Applea syytetään työolojen näennäisvalvonnasta

Elektroniikkayhtiö Applen tapa hoitaa tuotantoketjunsa työoloja sai perjantaina poikkeuksellisen jyrkkää julkista kritiikkiä kansainvälisiltä ammattijärjestöiltä ja kampanjaverkostoilta.  Applen tuotteiden valmistuksessa paljastuneet ”järkyttävät väärinkäytökset” ja ”systemaattiset työntekijöiden oikeuksien loukkaukset” eivät järjestöjen mukaan poistu tehtaiden uusilla näennäistarkastuksilla, vaan sillä että työntekijöille annetaan oikeus järjestäytyä ja neuvotella tasaveroisesti työ- ja palkkaehdoistaan.

Harvinaislaatuisen kannanoton taustalla on sarja riippumattomia tutkimusraportteja, joiden perusteella laittomat ja pakotetut ylityöt, minimitason alittavat palkat, työturvallisuusongelmat sekä työntekijöiden painostus ovat useilla Applen tuotteita valmistavilla tehtailla pikemmin sääntö kuin poikkeus.  Pahimman kolhun Applen maineeseen on aiheuttanut sen tärkeä sopimusvalmistaja Foxconn, jonka Shenzhenin tehtailla Kiinassa kireän työtahdin raportoitiin johtaneen mm. työntekijöiden itsemurha-aaltoon.

Apple ei osoittautunut erityisen halukkaaksi tekemään yhteistyötä tutkimusaineistoa koonneiden verkostojen kanssa eikä läheskään aina vastannut tutkijoiden kysymyksiin. Se on myös pitänyt osan tuotantoketjustaan piilossa riippumattomilta tutkijoilta. Yhtiö ilmoitti itse huolehtivansa siitä, että työolot Applen tuotteita valmistavilla tehtailla ovat säälliset.

Kun epämiellyttävät paljastukset seurasivat toistaan ja levisivät laajalti julkisuuteen, Apple ilmoitti viimein tammikuussa liittyneensä työoloja valvovan Fair Labor Associationin FLA:n jäseneksi. FLA on Bill Clintonin hallinnon aloitteesta vuonna 1999 perustettu yritysvetoinen verkosto, joka alun perin keskittyi vaatetus- ja jalkineteollisuuden työoloihin suurten merkkiyhtiöiden tuotantoketjussa.  Apple on ensimmäinen FLA:n jäseneksi liittynyt teknologiayhtiö.

FLA ylisti ensi töikseen Applea avoimuudesta ja ilmoitti järjestävänsä riippumattoman auditoinnin yhtiölle tuottavilla tehtailla. Applen työoloja seuranneet järjestöt ampuvat tiedotteessaan täyslaidallisen tätä linjausta kohti.  Järjestöjen mielestä ei ole epäilystäkään, etteikö kehnoja työoloja taas löydettäisi ja etteikö Apple jälleen kerran lupaisi niitä parantaa. Viimeksi vuonna 2006 Apple lupasi työolot kuntoon ulkopuolisilla tarkastuksilla, ja tulokset tunnetaan, järjestöt muistuttavat.

”Kun tarkastukset ovat ohi ja FLA palanut kotiin, tehtaiden työntekijät joutuvat jälleen selviytymään, parhaansa mukaan, niistä brutaaleista työoloista, joihin heidät pakotetaan”, järjestöt ennustavat. Niiden mukaan työolojen todellinen paraneminen ei riipu tarkastajien käväisyistä, vaan siitä että työntekijöille annetaan oikeudet valvoa omia työehtojaan ja vaatia niiden parantamista.

Tämä edellyttää oikeutta järjestäytyä ja neuvotella työehtosopimuksista, jotka elämiseen riittävän palkan ja laillisen työajan lisäksi koskevat myös työsuojelua ja –terveyttä.  Järjestöjen mielestä Foxconin tapainen sopimusvalmistaja ei näitä parannuksia toteuta, ellei Apple itse ”kääri hihojaan” ja niitä toimittajaltaan vaadi.

Applelle ja FLA:lle suunnatun julkilausuman ovat allekirjoittaneet mm. ay-liikkeen maailmanjärjestö ITUC, metalli- ja elektroniikka-alan kansainvälinen ammattiliitto IMF sekä EU:n rahoittama Make IT Fair –kampanjaverkosto, joka toimii myös Suomessa.

SASK

Give Apple workers a voice in their future – järjestöjen kannanotto (englanniksi)

Jaa artikkeli: