ILO: Qatarin uudistettava työlakejaan

Kansainvälisen työjärjestön ILO:n tuore ohjeistus on varoitus yrityksille, jotka käyvät kauppaa Qatarin kanssa, toteaa ay-liikkeen kansainvälinen kattojärjestö ITUC.

ILO:n ohjeistus, johon ITUC viittaa, liittyy julkisuudessa esiin nousseisiin huomioihin Qatarissa vuonna 2022 pidettävien jalkapallon MM-kisojen työmaiden surkeista työoloista. Työmailla kuolee jatkuvasti siirtotyöläisiä.

ITUCin keräämien tietojen mukaan pelkästään helmikuussa Qatarin stadiontyömailla kuoli 36 intialaista ja nepalilaista työntekijää. Maaliskuussa 26 intialaista kuoli. ILOn mukaan Qatarin olisi välittömästi uudistettava työlainsäädäntöään. Lainsäädännön ja sen valvonnan tulisi estää pakkotyön käyttö maassa. Lisäksi työntekijöiden tulisi saada järjestäytyä ja perustaa ammattiliittoja.

Pakkotyö johtuu ITUCin mukaan Qatarin niin sanotusta kafala-järjestelmästä. Piittaamattomuus työvoimasta synnyttää myös kasvualustan vaarallisille työoloille.

ILO on raportoinut Qatarista useita käytäntöjä, jotka viittaavat pakkotyöhön. Työntekijöille ei makseta sovittuja palkkoja, ulkomaiselta työvoimalta takavarikoidaan passit, pakkotyön käytöstä ei määrätä rangaistuksia työnantajille, ihmissalakuljettamisesta ei määrätä rangaistuksia, eikä edes alkeellisimpia työturvallisuuskäytäntöjä noudateta.

Järjestäytyminen on avain

Myös Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASK on pitänyt aihetta esillä.

– Orjatyöolot ja kuolemantapaukset Qatarin jalkapallostadionien rakennustyömailla osoittavat, että siirtotyöläisten oikeuksia ei Qatarin tapaisissa maissa puolusta kukaan, SASKin toiminnanjohtaja Janne Ronkainen totesi SASKin tiedotteessa, kun ensimmäiset tiedot Qatarin työmaiden epäinhimillisistä oloista tihkuivat julkisuuteen syyskuussa.

Stadiontyömaat ovat ennenkin olleet ay-oikeuksien polkemisen areena. Qatar on kuitenkin räikeydessään pohjanoteeraus.

– SASKilla on Etelä-Afrikassa ja Brasiliassa toteutettujen hankkeittensa kautta näyttöä siitä, että yhteistyö ammattiyhdistysliikkeen kanssa auttaa turvaamaan rakentajille inhimilliset työolot, Ronkainen huomauttaa.

Tuhannet nepalilaiset ja intialaiset siirtotyöläiset rakentavat parhaillaan Qatarissa stadioneita ja infrastruktuuria vuonna 2022 järjestettäviä jalkapallon MM-kisoja varten. Raportit rakennustyömailta paljastavat, että siirtotyöläiset pakotetaan työskentelemään orjatyönomaisissa olosuhteissa ja henkensä kaupalla.

Qatarissa näyttäytyy nyt koko karuudessaan siirtotyöläisten asema globaaleilla työmarkkinoilla. SASK on mukana siirtotyöläisten asemaa ja oikeuksia selvittävässä hankkeessa muun muassa Nepalissa.

– Siirtotyövoiman käyttö lisääntyy, mutta useimmissa maailman maissa siirtotyöläiset ovat oikeudetonta kastia, Ronkainen toteaa.

Lähivuosina Qatar on ilmoittanut kutsuvansa maahan jopa puoli miljoonaa siirtotyöläistä lisää rakentamaan jalkapallokisojen urheilupyhättöjä, maanteitä ja hotelleja.

Teksti: Aleksi Vienonen

Aiheeseen liittyvää

Qatarin virheitä ei saa toistaa

Urheilumaailma voi enää sulkea silmiään ihmisoikeuskysymyksiltä. Ihmisoikeudet kuuluvat niin kisojen eteen työskenteleville kuin urheilijoille ja kannattajillekin.

Lue lisää

Qatarin lait ovat uudistuneet työntekijän eduksi – enää ne on saatava koko kentän käyttöön

Ovatko siirtotyöntekijöiden aseman parantamiseksi Qatarissa tehdyt toimet silkkaa harhauttelua? Vai voiko tuloksena olla maalipotku, joka merkitsee ihmisarvoisen työn voittoa myös seuraavia isoja urheilukisoja rakentaville työntekijöille?

Lue lisää

Mitä MM-kisoista jäi käteen Qatarin siirtotyöntekijöille?

Kansainväliset ammattiliitot ilmaisevat huolensa Qatarin siirtotyöntekijöiden tilanteesta jalkapallon MM-kisojen jälkeen. Kuten pelättiin, ihmisoikeuskysymykset eivät ole edenneet.

Lue lisää