ILO: Järeät keinot käyttöön Qatarin MM-kisojen alla

Qatarin työolot ovat olleet suurennuslasin alla vuoden 2022 jalkapallon MM-kisavalmistelujen takia.

ILOn tutkintakomissio on järeä toimenpide, johon on jouduttu turvautumaan järjestön lähes satavuotisen historian aikana vain 13 kertaa. Ellei jäsenvaltio noudata komission suosituksia määräajassa, se voidaan lopulta erottaa. Ennen erottamista ILO saattaa antaa paheksuvan päätöslauselman, jollaisella on muun muassa vauhditettu pakkotyön lopettamista Myanmarissa.

Jäsenvaltion erottamista ei pidetä hyvänä vaihtoehtona, koska silloin sen ei tarvitse noudattaa jäsenen velvoitteita. Käytännössä ILOsta on erotettu vain Etelä-Afrikka, apartheidin vuoksi 1980-luvulla.

Qatarin lupaamat muutokset kosmeettisia

Qatar on kisojen alla mainostanut tekevänsä muutoksia lainsäädäntöön, jotta se välttäisi tutkintakomission. ILOn huomioiden mukaan muutokset ovat olleet kosmeettisia.

– Qatarilla on nyt 12 kuukautta aikaa tehdä se, mistä se on tähän asti kieltäytynyt. Sen täytyy lopettaa orjina työskentelevien valtavien siirtotyöläisjoukkojen hyväksikäyttö ja muuttaa lainsäädäntönsä ILOn standardien mukaiseksi, ITUCin pääsihteeri Sharan Burrows sanoo.

– Siirtotyöläisiä täytyy heti alkaa kohdella kuin ihmisiä, joilla on ihmisoikeudet. He tuottavat infrastruktuurin, johon tämä maailman rikkaimpiin kuuluva maa nojaa.

Maan toiminta luupin alle

SASKin viestintäpäällikön Jukka Pääkkösen mukaan ILOn tutkintakomission mahdollinen visiitti Qatariin on kiusallinen, koska se kerää kaiken mahdollisen kansainvälisen huomion ennen kisoja.

– Ja jos sieltä löytyykin jotain vielä pahempaa kuin tähän asti on tiedetty, sehän voi vaikuttaa kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan päätöksiin.

Jalkapallon MM-lopputurnaus järjestetään Qatarissa 2022. Kisojen rakennustyömailla on kuollut tuhansia siirtotyöläisiä, jotka ovat joutuneet elämään surkeissa oloissa. Heidän ihmisoikeuksiaan on loukattu rajoittamalla liikkumisvapautta.

Allekirjoita vetoomus!

SASK ja kansainvälinen ay-liike ovat kampanjoineet, jotta kisoja järjestävä Fifa puuttuisi kisatyömaiden epäinhimillisiin työoloihin. Jos haluat vaikuttaa niiden paranemiseen, voit allekirjoittaa 
Punainen kortti Fifalle -vetoomuksen.

Aiheeseen liittyvää

MM-kisojen paineen alla saavutetut lakiuudistukset uhkaavat valua hukkaan Qatarissa

Jalkapallon MM-kisat ovat tuoneet Qatariin tavallistakin enemmän siirtotyöntekijöitä. Pääosin he tulevat eri puolilta Aasiaa ja Afrikkaa. Kiistanalaisista kisoista on jäätävä pysyvä perintö Qatariin, niin että

Lue lisää

Mitä MM-kisoista jäi käteen Qatarin siirtotyöntekijöille?

Kansainväliset ammattiliitot ilmaisevat huolensa Qatarin siirtotyöntekijöiden tilanteesta jalkapallon MM-kisojen jälkeen. Kuten pelättiin, ihmisoikeuskysymykset eivät ole edenneet.

Lue lisää

Qatarin virheitä ei saa toistaa

Urheilumaailma voi enää sulkea silmiään ihmisoikeuskysymyksiltä. Ihmisoikeudet kuuluvat niin kisojen eteen työskenteleville kuin urheilijoille ja kannattajillekin.

Lue lisää