Filippiinien postiliitto vaikeassa tilanteessa

Filippiinien posti on antanut lähtöpassit 7 000 vakituiselle työntekijälle. Vähennykset toteutettiin erorahapakettien ja vapaaehtoisten irtisanoutumisten avulla. Tilalle palkattiin pätkä- ja vuokratyöläisiä, joilla ei ole oikeutta kuulua ammattiliittoon. Heidän määrästään ei ole tarkkaa tietoa.

Toisaalta myöskään vakituisilla, liittoon kuuluvilla työntekijöillä ei ole lakko-oikeutta, koska posti on valtiollinen laitos. Myös mahdollisuudet neuvotella työehtosopimuksista ovat rajalliset.

Tällaisessa tilanteessa toimii postityöläisten liitto Filippiineillä, jossa 13 suomalaista ammattiliittoaktiivia on parhaillaan SASKin järjestämällä opintomatkalla. Tätä on työelämän arki maassa, jossa ammattiliittojen toiminnalla ei ole vahvaa perinnettä kuten Suomessa.

Opintomatkalaiset vierailivat kolmantena matkapäivänään maan keskuspostissa, Workers’ Housessa tapaamassa keskusjärjestö SENTROlaisia (kuva) sekä sataman slummialueella. Lue insinööriliiton Minna Virolaisen blogikirjoitus päivästä, joka herätti matkaajat toiseen todellisuuteen.

Matkalta pidetään myös videoblogia – kannattaa katsoa!

Aiheeseen liittyvää

Opintomatka Kolumbiaan

Opintomatkalla tutustutaan työntekijöiden arkeen sekä ay-liikkeen ja SASKin toimintaan Kolumbiassa marras–joulukuussa. Matkan osallistujat on jo valittu.

Lue lisää

Opintomatkat

Opintomatkalla saat tilaisuuden kokea kehittyvän maan arkea tavalla, johon tavallinen turistimatka ei tarjoa mahdollisuutta.

Lue lisää

Eettinen kuluttaminen

Yhä useampaa suomalaista kiinnostaa tuotteiden alkuperä. Monia askarruttaa etenkin vaatetuotannon vastuullisuus, sillä vaatteet tulevat iholle. Niissä meillä on myös poikkeuksellisen paljon valinnanvaraa. Vaatteiden kulutus on räjähtänyt

Lue lisää