EU:n komissiolta vaisu vastaus Vesi on perusoikeus -aloitteeseen

Euroopan komissio julkisti 19.3.2014 tiedonannon, jossa se vastasi ensimmäiseen eurooppalaiseen kansalaisaloitteeseen ”Vesi on perusoikeus”.

Myös Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASK on ollut tukemassa Vesi on perusoikeus -aloitetta keräämällä siihen nimiä  ja antamalla näkyvyyttä. Aloitteen puolesta ovat kampanjoineet suomalaiset julkisen alan ammattiliitot, joista SASKin jäseniä ovat Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL, Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty sekä Tehy.

Aloite keräsi 1,9 miljoonaa allekirjoitusta EU:n alueella. Aloite keräsi myös Suomessa huomattavasti nimiä.

Aloitteessa vaadittiin komissiota sisällyttämään EU-lainsäädäntöön perusoikeus veteen ja jätevesihuoltoon. Tiedonannossa komissio tunnustaa veden ja vesihuollon tärkeyden ja toteaa, että vesi ei ole kaupallinen tuote, vaan tärkeä julkinen hyödyke ja perusoikeus.

Toimeenpiteet unohtuivat

Vesi on perusoikeus -kampanjassa mukana olevat tahot ovat pettyneitä siihen, että komissio ei ryhdy käytännön toimenpiteisiin.

– Euroopan komissio ei vastaa riittävällä tasolla 1,9 miljoonan ihmisen odotuksiin, Vesi on perusoikeus- aloitteen varapuheenjohtaja Jan Willem Goudriaan sanoo.

– On valitettavaa, että lainsäädäntöehdotusta perusoikeuden tunnustamiseksi ei tullut.

Vesi on perusoikeus -kansalaisaloitteessa vaadittiin myös lainsäädäntöön kirjattavaa sitoumusta, että EU ei vapauta vesi- ja vesihuoltopalveluja markkinoille. Komission tiedonannossa ei kuitenkaan viitata tähän mitenkään.

Myönteistä on, että kansalaisaloitteen saama tuki johti siihen, että vesi ja vesihuoltopalvelut jätettiin käyttöoikeusdirektiivin ulkopuolelle. Komissio ei kuitenkaan sitoutunut jättämään näitä palveluja pois vapaakauppasopimuksista.

Ei pelkkää huonoa

Kaikesta huolimatta Euroopan komission vastauksessa on Goudriaanin mukaan myös monia myönteisiä puolia. Esimerkiksi tunnustus, että vesipalvelujen sääntely on oltava yleisesti paikallisten viranomaisten vastuulla.

– Tämä vahvistaa, että Euroopassa palvelutuotantoa otetaan takaisin kuntien omaksi työksi. Se on komission mukaan turvallisin tapa pitää vesi sisämarkkinasääntelyn ulkopuolella, mikä oli yksi aloitteen päävaatimuksista.

Lisäksi on myönteistä, että komissio sitoutuu kehityspolitiikassaan edistämään vedensaatavuutta maailmanlaajuisesti ja tukemaan julkisen sektorin sisäisiä kumppanuuksia.

– Odotettavissa on, että vesipolitiikan puitedirektiivi ja juomavesidirektiivi tarjoavat mahdollisuuden toteuttaa perusoikeutta veteen ja jätevesihuoltoon EU:ssa ja Vesi on perusoikeus -aloitteen kansalaiskomitea odottaa tulevansa huomioiduksi asiassa tärkeänä sidosryhmänä.

Poliittisia puolueita ja niiden komission puheenjohtajaehdokkaita aiotaan pyytää ehdottamaan lainsäädäntöä, joka varmistaisi kansalaisten perusoikeuden veteen ja jätevesihuoltoon ja kieltäisi vesipalvelujen vapauttamisen kilpaillulle EU:ssa ja sen ulkopuolella. Tämä tulee olemaan tärkeä asia toukokuun Europarlamenttivaaleissa.

Myös SASKin hanketoiminnassa tuetaan veden määrittelemistä perusoikeudeksi. SASK on mukana alueellisessa hankkeessa Latinalaisessa Amerikassa, jossa korostetetaan, että kaikilla on oikeus puhtaaseen veteen.

EPSU on Euroopan julkisen alan ammattiliittojen keskusjärjestö, joka oli aloitteentekijänä Vesi on perusoikeus -aloitteessa, Se on suurin ETUCiin kuuluva järjestö, joka koostuu 8 miljoonasta julkisen alan työntekijästä yli 265 ammattiliitosta. EPSU edustaa työntekijöitä energia-, vesi- ja jätehuoltoaloilla, sosiaali- ja terveysalalla sekä paikallis- ja valtionhallinnossa kaikissa Euroopan maissa. EPSU on PSI:n (Public Services International) alueellinen organisaatio.

Lue lisää aiheesta:

Vesi on perusoikeus -kampanjan allekirjoitukset luovutettu tarkastettavaksi (18.9.2013)
Vesi on perusoikeus -kampanja kerännyt 1,7 miljoonaa allekirjoitusta (20.8.2013)
Vesi on perusoikeus -kampanjalle arvokkaat lähettiläät (6.2.2013)

Jaa artikkeli: