Ay-liike: Qatarin työlakiuudistus on huijausta

Qatarin tekemät ”parannukset” työlainsäädäntöön ovat hämäystä, sanoo ay-liikkeen kansainvälinen kattojärjestö ITUC. Jalkapallon MM-lopputurnauksen kisaisäntää 2022 on arvosteltu rajusti kisoja rakentavien siirtotyöläisten työoloista, ja kansainvälinen ay-liike on jopa vaatinut kisojen ottamista pois Qatarilta.

Painostuksen alla Qatar on taipunut lupaamaan parannuksia työlainsäädäntöön, muun muassa kafala-järjestelmään, joka on ihmisoikeusjärjestöjen ja ay-liikkeen mukaan orjuutta ylläpitävä järjestelmä. Kafala edellyttää, että siirtotyöläisellä täytyy olla qatarilainen sponsori. Sponsorisuhde perustuu riippuvuuteen, esimerkiksi siirtotyöläinen ei edelleenkään voi lähteä Qatarista ilman työnantajan lupaa eikä kuulua ammattiliittoon. Näin on asia myös uudessa, vuonna 2017 voimaan tulevassa laissa.

– Qatar on käyttänyt uudistuslupauksia savuverhona, jotta yritykset ja hallitukset jatkaisivat yhteistyötä MM-kisojen massiivisissa infrastruktuurihankkeissa, sanoo ITUCin pääsihteeri Sharan Burrow.

– 1,7 miljoonaa työntekijää on loukussa Qatarissa orjina ja vailla ay-oikeuksia. Qatar ei välitä työntekijöiden oikeuksista eikä myöskään kisatyömailla jo kuolleista rakentajista.

Arvio rakennustyömaiden kuolonuhreista nousee

ITUC on nostanut arviotaan kisatyömailla kuolevien työntekijöiden määrästä 7000:een. Aiempi arvio oli 4000. Luvut Qatarin ympärillä ovat muutenkin häkellyttäviä. Väestönlaskentatietojen mukaan Qatarin asukasluku on lisääntynyt 40 prosenttia vuodesta 2010, jolloin se sai kisat. Tämä väki on käytännössä kaikki ulkomailta haalittuja siirtotyöläisiä, joita lähes koko Qatarin työvoima on.

Kansainvälinen työjärjestö ILO harkitsee, tekeekö se marraskuussa tiedonhankintamatkan Qatariin selvittääkseen, millä tavoin Qatar rikkoo ILOn pakkotyön vastaista sopimusta ja muita ILOn perusoikeussopimuksia. Löydöksillä voisi olla vaikutusta yrityksiin, joilla on Qatarissa liiketoimintaa. Pelkästään MM-kisojen ympärillä pyörii yli 200 miljoonan dollarin bisnes.

ITUCin multimedia-tietopaketti Qatarista (Työntekijöiden haastatteluja ja salaa kuvattua materiaalia työntekijöiden leireistä)

Uusin Työmaana maailma, jossa juttu Qatarista ”Verta, hikeä ja kyyneliä – kirjaimellisesti” s. 8–9

 

Jaa artikkeli: