Äiti päätti, että tytär käy koulua eikä pinoa tiiliä

Ainoa kestävä ratkaisu lapsityön poistamiseksi on elämiseen riittävä palkka aikuisille. Nepalin pääkaupungin laidalla siirtotyöläisten lapset käyvät ammattiliiton perustamaa koulua.
Radhika Kumari on 12-vuotias koululainen. Opiskelun ohella hän ja muut isommat lapset huolehtivat pienemmistä siaruksista, kun vanhemmat tekevät pitkää päivää tiilenpolttimossa. Oppituntien jälkeen Radhika tekee perheelle ruokaa.

Kolmisenkymmentä lasta on ahtautunut istumaan pienen huoneen lattialle. Pari seinää on maalattu hehkuvan pinkeiksi, lattialle on levitetty mattoja ja kalteri-ikkunoista tulvii valoa. Suurisilmäinen Radhika Kumari, 12, pitelee sylissään pienempää tyttöä, jonka käsissä vanuttuu kouluvihko.

Molemmat käyvät päivisin yhdestätoista kolmeen Nepalin pääkaupungin Katmandun laitamilla sijaitsevan Lalitpurin väliaikaista koulua. Kaikkein pienimmät tosin ovat siellä vain päivähoidossa isompien sisarustensa mukana. Joka aamu opettaja hakee heidät kotoa, matalista majoista, jotka heidän vanhempansa ovat rakentaneet läheisen tiilenpolttimon ympärille.

He ovat eri puolilta Nepalia ja Intiasta saapuneita siirtotyöntekijöitä. Intialaisen Kumarin perhe on kotoisin paikasta nimeltä Darbhanga.

Kun Kumari ja muut lapset lähtevät kouluun, heidän vanhempansa aloittavat pitkän työpäivänsä louhosmaisessa polttimossa, jossa he valmistavat tiiliä. Osa valmistaa muoteilla tiiliä savesta ja hiekasta, osa pinoaa, osa kuljettaa, ja vain äärimmäiseen kuumuuteen tottuneet intialaiset pystyvät hoitamaan polttoprosessia maanalaisissa “uuneissa”.

Kun tarjolla on koulu, monet vanhemmat lähettävät sinne lapsensa

Kumarin koulu on toimiva väliaikaisratkaisu tilan­teessa, jossa perheet joutuvat jättämään kotiseutunsa ja lapset koulunsa, kun aikuiset lähtevät kausitöihin muualle. Koulu on osa kansainvälisen rakennusalan ammattiliiton BWI:n ohjelmaa lapsityön kitkemiseksi. SASK on tukenut hanketta Intiassa ja Nepalissa.

Ammattiliiton perustama pieni koulu seisoo niityn laidalla Lalitpurissa, lähellä tiilenpolttimoa.

Nepalissa toiminta on keskittynyt juuri tiilenpolttimoihin, joihin nepalilaiset ja intialaiset perheet tulevat siirtotyöläisinä aina puoleksi vuodeksi kerrallaan.

Tiilien valmistus on kovaa työtä, jota tehdään urakkapalkalla. Siksi myös lapset päätyvät helposti joukon jatkoksi tienaamaan perheille elantoa. Kun tarjolla on koulu, monet vanhemmat lähettävät kuitenkin lapsensa kouluun eikä töihin – tai ainakin myös kouluun. Ammattiliiton ylläpitämä opinahjo tarjoaa lapsille mahdollisuuden edetä seuraavalle luokalle, vaikka koulu kotikylässä keskeytyy puoleksi vuodeksi. Perheiden muutto työn perässä tyrehdyttää helposti koko koulunkäynnin.

Lapset kääntelevät tiiliä myös lapsityöstä vapaalla alueella

Radhika Kumari tuli Lalitpuriin kolme vuotta sit­ten. Hänen äitinsä päätti, että kotikylässäkin kou­lua käynyt tyttö tarttuu opiskelumahdollisuuteen eikä vietä päiviään tiiliä kanniskellen. Mutta kotona Kumarilla on velvollisuuksiakin. On tehtävä ruokaa ja hoidettava pienempiä sisaruksia.

Kumari hymyilee ja siristelee silmiään auringossa.

– Opiskelu ei kyllä aina ole niin hauskaa.

Pienessä luokkahuoneessa kuitenkin nauretaan, jutellaan ja tiiraillaan vieraita uteliaina. Kaikkiaan oppilaita on koulussa 44. Joukko vaihtelee päivittäin, koska osa on kiinni kotitöissä. Osa kenties kääntelee tiiliä vanhempiensa apuna, vaikka tämä alue on julistettu lapsityöstä vapaaksi.

Radhika Kumari on käynyt koulua jo kotikylässään Intian Darbhangassa. Hänen vanhempansa ovat olleet töissä Lalitpurin tiilenpolttimolla muutaman kuukauden.

Kumari on vanhemmasta päästä oppilasjoukkoa, jonka nuorimmat ovat vasta nelivuotiaita. He puhuvat äidinkielenään joko nepalia tai hindiä, joku ehkä yhtä Nepalin 122 vähemmistökielestä. Tuoleja tai pulpetteja ei ole, eikä juuri opetusvälineitäkään.

Nuori naisopettaja puhuu lapsille rauhallisesti.

Opettajan nimi on Rasila Maharjan ja hänen pu­heensa nepalia.

– Kieli on suurin haaste. Ja toisinaan näin isoa joukkoa on vaikea hallita, Maharjan sanoo.

Kaikki hänen oppilaansa eivät täysin ymmärrä nepalia, vaikka se on hindin sukulaiskieli. Maharjan on ammattiliiton työtekijä, joka on saanut viikon mittaisen koulutuksen opettajan työhön.

Ammattiliitot valistavat jäseniään lapsityön haitallisuudesta

Lapsityöläisiä arvioidaan olevan maailmassa 152 miljoonaa. Eniten heitä on Afrikassa, ja yksittäisistä maista kaikkein eniten Intiassa. YK:n alaisuudessa toimiva Kansainvälinen työjärjestö ILO on taistellut lapsityön kitkemiseksi koko 100-vuotisen historiansa ajan, mutta vielä on työsarkaa. Vuonna 1998 lapsityön poistamisesta tuli yksi ILOn viidestä keskeisestä työelämän perusoikeudesta.

Yksi tiilenvalmistuksen työvaihe on taputella savi muotteihin. Kun sataa, tiilet eivät kuivu, vaan menevät pilalle. Työntekijät kärsivät sen palkassaan, sillä heille maksetaan vain valmiiden tiilien mukaan.

Ruohonjuuritason toimien lisäksi tarvitaan vaikuttamistyötä. Sitäkin on SASKin tuella tehty sekä Nepalissa että Intiassa. Intiassa ammattiliitot on SASKin aluekoordinaattorin Manoranjan Pegun mukaan tunnustettu merkittäviksi toimijoiksi taistelussa lapsityötä vastaan. Ne pystyvät vaikuttamaan paitsi kansallisella tasolla, myös puhumaan suoraan jäsenilleen ja valistamaan ihmisiä lapsityön haitallisuudesta.

– Se on iso asia, sillä lapsityö on nimenomaan työelämäkysymys, Pegu painottaa.

Kaikki lähtee elämiseen riittävästä palkasta

Intiassa lapsityö kielletään nyt laissa, ja SASKin tukemien ammattiliittojen vaikuttamistyöllä oli osansa lain läpimenossa. Tosiasia on kuitenkin se, että laeilla, valistuksella ja kouluilla ei ole merkitystä, jos lastenkin on pakko tehdä töitä perheen elättämiseksi. Parhaiten lapsityön karkottaisi maailmasta se, että perheen aikuiset tienaisivat sen verran, että pystyisivät sillä kohtuullisesti elättämään perheensä.

Nuori siirtotyöntekijäperhe Lalitpurissa.

– Elämiseen riittävä palkka on kulmakivi lapsityön kitkemisessä. Kun perheen aikuiset pärjäävät palkallaan, lasten ei tarvitse tehdä töitä, SASKin toiminnanjohtaja Janne Ronkainen kiteyttää.

Kuulostaa periaatteessa yksinkertaiselta, mutta riittävän palkkatason saavuttaminen ei ole kaikille vielä mahdollista. Jopa 700 miljoonaa työntekijää maailmassa elää köyhyydessä, ja heistä osa äärimmäisessä köyhyydessä eli alle 1,9 dollarilla päivässä.

Miten tämä muuttuu, Janne Ronkainen?

– Ei mitenkään muuten kuin neuvottelemalla työntekijöille kunnolliset palkat.

Neuvottelemiseen tarvitaan ammattiliittoja, sillä omin voimin ei riittäviä palkankorotuksia puhu itselleen yksikään kouluttamaton työntekijä kehitysmaassa. Ongelmana on kuitenkin se, että liittoihin kuuluu monissa köyhissä maissa vain alle 10 prosenttia työntekijöistä, joten liittojen neuvotteluvoima on heikko.

Lalitpurin tiilenpolttimollakin työskentelee lapsia, vaikka alue on julistettu lapsityöstä vapaaksi.

Yritysvastuulaillakin kitketään lapsityötä

Lisäksi ammattiliitot ja muut kansalaisyhteiskunnan toimijat ovat joutuneet yhteiskunnassa yhä ahtaammalle. Niiden toimintamahdollisuuksia rajoitetaan kovalla kädellä.

– Juuri siksi SASKin ja muiden vastaavien järjestöjen työ kehittyvissä maissa on nyt tärkeämpää kuin koskaan, Janne Ronkainen toteaa.

– Tuemme paikallisia liittoja neuvottelutaidoissa, johtamisessa ja vaikuttamisessa. Parhaimmillaan ne pystyvät vaikuttamaan ison joukon palkkatasoon esimerkiksi valtakunnallisissa minimipalkkaneuvotteluissa.

Todennäköisesti meistä jokainen on joskus ostanut jotain lapsityöllä tehtyä. Kolikon toinen puoli onkin vaikuttamistyö täällä kotimaassa. SASK on mukana vaatimassa yritysvastuulakia Suomeen, jotta suomalaisilla ja täällä toimivilla yrityksillä olisi vastuu koko tuotantoketjunsa ihmis­oikeuk­sista.

Laki pakottaisi yritykset ottamaan vastuunsa vakavammin: niiden olisi varmistettava nykyistä tarmokkaammin ja oma-aloitteisemmin, että ympäristön lisäksi koko tuotantoketjussa kunnioitetaan myös ihmisoikeuksia. Ja kun lapsityötä tai muuta ihmisoikeuksien poljentaa havaitaan, vastuullinen yritys ryhtyy heti korjaamaan asiaa ja lisäksi kertoo siitä avoimesti.

Lalitpurin koulua käy 44 oppilasta, mutta kaikki eivät ole siellä joka päivä. Joskus esteenä voi olla työnteko vanhempien kanssa tehtaalla.

Tie on kuitenkin pitkä, sillä hyvällä tahdollakaan muutokset pitkissä tuotantoketjuissa eivät tapahdu hetkessä. Yritysten keinot varmistaa pysyvä ja todellinen kehitys ovat vähissä. Tätäkin kautta kuvioon tulee ammattiliitto. Mikään muu taho ei ole jatkuvasti läsnä työpaikoilla turvaamassa työntekijöiden oikeuksia.

– Jos liitto pystyy vaikuttamaan työntekijöiden asemaan monella tasolla, yritysten todellakin kannattaisi pyrkiä yhteistyöhön niiden kanssa ja vaatia sitä myös alihankkijoiltaan, Ronkainen muistuttaa.

Kun sade pilaa tiilet, työntekijä kärsii tappion

Nepalissa lapsityö on vähentynyt SASKin yhteistyökumppanin edustajan Durga Gajurelin mukaan ”minimiin”. Siitä huolimatta Lalitpurissa varsin nuoren näköisiä ihmisiä uurasti työn touhussa muuallakin kuin koulussa. Tiilenpolttimon pölyisessä kuumuudessa perhe tienaa urakallakin vain kymmenen euroa päivässä. Siihen vaaditaan usean ihmisen panosta lähes vuorokauden ympäri.

Muuan perhe kertoo nukkuvansa vain muutaman tunnin yössä. He asuvat itse pystyttämässään pienessä tiilirakennuksessa, jossa ei ole ovea. Koti on jääkylmä. Tiiliä tehdään Nepalin ylängöllä talvisaikaan, koska päivisin on yleensä aurinkoista ja tiilet kuivuvat nopeasti.

Mutta sää on oikukas ystävä. Vierailuamme on edeltänyt muutaman päivän sade. Kaikkialla on mutaa ja pilalle menneitä tiiliä. Työntekijät kertovat, että menetys on heidän, jos sade hajottaa kuivumassa olevat tiilet ennen kuin ne ehditään pinota. Ihmiset jäävät ilman useiden päivien ansioita.

Oppilaiden mukana seuraavat pienemmät sisarukset, jotka tarvitsevat päivähoitoa. Koulun opettaja Rasila Maharjan on ammattiliiton työntekijä.

Siirtotyöläisen maailmassa on iso houkutus ottaa käyttöön kaikki liikenevät käsiparit, lasten ja aikuisten. Ainakin niin kauan kuin palkkaus perustuu tehtyihin tiiliin. Palkkauksen muuttaminen tuntiperustaiseksi onkin yksi ammattiliittojen tärkeä tavoite.

Lalitpurin oppilailla on mahdollisuus parempaan tulevaisuuteen

Tälläkin tiilitehtaalla yhä useampi työntekijä ymmärtää, että lapsityö tarkoittaa huonompaa tulevaisuutta kaikille. Parempi ammatti on mahdollinen vain, jos lapsi pääsee kouluun, eikä häntä tarvita tiilenkantajana.

– Lapsityön noidankehä voidaan katkaista, painottaa SASKin Janne Ronkainen.

Matalan koulurakennuksen edessä sanomme näkemiin innokkaalle lapsijoukolle, joka yhteiskuvan jälkeen sulloutuu takaisin pieneen luokkahuoneeseen. Ovelta kuuluu, kun aakkoset kajahtavat sitä mukaa, kun opettaja osoittelee kirjaimia taululla.

Teksti ja Kuvat: Laura Ventä
Juttu on julkaistu Työmaana maailma -lehdessä 3.6.2019.

Aiheeseen liittyvää

Sano ei lapsityölle

Sano ei lapsityölle Maailmassa on 152 miljoonaa lapsityöläistä. He tekevät vaatteitamme, puhelimiamme ja kenkiämme. Kun lapsi on töissä, hän ei pääse kouluun – eikä köyhyyden kierre

Lue lisää

Lapsityö

Lapsen täytyy saada olla lapsi. Siellä, missä SASK mahdollistaa paremman toimeentulon vanhemmille, yhä harvemman lapsen täytyy tehdä työtä. Lapsi pääsee kouluun – ja köyhyyden kierre voi

Lue lisää

Nenäpäivä tulee! Maailman köyhimpiä voi nyt auttaa niin raviveikkaaja kuin räpin rakastaja

Marraskuun 9. päivän tienoilla SASKin vapaaehtoiset kuhisevat kaupungeissa Nenäpäivän merkeissä. Tampereelta pamahtaa Nenäpäivä-ravilähtö, Jyväskylässä musisoidaan ja Helsingissäkin lähdetään joukolla lipaskerääjiksi. Osallistuminen on sallittua niin sukankutojille,

Lue lisää