30 vuotta maailman työntekijöiden hyväksi

SASK on toiminut maailman työntekijöiden olojen ja oikeuksien parantamiseksi jo 30 vuotta. Sinä aikana maailma on muuttunut paljon ja SASK siinä mukana.

Kaikki alkoi vuonna 1986 eteläisestä Afrikasta, jossa tuettiin Namibian vapautumista Etelä-Afrikan rotusortohallinnon alta. Alkutaipaleella myös Latinalainen Amerikka oli tärkeä kohdealue. Siellä missiona oli monin paikoin ammattiyhdistysliikkeen uudelleen rakentaminen diktatuurien jälkeen.

SASKin hallinnoitavaksi siirrettiin liittojen aiemmin omin voimin pyörittämiä kehitysyhteistyöhankkeita, kunnes päästiin aloittamaan myös uusia. Muutamassa vuodessa toiminta laajeni myös Aasiaan.

Suomessa yhteistyöpohja laajeni, niin, että 1990-luvun alussa hanketoimintaan tuli mukaan myös silloinen toimihenkilö ja virkamiesjärjestöjen keskusliitto TVK (nykyinen STTK) ja pikkuhiljaa ammattiliittoja koko kentän laajuudelta – keskusjärjestöstä riippumatta.

Ulkoministeriö päärahoittajaksi

Heti perustamista seuraavana vuonna alettiin valmistella yhteistyötä ulkoministeriön kehitysyhteistyöosaston kanssa rahoituspohjan laajentamiseksi. Nyt SASK on yksi 22:sta ulkoministeriön kumppanuusjärjestöstä, jotka saavat säännöllistä tukea kehitysyhteistyöohjelmiensa rahoittamiseksi.

Reilu maailma työn alla

Kolmessakymmenessä vuodessa työntekijöiden olot ovat parantuneet merkittävästi monessa maassa, mutta on työntekijöitä, jotka työskentelevät edelleen orjuuden kaltaisissa oloissa.

Siksi SASKia tarvitaan. Toimimme neljällä mantereella työntekijöiden oikeuksien, ihmisarvoisen työn ja elämiseen riittävän palkan puolesta. Reilumpi maailma on työn alla.

Tutustu SASKin tuloksiin

Onnitteluja kymmeniltä tuensaajilta

Lukuisat hankekumppanimme ovat muistaneet SASKin juhlavuotta onnittelukuvin ja -plakaatein. Viesteistä huokuu vilpitön kiitollisuus tukeamme kohtaan ja suuri päättäväisyys jatkaa työtä oman maan tilanteen parantamiseksi. Suomi on ollut monelle esikuva, vaikka SASK ei viekään meidän malliamme mihinkään, vaan tukee kutakin järjestöä niiden omissa

Ohjelma Wanhassa Satamassa

9:00 Ovet aukeavat, rekisteröityminen, aamukahvi valopihalla ja siirtyminen G-saliin

10:00 Avajaisistunto F-salissa

Koiton Laulu – johtaa Joppe Paalanen

  • Finlandia – A Song of Peace (Sibelius/Stone/Harkness)
  • Buchenwald (Muradeli/ Anttiroiko)
  • Pyhän Prekaariuksen rukous (Bäckström)

Tervetuloa: SASKin toiminnanjohtaja Janne Ronkainen

Globaalit tuotantoketjut ja työelämän huonontamisen historia

  • Professori Juha Siltala, Helsingin yliopisto
  • Puheenjohtaja Heli Puura, TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto
  • Pääekonomisti Ralf Sund, STTK
  • Paneelin ja yleisökeskustelun vetää: David Seligson, Kansainvälinen työjärjestö ILO

12:00 Lounas valopihalla

13:30 Madventures-näkökulma globalisaatioon (F-Sali)

  • Riku Rantala ja Tunna Milonoff
  • Keskustelu yleisön kanssa

14:30 Nuotiopiiritarinoita etelän työelämästä (F, G ja H -salit, simultaanitulkkaus suomeksi)

  • Simião Simbine, Mosambik
  • Marinna Nyamekye, Ghana
  • Patricio Sambonino, Ecuador
  • Manoranjan Pegu, Intia
  • Marlon Quesada, Filippiinit

Kurkistus tulevaisuuden ruokaturvaan (Kabinetti E103)

  • Topi Kaireniuksen hyönteisbaari

16:45 Päivän päätös ja ohjeistus iltaan (F-Sali)

  • SASKin puheenjohtaja Henri Lindholm

Erikoisohjelma koko iltapäivän: ”Machines” – Rahul Jainin ohjaama dokumenttielokuva intialaisesta tekstiilitehtaasta. Julkinen Suomen-ensi-ilta Doc Point -festivaaleilla tammikuussa 2017. Nyt non-stop ennakkonäytöksenä vain SASKin solidaarisuuspäivien osanottajille. Suomenkielinen tekstitys.

 

 

 

 

Aiheeseen liittyvää

Nenäpäivä tuotti yli 2,1 miljoonaa maailman lasten hyväksi

Tänä vuonna maailman lasten hyväksi on kerätty 2,16 miljoonaa euroa. Keräys jatkuu vuoden loppuun saakka. SASK on yksi yhdeksästä järjestöistä, joiden kautta apu viedään eteenpäin. SASK

Lue lisää

Lahjarahat työntekijöiden oikeuksien puolustamiseen

– Ay-liike ei juuri tällä hetkellä ole missään kovin juhlittu, mutta kehittyvissä maissa on paljon potentiaalia. Jos liitot siellä saavat lisää voimaa, se vie pois meitä

Lue lisää

Maailmassa on liian vähän vihreää: työntekijöiden oikeuksia sorretaan joka mantereella

Missä työntekijä on kaikkein ahtaimmalla? Global rights -indeksi luokittelee maat sen mukaan, miten niissä kunnioitetaan työntekijöiden oikeuksia.

Lue lisää