Ammattiosasto tai paikallisyhdistys SASKin kannatusjäsenenä

Mitä on kannatusjäsenyys?

Kansainvälistä toimintaa paikallisesti

SASK tarjoaa yhdistyksille ja ammattiosastoille mahdollisuuden tukea työtä oikeudenmukaisemman maailman puolesta. Liittymällä kannatusjäseneksi voitte osoittaa solidaarisuutta kehittyvien maiden ay-liikkeelle ja tukea SASKin työtä työntekijöiden olojen parantamiseksi. Jokainen ihminen ansaitsee ihmisarvoisen työn ja elämiseen riittävän palkan.

Jäsenhankintaa ja uusia aktiiveja

SASKin toiminnan tukeminen on arvovalinta, joka tuo lisää aktiivisia ihmisiä ja osallistumishaluisia jäseniä yhdistyksen tai ammattiosaston toiminnan piiriin. Kannatusjäsenemme saavat käyttöönsä erilaista viestinnällistä materiaalia hyödynnettäväksi niin verkossa kuin myös työpaikoilla oman jäsenhankintamateriaalin tueksi.

Tiedottamista

Yhdistys tai ammattiosasto saa tietoa SASKin toiminnasta uutiskirjeen ja Työmaana maailma -lehden kautta. Lehteä voi myös tilata omiin tilaisuuksiin.

Puhujia ja työpajoja

SASK Kunnon työn lähettiläsverkostoineen vierailee tarpeen ja mahdollisuuksien mukaan myös yhdistysten ja ammattiosastojen jäsenilloissa tai muissa tilaisuuksissa puhujina tai työpajan vetäjinä.

Näkyvyyttä yhdistykselle, ammattiosastolle tai muulle yhteisölle

SASK tarjoaa kannatusjäsenille mahdollisuuden osallistua kansainvälisiin kampanjoihin ja tempauksiin työntekijöiden oikeuksien puolesta. Aktiivisten yhdistysten ja ammattiosastojen kanssa voidaan suunnitella myös omia kampanjoita ja vaikuttamistapoja.

Monet näkevätkin kannatusjäsenyyden paitsi tapana osoittaa solidaarisuutta myös puhtaana jäsenetuna. Solidaarisuustyöstä kiinnostuneille SASK tarjoaa suoran kanavan maailmalle. Kannatusjäsenyhteisöjen jäsenet hakevat aktiivisesti SASKin järjestämiin lähettiläskoulutuksiin ja opintomatkoille laajentamaan tietämystään globaaleista haasteista ja ratkaisuista. 

Kuka voi olla SASKin kannatusjäsen?

SASKin kannatusjäsenyhteisö on tyypillisesti ammattiliiton paikallisyhdistys tai ammattiosasto. Kannatusjäsenyys on kuitenkin avoin kaikille yhteisöille. 

Mitä kannatusjäsenyys maksaa?

Kannatusjäsenyhteisön jäsenmaksu on 0,50 € / maksava jäsen / vuosi. Minimimaksu on 100 € / vuosi (alle 200 jäsentä) ja maksimimaksu 3000 € / vuosi (yli 6000 jäsentä).

Yhteisölle, jolla ei ole henkilöjäseniä kannatusjäsenmaksu on vähintään 200 € / vuosi. Kannatusjäsenmaksu määritellään tapauskohtaisesti yhteisön toiminnan laajuuden perusteella.

Jäsenmaksu peritään kerran vuodessa.

Mitä liittymiseen tarvitaan?

  1. Tehkää liittymisestä päätös ammattiosastonne tai yhdistyksenne hallituksen kokouksessa.
  2. Täyttäkää verkkolomake.

SASKin hallitus käsittelee hakemuksen kokouksessaan. Päätöksen jälkeen SASK kirjoittaa kuluvalle vuodelle kannatusjäsenmaksun.  

Materiaaleja liittymisen tueksi

Mistä lisää tietoa?

Lisätietoa SASKin toiminnasta ja hankkeista.

Kannatusjäsenyydestä kertoo lisää SASKin varainhankinnan suunnittelija Ellinoora Vesala, ellinoora.vesala@sask.fi, puh. 050 461 9307.

Hae kannatusjäsenyyttä täyttämällä tämä lomake!

Näin haastat mukaan muita yhdistyksiä tai ammattiosastoja

Lista SASKin nykyisistä kannatusjäsenyhteisöistä

Jaa artikkeli: