SASKin kunnon työn lähettiläiden koulutus – kevät 2020

Uusien kunnon työn lähettiläiden vuoden 2020 ensimmäinen koulutus järjestetään 4.-5. huhtikuuta. Haku koulutukseen aukeaa alkuvuodesta 2020.

SASK kouluttaa uusia kunnon työn lähettiläitä vuosittain. Kaksipäiväinen, osallistujille maksuton kurssi järjestetään 4.-5.4.2020 Helsingissä, Hotelli Rantapuistossa. Haku koulutukseen on  27.1.-23.2.2020. Haku päättynyt. Valinnoista tiedotetaan kaikkia hakijoita 8.3. mennessä.

SASKin koulutus on avoin kaikkien suomalaisten ammattiliittojen ja -järjestöjen jäsenille.

Työpajoja ja keskustelua

Lähettiläskoulutusviikonlopun aikana pureudutaan  SASKin toimintaan kehittyvissä maissa niin alustusten, keskustelun kuin työpajojen kautta. Koulutetuilla kunnon työn lähettiläillä on uutta itsevarmuutta toimia solidaarisuustyön äänitorvina omissa verkostoissaan ja vaikka tapahtumissa. Heistä tulee SASKin vapaaehtoisia, ja he pääsevät itse vaikuttamaan toiminnan sisältöön ja laajuuteen. Koulutusta edeltää ennakkotehtävä, joka puretaan yhdessä koulutuksen aikana.

Lisätietoa SASKin vapaaehtoistoiminnasta.

Kuva: SASKin lähettiläskoulutukseen osallistujia Hotel Haaga Central Parkissa syyskuussa 2018. SASK / Annika Rauhala

Alustava ohjelma

LAUANTAI 

n. klo 9:00 Yhteiskuljetus Helsingin Rautatieasemalta Hotelli Rantapuistoon

9:45 Tervetuloa!

10:30 Työelämän ihmisoikeudet: mitä SASK tekee?

12:00 Lounas

13:00 Syrjintä työelämässä (Jackueline Tuwanakotta, Indonesia)

14:30 Kahvit

15.00 Syrjintä työelämässä (Jackueline Tuwanakotta, Indonesia)

16:15 Työpaja

17:30 Vapaata

19:00 Päivällinen ja yhteinen illanvietto

SUNNUNTAI 

9:00 Rank a brand (Maija Lumme, Eetti ry)

11.00 Kahvit

11:15 Vaikuttava viestintä

12:30 Mitä koulutuksen jälkeen – vapaaehtoistoiminta SASKissa

13:00 Lounas

13:45 – 14:00 Yhteiskuljetus Rautatientorille lähtee

Aiheeseen liittyvää

Jos haluat avartaa ajatteluasi ja saada muutkin ajattelemaan, hae SASKin lähettiläskoulutukseen!

Miksi kehittyvien maiden työntekijöiden elämästä pitäisi olla kiinnostunut? SASK järjestää taas ammattiliittojen jäsenille kaksipäiväisen koulutuksen. Suosittuun lähettiläskoulutukseen kannattaa hakea pian, sillä hakuaikaa on vain muutama

Lue lisää

SASKin kunnon työn lähettiläs Sami Kaita on hiuskarvaa myöten hyvis

Sami Kaita tarttuu ay-toiminnan lisäksi mihin vain, jos maailma sillä paranee. Kierrätys, kuplien välttely ja tukan lahjoitus ovat hyödyllisiä juttuja, jotka hoituvat muiden aktiviteettien lomassa.

Lue lisää

SASKin lähettiläs Emilia Lakka on empaattinen tutkija

”Syvän etelän” kokemukset ajoivat Emilia Lakan puolustamaan ihmisoikeuksia. Väitöskirjan valmistelun ohessa SASKin lähettiläs tutustuu kulttuureihin ihmisten kautta ja maalaa.

Lue lisää