SASKin lähettiläskoulutus verkossa

Vuoden 2022 ensimmäinen lähettiläskoulutus järjestetään verkkokoulutuksena. Se pitää sisällään ennakkotehtävän, kaksi webinaaripäivää, itsenäisesti suoritettavia tehtäviä sekä verkostoitumista muiden SASK-lähettiläiden kanssa. Hae mukaan!
SASK-lähettilät tapaamisessa
SASK lähettiläspäivät Hotelli Haagassa

Kenelle?

Koulutus on suunnattu työelämän ihmisoikeuksista kiinnostuneille. Tavoite on lisätä tietoutta SASKin ja sen kumppaneiden työstä maailmalla, globaaleista työelämäkysymyksistä sekä tavoista vaikuttaa työntekijöiden oloihin. Aiempaa osaamista tai tietoutta aiheesta ei tarvita.

Osallistujista tulee SASKin vapaaehtoistoimijoita eli SASK-lähettiläitä. He voivat toimia ihmisarvoisen työn äänitorvina omissa verkostoissaan ja tapahtumissa sekä osallistua SASKin jatkokoulutuksiin ja hakea mukaan opintomatkalle.

Koulutus koostuu ennakkotehtävästä, kahdesta webinaarista, verkostoitumisillasta sekä webinaarien välissä tehtävistä itsenäisistä välitehtävistä. Koulutuksen tarkemmat päivämäärät ovat 19.2., 23.2. ja 26.2.

Osallistuaksesi koulutukseen tarvitset aikaa webinaaripäiville (19.2. ja 26.2.) ja verkostoitumisillalle (23.2.). Lisäksi tarvitset 1–3 tuntia ennakkotehtävän ja välitehtävän tekemiseksi riippuen omasta työskentelytahdistasi. Tarvitset myös toimivan internet-yhteyden sekä tietokoneen tai tabletin, jolla osallistua koulutukseen. Koulutus toteutetaan hyödyntäen Microsoft Teamsia sekä Howspace-alustaa. Näiden käyttämiseksi osallistujat saavat ohjeistuksen ennakkotehtävän yhteydessä.

Toivomme, että koulutukseen hakee joukko eri ikäisiä, eri taustaisia sekä eri sukupuolta edustavia ihmisiä ja valinnoissa tullaan painottamaan moninaisuutta.

Jokaisen apua tarvitaan maailman työntekijöiden oikeuksien parantamisessa, joten hae rohkeasti mukaan!

Hakuaikaa 11. helmikuuta asti.

Lisätietoa SASKin vapaaehtoistoiminnasta.

Lisätietoja koulutuksesta: Roosa Rusanen, roosa.rusanen@sask.fi

Aiheeseen liittyvää

SASKin lähettiläskoulutus

Vuoden 2022 toinen lähettiläskoulutus järjestetään lähikoulutuksena 16.-18.9.2022. Koulutus pitää sisällään ennakkotehtävän sekä viikonloppukoulutuksen. SASK lähettiläspäivät Hotelli Haagassa Kenelle? Koulutus on suunnattu työelämän ihmisoikeuksista kiinnostuneille henkilöille. Koulutuksen tavoite on

Lue lisää

Haku SASKin lähettiläskoulutukseen on auki!

Haku SASKin vuoden ensimmäiseen lähettiläskoulutukseen on auki. Lue lisää ja hae mukaan!

Lue lisää

SASKin teemakoulutus – työelämän yhdenvertaisuus ja tasa-arvo

Miten yhdenvertaisuus toteutuu globaalissa työelämässä? Miten ay-liike toimii tasa-arvon edistäjänä? Millaisia haasteita vähemmistöjen oikeuksien toteutumiseen liittyy ja miten vähemmistöjen oikeuksia puolustetaan? Järjestämme näitä asioita käsittelevän teemakoulutuksen

Lue lisää