
Haluatko nähdä käytännössä, millaista työtä SASK tekee maailmalla? Siinä tapauksessa kannattaa pyrkiä mukaan opintomatkalle. Samalla saat tilaisuuden kokea kehittyvän maan arkea tavalla, joka ei ole mahdollista tavallisella turistimatkalla.
Opintomatka on osallistujalle omakustanteinen. Matkakuluihin voi hakea avustusta eri tahoilta, muun muassa omalta ammattiliitolta, ammattiosastolta tai yhdistykseltä. SASK vastaa matkan järjestelyistä ja sisällöstä. Matkoja on järjestetty 1990-luvun alusta asti vuosittain eri puolille maailmaa.
SASKin edellisellä opintomatkalla vierailtiin Nepalissa. Vuonna 2023 marras-joulukuussa opintomatka suuntautuu Kolumbiaan. Se kestää kymmenisen päivää ja järjestetään 21.11.–1.12. Haku matkalle on päättynyt ja osallistujat valittu.
Opintomatkalla tutustutaan paikalliseen työelämään ja paikallisten liittojen työhön. Matkaan sisältyy työpaikkavierailuja sekä keskusteluja paikallisten ay-toimijoiden, työnantajien ja työntekijöiden kanssa. Ennen matkaa osallistujat perehtyvät Kolumbiaan maana, SASKin hankkeisiin siellä sekä matkan kannalta olennaisiin asioihin koulutuksissa, joita järjestetään etänä ja lähitapaamisena.
Tietoa Kolumbian matkasta
Ajankohta
Matka toteutetaan 20.11.–3.12.2023. Matkaa edeltää opintomatkavalmennus, joka käynnistyy etänä keväällä 2023. Valmennus sisältää tapaamisia ryhmän kesken etänä sekä yhden lähivalmennuspäivän 7. lokakuuta.
Kustannukset
SASK veloittaa matkasta omakustannehintana 2 000–2 500 €. Hinta sisältää koulutuksen ennen matkaa, lentoliput, majoituksen sekä kohdemaassa tehtävät matkat ja ohjelman. SASK laskuttaa matkan kahdessa erässä: 500 euroa veloitetaan sen jälkeen, kun henkilö on sitovasti vahvistanut osallistumisensa matkalle (eräpäivä maaliskuussa) ja loput kesän ja syksyn aikana (eräpäivät tarkentuvat).
Kun hakija on saanut ilmoituksen, että hän on tullut valituksi on hakijan vielä erikseen sitouduttava mukaan matkalle. Tämän sitoumuksen jälkeen matkan peruuttaminen ei pääsääntöisesti ole enää mahdollista (pois lukien erittäin painavat syyt, jotka myös lentoyhtiö hyväksyy peruutuksen syiksi – esimerkiksi vakavat sairaudet).
Matkakuluihin voi hakea avustusta eri tahoilta, muun muassa omalta ammattiliitolta, ammattiosastolta tai yhdistykseltä.
Vakuutukset ja vastuut
Matkalle valittavien tulee ottaa matkavakuutus, ja he ovat matkalla pääsääntöisesti vastuussa itsestään. SASK toimii ohjelmanjärjestäjänä, ei matkatoimistona. SASK ei matkoja satunnaisesti tarjoavana yhdistyksenä katso olevansa matkapakettilain mukainen matkanjärjestäjä, vaan matkustajat ovat ensisijaisesti vastuussa itsestään. Toki matkalla liikutaan enimmäkseen ryhmänä, ja SASK tarjoaa ohjelman ja matkanjohtajan palvelut. Matkustajat sitoutuvat noudattamaan sääntöjä ja ohjeita, jotka SASK matkalle asettaa.
Valintaperusteet ja hakuaika
Opintomatkalle valitaan henkilöitä, jotka ovat kiinnostuneita kasvattamaan tietämystään kehitysmaiden arjesta ja työelämästä sekä kehitysyhteistyöstä. Valintoihin vaikuttaa etenkin hakijan aktiivisuus ihmisoikeus-, työelämä- tai kehitysyhteistyökysymyksissä. Myös kielitaito ja matkustusvalmiudet vaikuttavat. Matkalla on tarpeen englanninkielen perustaidot. Sisältöä tulkataan mahdollisuuksien mukaan englannista suomeen, mutta tähän ei välttämättä ole mahdollisuutta kaikissa tilanteissa.
Matkalle valinnan ehtona on, että hakija on suorittanut SASKin Lähettiläskoulutuksen, puhuu ja ymmärtää sujuvasti englantia ja osallistuu opintomatkan valmennuspäivään (lokakuussa 2023). Valmennuksessa käydään läpi matkaan liittyviä perusasioita, perehdytään Kolumbiaan ja SASKin työhön Kolumbiassa sekä tutustutaan muihin matkalaisiin.
Hakuaika päättyy 15.12.2022. Tämän jälkeen käynnistyy toinen vaihe, jossa hakijoita haastatellaan. Lopulliset valinnat tehdään tammikuun 2023 aikana. Valinnoista ilmoitetaan hakijoille tammikuun 2023 loppuun mennessä sähköpostitse. Ilmoituksen jälkeen hakijan on vielä erikseen sitouduttava mukaan matkalle. Tämän sitoumuksen jälkeen matkan peruuttaminen ei pääsääntöisesti ole enää mahdollista (pois lukien erittäin painavat syyt, jotka myös lentoyhtiö hyväksyy peruutuksen syiksi – esimerkiksi vakavat sairaudet).
Lisätietoja
Roosa Rusanen, vapaaehtoistoiminnan asiantuntija
- roosa.rusanen@sask.fi
- 050 366 8123
SASKin hankkeet Kolumbiassa
Työntekijöiden oikeuksien vahvistaminen Kolumbiassa ja Brasiliassa
Terveysalan työntekijöiden oikeuksien edistäminen Latinalaisessa Amerikassa
Kotitaloustyöntekijöiden oikeudet ja vahva ammattiliitto
Lisäluettavaa
Aiheeseen liittyvää

Opintomatkat

Online: Lähettiläskoulutus
