Vanhempien työolot vaikuttavat lasten koulutusmahdollisuuksiin

Nenäpäivävaroilla tuetaan SASKin kotiapulaishankkeita. Kotiapulaiset ovat usein yhteiskunnassa heikossa asemassa. Se, että he saavat elämiseen riittävää palkkaa ja että heillä on mahdollisuus esimerkiksi sosiaaliturvaan, parantaa koko perheen toimeentuloa. Mosambikissa kotiapulaiset ovat saaneet oikeuden sosiaaliturvaan vuodesta 2016.

Yhdeksän vuotta vankeudessa

Indonesialainen Ani joutui pakkotyöhön sukulaisperheeseen. Kun vapaus vihdoin koitti, oli elämälle etsittävä uusi suunta. Apua löytyi paikallisesta kotiapulaisten ammattiliitosta. Tarina sisältää kuvausta väkivallasta, eikä siksi välttämättä sovi kaikille lukijoille.

Kannatusjäsenet

SASK tukee ammattiliittojen toimintaa kehittyvissä maissa, joissa työtä tehdään usein ilman ihmisoikeuksia. Parannusta saadaan vain, jos työntekijöillä on mahdollisuus puolustaa oikeuksiaan yhdessä. Sinunkin osastosi tai yhdistyksesi voi parantaa työelämän ihmisoikeuksia SASKin kannatusjäsenenä.

Toivotaan yhdessä Reilua joulua!

Tänäkin jouluna SASKin joulukeräyksellä autetaan maailman heikoimmassa asemassa olevia työntekijöitä. Muistetaan heitä, joiden työ ei taukoa joulunpyhinäkään.  Maailmaa koetteleva pandemia on iskenyt voimakkaimmin niiden ihmisten arkeen ja toimeentuloon, jotka ovat... Näytä artikkeli

Kun aikuiset saavat kunnon palkkaa työstään, pääsevät lapset kouluun

Kotiapulaiset tekevät töitä yksityiskodeissa ja ovat siksi haavoittuvassa asemassa. Mosambikissa koronapandemia on jättänyt heidät miltei mahdottoman valinnan eteen: täytyy valita joko työnantaja tai perhe. Nenäpäivähankkeen tuotoilla tuetaan kotiapulaisia ja heidän perheitään. Kun aikuiset saavat kunnon toimeentulon työstään, on lasten mahdollisuus päästä kouluun ja köyhyyden kierre voidaan katkaista.