Oikeita työsuhteita Afrikan terveysalalle

Monissa Afrikan maissa osa terveydenhoidosta erityisesti kyläyhteisöissä – mutta myös kaupungeissa – on vapaaehtoisten vastuulla. He saavat vain lyhyen perehdytyksen työhön, korvaus työstä on puutteellinen eikä työturvallisuudesta usein ole huolehdittu asianmukaisesti. Moni heistä tekee kuitenkin kokopäivätyötä. Suurin osa näistä työntekijöistä on naisia.  

Hankkeessa parannetaan terveysalan (vapaaehtois-)työntekijöiden oikeuksia ja asemaa yhteiskunnassa Etelä-Afrikassa, Sambiassa ja Malawissa. Heidän asemansa työntekijöinä pyritään virallistamaan, jolloin he pääsevät työntekijöitä koskevan lainsäädännön piiriin. Tähän kuuluu myös oikeus vähintään minimipalkkaan.   

 Hankkeen pitkän aikavälin tavoite on, että nykyiset terveysalan vapaaehtoiset työntekijät nauttivat samoista oikeuksista kuin muutkin työntekijät. Ensimmäisessä vaiheessa tavoitteena on vahvistaa ammattiliittojen ymmärrystä alan liittyvistä ongelmista sekä niiden kykyä tavoittaa terveysalan (vapaaehtois-)työntekijät ja kouluttaa heitä tuntemaan oikeutensa ja vaatimaan niitä.  

Hankkeesta hyötyvät suoraan Etelä-Afrikan, Sambian ja Malawin terveysalan vapaaehtoiset työntekijät sekä heidän perheensä. Parantuneen terveydenhuollon myötä hankkeesta hyötyvät epäsuorasti kaikki maiden terveydenhuollon piirissä olevat asukkaat.  

Hankkeen toteuttaa julkisen alan työntekijöiden kattojärjestö PSI yhdessä eteläafrikkalaisten, sambialaisten ja malawilaisten jäsenliittojensa kanssa. Hanketta tukevat Julkisten ja hyvinvointialojen ammattiliitto JHL sekä Tehy. 

 

Aiheeseen liittyvää

Afrikan vapaakauppa-alue avautuu tammikuussa

Afrikan vapaakauppa-alueen (AfCFTA) päätoimipaikka avautui Ghanan Accrassa jo elokuussa, mutta koronapandemian vuoksi vapaa kauppa on alkanut vasta tammikuussa. SASKilla on hanke, joka keskittyy Afrikan vapaakauppaan.

Lue lisää

Ruohonjuuressa ja rakenteiden rattaissa – työntekijöiden ihmisoikeudet paranevat hitaasti mutta varmasti

Kolumbia on ottanut monia kehitysaskelia, mutta työntekijöiden oikeudet ja esimerkiksi ay-liikkeen vapaus toimia ovat siellä huonoissa kantimissa. Jos maa tulevina vuosina nousee pois kehitysmaiden listalta,

Lue lisää

Terveysvapaaehtoisten korvaukset nousevat

Erityisesti Nepalin maaseudulla ollaan riippuvaisia terveysvapaaehtoisista, jotka saavat työstään lähinnä pientä kulukorvausta. SASKin tukemassa hankkeessa tehdään työtä heidän asemansa parantamisen puolesta.

Lue lisää