Julkisen alan työntekijöiden oikeudet Filippiineillä

Filippiniläinen aktivi median haastattelussaIndonesiassa julkisen alan työntekijöiden järjestäytymisoikeudet ovat olleet lähes olemattomat, mikä on asettanut heidät eriarvoiseen asemaan muiden työntekjöiden kanssa. Valtionhallinto ei ole virallisesti tunnustanut paikallisia liittoja neuvottelukumppaneiksi, joten työehdoista ei ole voitu neuvotella.

Julkisten palveluiden ulkoistamisten seurauksena työntekijöiden asema ja oikeudet ovat heikentyneet.

Hankkeessa viedään osaksi lainsäädäntöä Filippiinien vuonna 2017 ratifioima julkisen alan työntekijöiden oikeuksia koskeva ILOn sopimus 151, jonka vaikutukset ulottuvat työpaikoille.

SASK tuki paikallisten julkisen alan liittojen toteuttamaa ratifiointikampanjaa aiemmilla hankekausilla vuosina 2013–2017. Ratifiointi on erittäin merkittävä asia julkisen sektorin työntekijöille.

Hankkeen tuloksena siis ILOn sopimus pannaan täytäntöön ja säädetään ja siihen liittyvän lainsäädäntö. Tähän liitot saavat lainopillista ja teknistä tukea työlainsäädännön asiantuntijoilta. Lisäksi hankkeen puitteissa järjestettävillä koulutuksilla vahvistetaan liittojen kykyä vaikuttaa sekä valvoa ja ohjata sopimuksen toteutumista työpaikkatasolla.

Hankkeesta hyötyvät julkisen alan työntekijät ja alan ammattiliitot. Sen toteuttavat Public Services International PSI ja sen filippiiniläiset jäsenliitot.

Aiheeseen liittyvää

Työntekijöiden perusoikeudet toteutumassa Filippiineillä

Sopimuksen myötä julkisen sektorin työntekijät ovat saamassa oikeudet järjestäytyä ja neuvotella omista työehdoistaan Filippiineillä. Se on ensimmäisenä Aasian maana ratifioinut kansainvälisen työjärjestö ILOn julkisen alan

Lue lisää

Lahjarahat työntekijöiden oikeuksien puolustamiseen

– Ay-liike ei juuri tällä hetkellä ole missään kovin juhlittu, mutta kehittyvissä maissa on paljon potentiaalia. Jos liitot siellä saavat lisää voimaa, se vie pois meitä

Lue lisää

Vangitut työntekijöiden puolustajat vapautettiin Bangladeshissa

Bangladeshissa vangittiin joulukuussa 35 liittoaktiivia sen jälkeen, kun työntekijät lakkoilivat viime joulukuussa minimipalkan nostoa vauhdittaakseen. Minimipalkka tekstiiliteollisuudessa oli viime vuonna wageindicator.org-sivuston mukaan vain 62 euroa

Lue lisää