SASK ja Eetti luovuttivat Reilut rypäleet -vetoomuksen Alkon toimitusjohtajalle

Keväälla 2013 alkanut Reilut rypäleet -kampanja sai loppuhuipennuksensa eilen keskiviikkona, kun Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskuksen SASKin sekä Eettisen kaupan puolesta Eetti ry:n edustajat luovuttivat kampanjavetoomuksen allekirjoitukset Alkon toimitusjohtajalle Hille Korhoselle Alkon johtoryhmän kokouksen alussa.

Kampanjan saavutuksia olivat mm. suuri näkyvyys sosiaalisessa mediassa, medianäkyvyys etenkin Yleisradion lähetyksissä ja verkkosivuilla viime maaliskuussa, kuluttajien aktivoiminen tänä keväänä käynnissä olleen vetoomuskampanjan kautta sekä Alkon johdon lisääntynyt kiinnostus vastuullisuuskysymyksiä kohtaan.

Kampanjan tavoitteena oli tuoda kuluttajien tietoisuuteen, että suuri osa maailmalla – ja myös meillä Suomessa – myytävistä Euroopan ulkopuolelta tulevista viineistä tuotetaan työoloissa, joissa olisi paljon parantamisen varaa.

Elämiseen riittävää palkkaa!

Puutteita on etenkin palkkatasossa. Monella viinitilalla etenkin Etelä-Afrikassa, mutta myös Argentiinassa ja Chilesssä, palkkataso alittaa niin sanotun elämiseen riittävän palkan tason.

Elämiseen riittävällä palkalla (englanniksi living wage) tarkoitetaan kansainvälisen ay-liikkeen määritelmien mukaan palkkatasoa, jolla työntekijä pystyy normaalin työajan (8 tuntia päivässä, 5 päivänä viikossa) puitteissa elättämään paitsi itsensä myös perheensä. Elämiseen riittävä palkka ei siten ole sama asia kuin kansallinen minimipalkka.

Elämiseen riittävästä palkasta tulee riittää perheen perustarpeiden eli monipuolisen ja riittävän ravinnon, asumisen, vaatteiden, terveydenhuollon ja lasten peruskoulutuksen lisäksi myös jonkin verran säästöön ”pahan päivän varalle”. Kansainvälinen ay-liike korostaa yleensä, että paras tae elämisen riittävän palkan toteutumiselle on vapaa ja demokraattinen ammattiliitto, johon paikalliset työntekijät voivat vapaasti liittyä ilman pelkoa työpaikkansa menettämisestä.

Alko lupasi pitää vastuullisuuden korkealla asialistallaan

Alkon toimitusjohtaja Hille Korhonen lupasi vetoomuksen luovutuksen yhteydessä, että Alko aikoo pitää vastuullisuusasiat korkealla asialistallaan myös jatkossa. Alko on lähiaikoina muun muassa lisännyt panostuksia vastuullisuusosaamiseen pääkonttorissaan Helsingissä. Alko on palkannut lisää henkilöstä, joiden tehtävänä on vastuullisuusasioiden edistäminen Alkon hankintaketjussa.

SASKin tiedottaja Aleksi Vienonen kiitti tilaisuudessa Alkoa lisäpanostuksista ja lisähuomion kiinnittämisestä vastuullisuuteen. Samalla hän kuitenkin muistutti, että Alkon tulee jatkossa myös huolehtia siitä, että julkilausutut ja erilaisiin hankintoja ohjaaviin asiakirjoihin kirjatut seikat vastuullisuudesta myös näkyvät käytännössä.

– Seuraava vaihe on tilanteen seuranta, Vienonen sanoi johtoryhmälle.

SASKilla on ollut tapana seurata yritysten vastuullisuuspuheiden ja todellisuuden mahdollista ristiriitaa teettämällä tutkimuksia yritysvastuuasioita seuraavalta kansalaisjärjestöltä Finnwatchilta. Myös suomalaiset tutkivat journalistit ovat viime aikoina tarttuneet hanakasti yritysvastuukysymysten selvittämiseen.

Jaa artikkeli: