Nepalin talkoomatkapäiväkirja: Osa 13

5.12. (julkaistu 10.12.2012 15:04)

Edellisillan riennoista johtuen porukka heräili miten sattuu ja mitä oli halukas tekemään aamulla. Vaihtoehtoina tekemisille oli elefanttisafari, kävely Tharu-kylään, kävely katsomaan viiden kuukauden ikäistä sarvikuonoa joka oli loukkaantunut kuukauden ikäisenä tiikerin hyökkäyksessä, kamelilla ratsastusta tai olla möllöttelyä eli kaikille jotakin. Itse lähdin kuuden muun kanssa elefanttisafarille. Safari kesti kokonaisuudessaan kolmisen tuntia ja siellä tuli taas bongattua erilaisia kauriita, villisikoja, riikinkukkoja, apinoita, viidakkokanoja ja sarvikuonon läjiä. Safarin jälkeen palasimme hotellille jossa söimme pikaisen aamiaisen ja sitten säädimme hotellimaksujen (huonelaskut, safarit etc) kanssa 45 minuuttia.

Tämän jälkeen matkaan ja takaisin Kathmanduun. Matkalla pysähdyimme taas Riverside hotellilla syömässä, ruoka oli taas keskinkertaista, niinkuin menomatkallakin. Lopulta olimme perillä hotellilla Kathmandussa noin seitsemän tuntia Chitwanin Sarahasta lähdön jälkeen. Grand Hotel Kathmandulla meillä oli taas ruhtinaalliset kolme varttia aikaa valmistautua liikkeelle lähtöön.
Juha oli varannut meille liput Kathmandun Patanissa järjestettavien Film Festivalien elokuvaan Punk Syndrome eli Kovasikajuttu. Vaikka leffan (dokumentin) olikin nähnyt jo aikaisemmin, niin silti se oli kiva katsoa hieman erilaisessa ympäristössä. Koko festivaali oli järjestetty suomalais-nepalilaisin voimin ja siellä esitettiin neljä suomalaista ja neljä nepalilaista elokuvaa. Festivaalin tuotto lahjoitettiin kokonaisuudessaan sokeiden nepalilaisten lasten koulutustyöhön.

Leffan jälkeen porukka taas hieman hajaantui, osa lähti leffassa törmäämien suomalaisten matkaan kohti Patanin yöelämää ja me unta kaipaavat lähdimme kohti hotellia. Tosin hotellille päästyämme päätimme lähteä yhdelle johonkin lähikuppilaan, ”sopivan” löydettyämme menimme sisään ja viihdyimme sisällä sen aikaa, että kaikki oli saanut juotua ensimmäisen oluensa. Baari oli semmoinen puolistrippibaari jossa oli todella ahdistava tunnelma, kun henkilökunta kävi päälle tarjoten mitä erilaisempia palveluita. Eli ulos ja minimarketista pari olutta ja sitten takaisin hotelliin ja huonebileet pystyyn. Vähän musiikkia, tanssia ja pelikorttipelejä, jonka jälkeen unille…

Terveisiä taas Kathmandusta
– Sami

Mikä ihmeen talkoomatka?

Aiheeseen liittyvää

”Raha ei riittänyt itsellemme, miten olisimme voineet lähettää jotain perheellemme kotiin?”

Suk Bahadur Gurung on viettänyt vuosia siirtotyöntekijänä sekä Qatarissa että Saudi-Arabiassa ja karannut molemmista takaisiin Nepaliin. Silti lähteminen on hänelle edelleen ainoa vaihtoehto.

Lue lisää

Koskemattomat Nepalin dalitit

Nepal on noin 30 miljoonan asukkaan maa Himalajan juurella. Yhteiskunta perustuu noin 3 000 vuotta vanhaan kastijärjestelmään, missä ihmiset on jaettu syntymän ja perimän perusteella

Lue lisää

Kuolema on jokapäiväistä Qatarissa, mutta Narayan Dhoj suunnittelee silti paluuta

Nepalilainen mekaanikko on pystynyt pitämään puolensa rakennustyömailla, mutta hän tietää, että monet kohtaavat sortoa ja jäävät ilman ansioita.

Lue lisää