Lontoon olympialaisetkin kompastelevat työoikeuksissa

Kansainvälinen Play Fair -verkosto keräsi tietoa kahdesta tehtaasta, jotka valmistavat olympialaisten maskottituotteita Guangdongin maakunnassa Kiinassa. Play Fair alkoi tutkia olympialaisille valmistavien tuottajien työoloja Ateenan 2004 kisojen alla. Lontoon järjestelykomitea LOGOC on ensimmäinen kisajärjestäjä, joka  on ottanut käyttöön jonkin eettisen hankintaohjeiston. Silti myös näitä ohjeita rikotaan säännönmukaisesti tehtaissa.

Play Fair -kampanja on alusta asti korostanut, että varmin tapa saada parannuksia työoloihin on tehdä työntekijät tietoisiksi omista oikeuksistaan, jolloin he voivat halutessaan alkaa ajaa niitä, vapaan järjestäytymisen avulla. Toki Kiinassa tämä on mahdotonta, koska vapaa ay-liike on siellä kielletty. Niinpä Lontoon kisojen järjestelykomitea otti käyttöön Ethical Trade Initiative -järjestön (ETI:n) hankintaohjeiston. Tämä ETI:n ns. perusohjeisto ottaa huomioon monet mahdolliset tilanteet, joissa työntekijän oikeuksia voidaan loukata. Sen toteutumisen valvominen ei kuitenkaan ole onnistunut.

Tutkijat löysivät tehtailta lapsityöläisiä, vaarallisia työoloja ja todisteita tarkastajien huijaamisesta. Toisella tehtaista työntekijät eivät saaneet työsopimuksia eivätkä palkkakuitteja, toisella taas heidän oli pakko viipyä tehtaalla vähintään viisi vuotta, tai heitä sakotettiin. Työntekijöille maksettu palkka ei riittänyt kattamaan elinkustannuksia.

Todisteet työntekijöiden riistosta kisojen alla on jälleen toimitettu Kansainväliselle olympiakomitealle KOK:lle. Play Fair -kampanja muistuttaa KOK:ia, että vain jämäkkä ohjeistus tarpeeksi korkealta taholta voi suojella työntekijöiden oikeuksia.

– Kaikille tulevaisuuden kisaisännille täytyy tulla selkeät ohjeet KOK:lta siitä, että olympialaisten alla tapahtuva riisto ei ole hyväksyttävää. KOK on tähän asti vastustanut kaikkia toimia, joilla työntekijöille saataisiin reilummat työolot – tämän täytyy nyt loppua, sanoi Dominique Muller kansainvälisestä Clean Clothes -kampanjasta (Suomessa Puhtaat vaatteet).

SASK on jäsenenä sekä Suomen Puhtaat vaatteet -kampanjassa että Play Fair -kampanjassa. Play Fairin jäseniä ovat Suomessa lisäksi ammatilliset keskusjärjestöt, Teollisuusalojen ammattiliitto TEAM, PRO sekä Eettisen kaupan puolesta ry.

Kansainvälisessä Play Fair -kampanjassa ovat mukana ITUC, BWI, Clean Clothes Campaign sekä ITGLWF.

Britanniassa on oma, Lontoon kisoihin keskittyvä kampanja, jossa ovat mukana brittiläinen ay-keskusjärjestö TUC sekä Clean Clothes Campaignin brittiläinen jäsenjärjestö Labour Behind the Label. www.playfair2012.org

Koko raportti Toying with Workers’ Rights (pdf, 24 sivua)

www.puhtaatvaatteet.fi

Jaa artikkeli: