ILO ja Norjan hallitus allekirjoittivat 1,9 miljoonan euron sopimuksen työolojen parantamiseksi Bangladeshissa


Warning: call_user_func() expects parameter 1 to be a valid callback, class '' not found in /var/www/html/wp-content/plugins/similar-posts/common_functions.php on line 641

Norjan kehitysministeri Heikki Eidsvoll Holmås ja Kansainvälisen työjärjestön ILO:n maajohtaja Srinivas Reddy allekirjoittivat maanantaina 3.6. sopimuksen, jonka myötä Norjan ulkoministeriö antaa 14,5 miljoonaa Norjan kruunua (noin 1,9 miljoonaa euroa) työntekijöiden perusoikeuksien edistämiseksi Bangladeshin vientiteollisuudessa.

– Norjan tuki on hyvin tervetullut meille ja tulee oikeaan aikaan. Tämä tuki edistää etenkin työturvallisuuskoulutusta Bangladeshissa, ILO:n apulaispääsihteeri Gilbert Houngbo sanoi.

ILO:n mukaan tuki helpottaa työntekijöiden ja työnantajien etujärjestöjen vuoropuhelun edistämistä. Tuki auttaa tulevaisuudessa myös ILO:n Better Work -ohjelman toimeenpanoa Bangladeshissa.

Norjan hallituksen sopimus ILO:n kanssa liittyy maan sitoumukseen edistää kehittyvien maiden työolojen ILO:n kautta. Vuoden 2013 aikana Norjan aikoo kaksinkertaistaa ILO:n rahoituksensa.

– Elämiseen riittävä palkka ja säälliset työolot varmistavat taloudellisen ja sosiaalisen kehittymisen, Norjan kehitysministeri Heikki Eidsvoll Holmås sanoi allekirjoitustilaisuudessa.

Lähde: ILO:n tiedote

Aiheeseen liittyvää

Oikeus turvalliseen ja terveelliseen työhön ILOn perusoikeudeksi

ILOn vuoden 2022 työkonferenssi hyväksyi viidennen kohdan työelämän perusoikeuksiin. Nyt listalla on myös oikeus työsuojeluun. Periaatteet sitovat kaikkia jäsenmaita.

Lue lisää

Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus työelämässä

SASK tekee työtä sen puolesta, että kaikkien oikeudet toteutuisivat tasavertaisesti työpaikoilla ja yhteiskunnassa eikä ketään syrjittäisi.

Lue lisää

Kotien työntekijät ja heidän lapsensa hyötyvät parantuneesta toimeentulosta ja sosiaaliturvasta

Kotitalouksien työntekijät ja heidän perheensä ovat miltei kaikissa yhteiskunnissa hyvin heikossa asemassa. SASKin kumppanit tekevät työtä ihmisten puolesta, jotka jäävät marginaaliin.

Lue lisää