
”Voimme ilmaista mielipiteemme ilman pelottelua”
Malawilaiselle Charity Harawalle oikeus järjestäytyä merkitsee vapautta ilmaista mielipiteensä ja toimia yhteisen edun puolesta.
Lue lisääMalawilaiselle Charity Harawalle oikeus järjestäytyä merkitsee vapautta ilmaista mielipiteensä ja toimia yhteisen edun puolesta.
Lue lisääPitääkö Suomen ay-liikkeen tukea työelämän ihmisoikeuksia kehittyvissä maissa? Kyllä vain, vastasi enemmistö ihmisistä SASKin teettämässä kyselyssä.
Lue lisääSASKin Solidaarisuuspäiviä vietetään 3.–4. helmikuuta Hämeenlinnan Verkatehtaalla. Merkkaa tämä harvoin tarjolla oleva tapahtuma kalenteriisi jo nyt!
Lue lisääAy-liikkeen maailmanjärjestön vuotuisen raportin mukaan työntekijöiden perusoikeudet ovat uhattuina monin paikoin – ja trendi oikeuksien loukkauksissa on kasvava.
Lue lisääKöyhään kymmenlapsiseen perheeseen syntynyt Annie Enriquez Geron sai isoäidiltään hyvät elämäneväät. Mutta selvitäkseen hengissä hän on tarvinnut myös ammattiliittoa. Nyt hän johtaa sitä.
Lue lisääOikeus perustaa ammattiyhdistys ja kuulua siihen on YK:n ihmisoikeusjulistuksessa linjattu oikeus. Tuoreen tutkimuksen mukaan se jää paikoin haaveeksi SASKin hankemaissa Brasiliassa, Kolumbiassa, Guatemalassa, Nepalissa ja Filippiineillä.
Lue lisääSuomalaiset kehitys-, ihmisoikeus- ja ympäristöjärjestöt toivovat YK:n ilmastokokoukselta Bonnissa edistystä fossiilisten polttoaineiden alasajossa sekä ilmastonmuutoksen aiheuttaman eriarvoisuuden torjunnassa.
Lue lisääEuroopan parlamentti hyväksyi tänään oman kantansa komission yritysvastuudirektiiviesitykseen. Kanta direktiiviin hyväksyttiin selvin äänin 366–225.
Lue lisääMaailma kylässä -festivaalin puhujaksi saapunut Tendai Makanza hymyilee leveästi kevätaurinkoisessa Helsingissä. Hän on tullut puhumaan eteläisen Afrikan naisten työolosuhteiden puutteista sekä parannuksista kaivoksissa ja tekstiilitehtaissa.
Lue lisää