Harare, Zimbabwe 4.10.2005 - Tarja ValtonenTiesulkuja on parin kolmen kilometrin välein. Poliisit seisovat auringonpaisteessa yllään neonväriset liivit ja viittovat joitakin autoja ajamaan läpi, toisia pysähtymään. Erityisen kiinnostuksen kohteina näyttävät olevan julkisen liikenteen virkaa toimittavat pikkubussit, jotka kieltämättä näyttävätkin hieman liian täysiltä. Aika ajoin sulkuun pysäytetään myös henkilöautoja, joiden kuljettajat ojentelevat papereita ikkunoista. Kiivasta sananvaihtoa ei vaikuta syntyvän, sillä jokapäiväiseen sululta toiselle nykimiseen on ilmeisesti jo totuttu.
"Rahaa ne vain ovat vailla", tuhahtaa automme ratissa istuva nuori mies.
Auto on, ei bensaaLiikenne on suurkaupungiksi varsin hiljaista, minkä selittää alituinen polttoainepula. Valtion omistaman huoltoaseman sisäänajon kupeessa komeilee "polttoainetta saatavissa" -kyltti, mutta itse asema näyttää siltä kuin se olisi ollut tyhjillään jo joitakin kuukausia.
Niillä asemilla, joiden tankeista bensaa pulppuaa, jonotetaan tuntikausia, ja jokaisen toimivan dieselinjakelupisteen tienoilla on silmänkantamattomiin ulottuva liuta busseja. Jotkut autoilijat ovat kuulleet huhuja piakkoin saapuvasta bensiinierästä ja parkkeeranneet varmuuden vuoksi jonoon.
Työssäkäyvät joutuvat palkkaamaan katupojan autovahdiksi työpäivänsä ajaksi; käyvästä hinnasta pojat katsovat, etteivät auton irtaimet osat lähde päivän mittaan kävelemään, ja kipaisevat kertomaan auton omistajalle ilouutisen polttoainerekan kaartamisesta pihaan. Se tosin voi kestää joitakin päiviä tai viikkoja laihduttaen työntekijän ennestäänkin hoikkaa palkkapussia. Ja mikäli bensaa ei sitkeästä odottelusta huolimatta kuulu, omistaja alkaa lopulta yöpyä autossaan, sillä kotiin ja takaisin ei bensatilkalla enää pääse, eikä autoa voi jättää yöksi kadulle.
Liikenteen sujumattomuus vaikuttaa kaikkeen. Monien on kuljettava jalkaisin työpaikoilleen, myöhästelyt ovat yleisiä ja ihmiset valmiiksi väsyneitä päästyään viimein perille.
"Kengät kuluvat tällä menolla puhki eikä uusia ole nykyisillä hinnoilla varaa ostaa", huokaa yksi Zimbabwen Ammattiliittojen Keskusjärjestön ZCTU:n sihteereistä.
Monet valittavat myös sitä, että alituinen patikointi kuluttaa runsaasti energiaa, jonka tarvetta on toimihenkilönkin jo vaikeaa paikata ruuan hintojen noustessa lähes päivittäin. Sitä mukaa, kun polttoaineen hinta nousee, myös paikasta toiseen kuljetettavien kulutustavaroiden hinnat laukkaavat ylämäkeä. Paremmin toimeentulevatkaan eivät juuri pääse mälläämään rahoillaan, kun ei ole millä kulkea ostoksille.
"Käyn kerran päivässä pihalla katsomassa, että onpas minulla kivan näköinen auto, pääsisi vain ajelemaan", sanoo keskiluokkaisen yrittäjäperheen vesa.
Virka-autojen tankkausta varten sen sijaan näyttää olevan oma järjestelmänsä, sillä ne porhaltavat puistokatuja pitkin ikään kuin pulasta ei olisi koskaan kuultukaan.
Ammattiliittoväki pitää työautonsa tien päällä ulkomaanvaluutalla hankituilla reserveillä, kiitos sisarjärjestöjen tuen - mutta varastot hupenevat uhkaavasti. Ne, joilla ei ulkomaanvaluuttaa ole, tankkaavat mustassa pörssissä virallisen noin (US) dollarin litrahinnan sijasta lähes nelinkertaisella summalla. Ei ihme, että taksia on vaikeaa saada, ja se maksaa enemmän kuin Helsingissä.
Yli miljoona menetti kotinsa ja toimeentulonsa
Pääsemme sulkujen läpi ilman pysäytyksiä ja saavumme Chiremban esikaupunkialueelle, hieman Hararen ulkopuolelle. "Chiremban tasapainoilevat kivet" lukee matkailuviranomaisten pystyttämässä kyltissä, ja toden totta, tien varren maisemaa koristavat valtavat lohkareet, kuin maailman luojan hujan hajan paiskomat muovailuvahaklöntit.
Matkakumppanini kehottavat minua kuitenkin katsomaan toiseen suuntaan, missä avautuu toisenlainen näkymä: tiiliskivikasojen lomaan on pystytetty vähän koirankoppia suurempia pressu-, pahvi- ja peltirakennelmia, jotka Operaatio Järjestyksen Palauttamisen jälkeen toimittavat ainakin puolentoista miljoonan perheen asumuksen virkaa ympäri Zimbabwea. Puiden väliin on ripustettu pyykkinaruja, joilla parhaat päivänsä nähneet vaatekappaleet kuivuvat auringonpaisteessa. Muutama nainen kyykkii hiilikeittimen yllä, lapset taapertelevat tiilimurskassa, suurin osa aikuisista istuu puun alla mitään ihmeempää tekemättä. Tämä muutaman neliökilometrin alue on retkiseurani mukaan vain yksi esimerkki tuhansista vastaavista.
Vuoden 2005 vaalien jälkeen Mugaben hallitus päätti aloittaa kaupunkien puhdistamisen laittomiksi julistetuista asuinalueista ja epävirallisen sektorin taloudellisesta toiminnasta. Perusteluinaan hallitus käytti tarvetta parantaa kaupunkien puhtautta ja turvallisuutta sekä saattaa harmaan talouden piiriin kuuluvat bisnekset verokarhun ulottuville. Oli tarpeen myös kontrolloida tarkemmin laitakaupunkien asukkaiden harjoittamaksi sanottua omaisuusrikollisuutta ja pimeää valuuttakauppaa.
Hygieniatoimenpiteiden työkaluina käytettiin aseistettuja poliiseja, puskutraktoreita ja kuorma-autoja, joihin esikaupunkien asukkaita lastattiin vietäväksi maaseudulle, oletuksen mukaan sieltä muitta mutkitta järjestyviin tuottaviin töihin. ZCTU:n on tähän mennessä onnistunut rekisteröidä 1.200.000 operaatio murambatsvinassa puille paljaille joutunutta kotitaloutta, joiden ongelmia epäviralliseen sektoriin keskittynyt projekti pyrkii ratkomaan. Käytännön toteuttajana hankkeessa on ammatillisen keskusjärjestön lisäksi Epävirallisen Talouden Yhdistysten Liitto (ZCIEA), joka koostuu 125 paikallistason yhdistyksestä ympäri maata.
Yli miljoonan kotitalouden arvio on todennäköisesti vain hiukan jäävuoren huippua luotettavampi, sillä läheskään kaikille alueille ei ay-väellä ole menemistä siinä pelossa, että asukkaat joutuvat entistäkin pahempiin vaikeuksiin puhuttuaan opposition provokaattoreiksi leimattujen henkilöiden kanssa.
Sopiessamme vierailuista edellisenä päivänä kysyin tismalleen samaa asiaa: mahtaako ulkopuolisen kanssa tarinointi johtaa viranomaisten vainoon tai pidätyksiin, ikään kuin nykyisissä ongelmissa ei jo olisi enemmän kuin tarpeeksi tietämistä? Ystäväni vakuuttivat olevansa varovaisia ja sanoivat ihmisten haluavan puhua - kunhan ensin vilkaistaan pari kertaa ympärillemme - sillä kuuleman mukaan ulkomaailmassa esiintyy ristiriitaisia ja vääristeltyjä mielikuvia murambatsvinan syistä ja seurauksista.
"Minäkin asuin ennen täällä", sanoo autoamme ajava nuorukainen. "Nyt kuljen sukulaisten nurkissa, ja isänikin joutui riippuvaiseksi muiden ihmisten hyväntahtoisuudesta. Etsimme asuntoa, mutta kun maassamme on niin paljon väkeä… katsopas, tuossakin taitaa kulkea joku koditon" hän viittaa täynnä huonekaluja, kasseja ja pusseja vaappuvaan kuhmuiseen lava-autoon.
Operaation kohteena "väärin" äänestäneet
ZCTU:n hankekoordinaattori
Elijah E. Mutemeri kertoo koko operaation perustuneen puoluepoliittiseen kostoon. Toimenpiteet ovat kohdistuneet niihin alueisiin, joilla valtapuolue kärsi rökäletappion, tai joilla on ainakin oletettu olevan keskimääräistä laajempaa opposition kannatusta.
Jopa Chiremban tasapainoileviin kiviin häthätää tuhratut MDC:n symbolit ovat voineet jouduttaa puskutraktoreiden saapumista paikalle. Ja koska MDC:n ovat aikanaan perustaneet entiset ZCTU:n nokkamiehet, myös ammatillinen keskusjärjestö on hallituksen hampaissa pidätyksiä, perättömien rahanpesusyytösten nojalla toimeen pantua järjestön kirjanpidon takavarikointia ja pitkiksi venyviä oikeusprosesseja myöten.
Epävirallisen sektorin hanke ei siis ole maailman helpoin toteutettava, mutta vakuutun sen merkityksestä kuullessani, että 80-90% koko maan taloudesta on ns. harmaata, ja nyt operaatio on vienyt leivän suusta lähes jokaiselta epäviralliselta tomaattikauppiaalta, leipurilta ja pakoputken asentajalta - sekä heidän lukuisilta perheenjäseniltään. Operaation tiimellyksessä kirjattiin myös kuolonuhreja; esimerkiksi Chirembassa lähes viimeisillään raskaana oleva nainen putosi kuormurin lavalta ja kuoli. Paniikissa autonkuljettaja ajoi vielä erään pikkupojan kuoliaaksi. Läheskään kaikkia uhreja ei todennäköisesti ole edes rekisteröity.
Kaupunginosa muuttui "laittomaksi"
Tapaamme nelikymppisen liikuntavammaisen miehen, joka ennen murambatsvinaa asui vaimonsa ja kahdeksan lapsensa kanssa neljän huoneen tiilitalossaan Chirembassa ja piti pyöräkorjaamoa. Leipä ei ollut leveä, mutta sillä tuli toimeen ja sai lapset kouluun.
Nyt vanhin lapsi on sukulaisten avustuksen turvin sisäoppilaitoksessa kaukana kotoa, neljä maaseudulla mummolassa ja kolme asuu vanhempiensa kanssa peltihökkeliä entisen kodin raunioilla. Kesäkuun 17. päivänä puskutraktori lanasi koko kaupunginosan maan tasalle, lukuun ottamatta nyt lähes aution kentän laidalla seisovia kahta hyväkuntoista tiilitaloa, joiden omistajat kuuluvat olevan kunnallisen kehitysviraston virkailijoita.
Mies kertoo asuneensa talossaan nelisen vuotta muutettuaan sinne silloin, kun viranomaiset itse luovuttivat tontteja asuma-alueen rakentamiseksi ja vetivät paikalle sähkö- ja vesilinjat. Asukkaat maksoivat laskunsa kunnalle, ja jotkut pyörittivät pieniä nyrkkipajoja omilla kotikulmillaan, kuten tapaamamme polkupyörämekaanikko. Useimmat asukkaat kävivät Hararessa töissä, ja lapset pantiin läheiseen varsin suureen ja hyväkuntoiseen peruskouluun.
"Mistä ihmeestä hallitus siis yhtäkkiä sai päähänsä, että tämä alue on laiton?" kuuluu retorinen kysymys Elijahin suusta. "Suurin huoleni nälän lisäksi on se, ettei minulla enää ole varaa maksaa lasteni koulunkäyntiä - miten heidän käy?" huokaa puolestaan tapaamamme kotinsa ja työmahdollisuutensa menettänyt mies.
Omaisuus selkään ja maantielle
Hallitsemattoman urbanisoitumisen ehkäiseminen oli virallisesti yksi operaation perusteista, jonka nojalla ikänsä kaupungissa asuneita ihmisiä alettiin patistella maaseudulle. Vaikka maaseudulta löytyisikin paikka, johon asettua, lähtijöille ei ole tarjottu minkäänlaista pesämunaa uuden elämän aloittamiselle, eikä useimmille edes mainittua kuorma-autokyytiä. Sanottiin vain: pakkaa tavarasi ja lähde.
Suurimmalla osalla "puhdistetuista" ei siis ole minne mennä eikä rahaa muuttoon - niinpä se, mitä ihmisten maallisesta omaisuudesta on jäljellä, lojuu suojattomana esikaupunkien teiden varsilla sateen, auringon ja varkaiden armoilla. Tuolla vaatekomero ja matkalaukku, toisella puolen tietä makuuhuoneen kalusto.
On vaikea kuvitella kaupunkilaisen muitta mutkitta tarttuvan kuokkaan ja vesuriin raivatakseen itselleen peltotilkun ja saadakseen siitä elantonsa; ammattitaito on toisenlainen. Hygienian ja turvallisuuden parantamistakaan ei ilmeisesti tultu ihan loppuun asti miettineiksi: puskutraktorit jyräsivät alleen myös asuinalueiden vessat, ja joillakin alueilla ei ystävieni mukaan kannata juuri kävellä edes päiväsaikaan, sillä osa työttömiksi jääneistä ryöstelee kanssaihmisiä henkensä pitimiksi. Pimeän rahanvaihdon kitkemiseen ei viittaa sekään, että saan sadan metrin matkalla pankkiin kaksitoista tarjousta vaihtaa setelin verran ulkomaanvaluuttaa muovikassilliseen Zimbabwen dollareita - noin nelinkertaisesti viralliseen kurssiin nähden. Rahanvaihtajat ja järjestyspoliisit oleskelevat kaiken päivää samassa kadunkulmassa kummankaan osapuolen häiritsemättä toista.
Entinen tori kaatopaikkana
Paluumatkalla koukkaamme vielä toisen kaupunginosan kautta, jossa ennen sijaitsi yksi Hararen suurimmista ja monipuolisimmista toreista. Kaikkea mahdollista maalipurnukoista ikkunanpokiin ja tuulilasinpyyhkimistä vihanneksiin ja varvassandaaleihin oli torin toimiessa kaupan.
Nyt paikalla on autio kenttä täynnä haisevaa jätettä - polttoainepula on lamauttanut myös suuren osan jätehuollosta. Entiset torikauppiaat kokoontuvat kuin vanhasta muistista työmaalleen, mutteivät enää kaupantekoon vaan päivittelemään tilannettaan kohtalotovereiden kanssa risaisten pahvilaatikoiden päällä istuskellen.
Ohitamme Matapin poliisiaseman, jonka pihalla seisoo joukko nuoria miehiä odottelemassa vuoroaan viranomaisten valvonnassa. "Minun käy sääliksi noita nuorukaisia, mitä hyvänsä lienevät tehneetkin. Tuo poliisiasema on kaupungin pahimman maineessa, sieltä on erittäin harva tullut ihan ehjin nahoin ulos", sanoo Elijah, joka odottelee oikeudenkäynnin seuraavaa vaihetta puolustautuakseen tekaistuja syytteitä vastaan. ZCTU:n lainopillisen neuvonantajan merkitys alkaa todella valjeta minullekin.
Taistelua sosiaaliturvasta
Palaamme toimistolle, jossa muuan noin viisikymppinen nainen on odotellut jo tovin. Rouva oli hotellissa siivoojana, kunnes loukkasi polvensa liukastuttuaan vesiämpärin kanssa portaikossa vuonna 1992. Kahden vuoden ajan hänen polvivammaansa hoidettiin hänen omalla kustannuksellaan, sillä työnantaja ei ollut valmis kustantamaan työtapaturman seurauksia, eikä kansallinen sosiaaliturvavirasto (NSSA) ottanut tapausta kuuleviin korviinsa.
1994 kyynärsauvojen kanssa kulkeva nainen sai hankituksi välineet pienen leipomon perustamista varten - ollessaan hotellissa töissä hän oli käynyt leivontakurssin lähinnä huvikseen ja aavistamatta, että taitoa voisi vielä henkensä pitimiksikin tarvita. Vajavaisesti hoidetun polvivamman seurauksena hänen kipunsa ovat levinneet lonkkaan, selkään ja viime aikoina niskaan saakka, ja oireet muistuttavat reuman tyyppistä lähes jatkuvaa jomotusta.
Rouva asui ja leipoi yhdellä murambatsvinan kohteiksi joutuneista alueista, lähellä päätietä, mistä käsin oli kohtalaisen helppoa saada leivät myyntiin. Kun hänen talonsa tuhottiin, hän joutui muuttamaan vammaisen ja iäkkään äitinsä luo kahden kilometrin päähän päätiestä - en uskalla edes kuvitella, millaisia tuskia hän kärsii päästäkseen kivikossa keppeineen edes bussipysäkille asti. Äiti ja tytär ryhtyivät kasvattamaan kanoja, mutta kahden vammaisen naisen on jokseenkin mahdotonta saada nostettua vettä 30-metrisestä kaivosta, joten kanat kuolevat yksitellen janoon. Tapaamani naisen tytär muutti naimisiin mentyään pois kotoa, ja vanhemmat rouvat jäivät kahden.
Nyt kansallisen sosiaaliturvaviraston kuuluisi hankkia työtapaturman uhrille lääkäriaikoja ja fysioterapiaa sekä periä entiseltä työnantajalta vahingonkorvauksia, mutta prosessi on kestänyt jo vuosia. Tuskastunut nainen kääntyi ZCIEA:n puoleen, joka kanavoi hänen huolensa ZCTU:n hankekoordinaattorille.
Elijah ja hänen työtoverinsa ovat pyytäneet NSSA:lta rekisteriä työtapaturmatapausten asianomistajista, ja saaneetkin sellaisen, tosin todennäköisesti rekisteri on vajavainen. Käytettävissä olevan 112 henkilön luettelon tietoja tarkastetaan parhaillaan, sillä muutamat esimerkit - tämä rouvashenkilö mukaan lukien - osoittavat viraston tietojen olevan virheellisiä ja harhaanjohtavia. Korjaus- ja korvausvaatimusten kanssa vitkutellaan, ja sen tähden ZCTU:n apu on tarpeen.
Ay-väki vetoaa siihen, että liikkeen jäsenistö on suurin sosiaaliturvamaksuja maksava joukko, jolla tulee olla oikeus seurata kansalaisten korvausten käsittelyä, ellei valtionvirasto itse kykene hoitamaan sille kuuluvia tehtäviä kohtuullisessa ajassa ja kansalaisen oikeuksia kunnioittaen.
Niinpä Elijah soittaa virastoon ja saa kuin saakin rouvalle lääkäriajan parin viikon päähän. Virasto väittää lähettäneensä asianomaiselle kirjeen asiasta jo aikoja sitten, mutta tämä ei ole koskaan kirjettä saanut, ja ilman soittoa olisi menettänyt aikansa ja luultavasti myös mahdollisuuden saada uutta. Rouva lähtee taivaltamaan kohti kotiaan yhä silmäkulmiaan pyyhkien.
Samana iltana työtoveri kertoo poliisin julistaneen julkisuudessa, että takaisin murambatsvina-alueille hivuttautuvia odottaa Operaatio Ei Paluuta, joka pannaan toimeen hetkellä millä hyvänsä.
Kirjoittaja on SASKin Afrikan-hankkeiden ohjelmasuunnittelija
