English | EspañolTulostettava versio

Lintulahdenkatu 10
00500 Helsinki (kartta)
Puh: 0207 6998 20
Fax: 0207 6998 21
Sähköpostit Sivukartta

Luottamusmiehet takaisin töihin Etelä-Afrikassa!

Adressi Sappin järkiinnyttämiseksi:

Monikansallinen yhtiö rankaisee vaarallisen työn torjujia

Etelä-Afrikassa päämajaansa pitävä metsäteollisuusyhtiö Sappi on pidättänyt työstä 19 luottamusmiestä Enstran paperitehtaalla Etelä-Afrikassa ja aikoo jättää heidät viikoksi ilman palkkaa. Yhtiö aikoo rangaista samalla tavalla myös 23:a muuta työntekijää.

Kiista alkoi toukokuun alussa siitä, että yksi työntekijä kieltäytyi luottamusmiesten tukemana häneltä vaaditusta hengenvaarallisesta työsuorituksesta. Työnantajan jatkettua ymmärtämättömällä linjallaan työntekijät järjestivät toukokuun aikana kolme lyhyttä työnseisausta.

Kesäkuun alkuviikkoina paperityöläisten kansainvälinen ay-liike puuttui kiistaan ja vaati Sappin johtoa toimimaan paikallisen kiistan ratkaisemiseksi. Enstran tehtaan johto on kuitenkin kieltäytynyt yhteistyöstä.

Kesäkuun lopulla kansainvälinen ay-federaatio ICEM tuomitsi Sappin Enstran tehtaan johdon toiminnan rikkomukseksi työelämän kansainvälisiä normeja vastaan. ICEMin paperiteollisuussektorin johtoryhmää vetää Paperiliiton puheenjohtaja Jouko Ahonen.

ICEMin mukaan 90 prosenttia Enstran tehtaan työntekijöistä on ammattiliitto CEPPWAWUn jäseniä. Luottamusmiesten pidättäminen työstään on jättänyt jäsenet ilman luottamusmiesverkoston tarjoamaa turvaa.

Sappin palveluksessa on yli 17 000 työntekijää. Yhtiöllä on tuotantoa Afrikassa, Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Suomessa Sappi osti hiljattain M-realilta Kankaan ja Kirkniemen paperitehtaat.

Voit allekirjoittaa SASKin (suomeksi) tai LabourStartin (englanniksi) sivuilla adressin, jolla vedotaan Sappin johtoon kiistan ratkaisemiseksi asiallisella tavalla. Sappin on peruttava rankaisutoimensa ja palattava rakentavaan yhteistyöhön ay-järjestöjen kanssa, adressissa vaaditaan. Suomenkielisen vetoomuksen teksti on käännetty suoraan LabourStartin vetoomustekstistä.

Vetoomus LabourStartin sivulla

Erotetut luottamusmiehet takaisin töihin

Arvoisa Sappin johtohenkilö Etelä-Afrikassa,

on käsittämätöntä, että aiotte ryhtyä kurinpitotoimiin tehtaan luottamushenkilöitä kohtaan. He ovat tehtäväänsä äänestettyjä työntekijöitä, jotka ovat ottaneet vastuulleen työntekijöiden terveydestä ja turvallisuudesta huolehtimisen. Viittaan konfliktiin, joka on parhaillaan meneillään Enstran tehtaallanne.

Olkaa hyvä ja luopukaa syytteistä 19:ää luottamusmiestä ja 23:a muuta Enstran työntekijää kohtaan ja alkakaa rakentaa luottamuksellista suhdetta CEPPWAWUun ja muihin ammattiliittoihin muissa maissa, joissa teillä on toimintaa.