Ryhdy kunnon työn lähettilääksi

SASK-lähettiläät toimivat äänitorvina omilla työpaikoillaan sekä tapahtumissa ympäri Suomen.

Lähettiläänä toimiminen on hyvä tapa päästä sisälle kansainvälisen vaikuttamisen tapoihin. Samalla saa mahdollisuuden verkostoitua muiden vastuullisuudesta kiinnostuneiden kanssa rennolla tavalla. Lähettilääksi voi hakea kuka tahansa kansainvälisyydestä ja työntekijöiden oikeuksista kiinnostunut.

SASK kouluttaa uusia lähettiläitä keväisin. Lisäksi aiemmin koulutetuille lähettiläille järjestetään jatkokoulutusta syksyisin. Viikonlopun mittaisen koulutuksen aikana pureudutaan kampanjatyöhön sekä SASKin toimintaan kehittyvissä maissa. Yleensä paikalla on myös kansainvälinen vieras, joka esittelee SASKin työtä ruohonjuuritasolla.

Tule mukaan!

Kommentteja koulutuksesta

"Kaiken kaikkiaan kokonaisuus oli ajatuksia herättävä ja otin itselleni mietintäaikaa. Oli myös hienoa saada tavata tällainen joukko eritaustaisia ja -ikäisiä siskoja ja veljiä, kuten Phyo Sandar Soe meitä kauniisti kutsui. Jo pelkästään hänen vuokseen kannatti osallistua. Erityiskiitos hänelle!"

"Sain todella paljon tietoa SASKista, työoloista ja järjestäytymisen vaikeudesta kehitysmaissa. Koulutus oli todella silmiä avaava ja keskustelua tulee varmasti koulutuksen jälkeenkin!"

"Koulutus avarsi näkemystäni kansainvälisestä ay-toiminnasta ja lisäsi suvaitsevaisuuttani. Oli todella mukava ja antoisa viikonloppu."

"Keskustelu oli rentoa ja avointa. Mukava tutustua SASKin toimintaan ja uusiin ihmisiin. Erityisesti pidin 'kurkistus maailmalle' -osuudesta."