English | EspañolTulostettava versio

Lintulahdenkatu 10
00500 Helsinki (kartta)
Puh: 0207 6998 20
Fax: 0207 6998 21
Sähköpostit Sivukartta

Tutustumista ja rautakauppareissuja

Ensimmäinen ”työpäivä” (Maanantai 23.11.)

Räystäillä kinastelevien pulujen mekkalaan herättyämme kipaisimme hotellimme uima-altaalle Jukan vetämään aamujoogaan. Aamujooga olikin koonnut meidät kaikki altaalle. Jäseniä vetreytettyämme odottelimme aamiaista tovin. Aamiainen oli maukas muttei kovin ruhtinaallinen, epäilimme sen antaman energian riittavyyttä.

Ensimmäisenä työpäivänä emme singahtaneetkaan työmaalle heti aamupalan jälkeen, vaan teimme pienen retken kävelykadulle, jossa vaihdoimme rahaa ja ostimme joitain tarpeellisia tavaroita, kuten paikkakunnan kartan.

Puolen päivän aikaan saavuimme vihdoin työmaalle CNUS:in toimitalolle. Katsastimme vähän urakkapaikkoja ja lounaan jälkeen tapasimme CNUS:in presidentin Rafael Abreun eli “Pepen”.

Tapaamisessa selvisi mm. etta CNUS on muodostunut vuonna 2005 kahden eri keskusjärjestön fuusiona. CNUS:in lisäksi Dominikaanisessa on kaksi muutakin keskusjärjestöa. Dominikaanisesta työväestön järjestäytymisprosentti on 7 – 12 ja työttömyysprosentti on hallituksen mukaan 14, mutta CNUS:in mielestä se on 19. Kaikkiaan 56% työläisista työskentelee epätyypillisissä työsuhteissa.

CNUS:in toimintaan tutustuttuamme emme palanneet Plaza Colonialiin, vaan kuskimme kuljetti meidät ihailemaan edellisen vuoden talkoomatkalaisten aikaansaannoksia paikallisen rakennusliiton FENTICOMMC:in talolle. Hyvältä näytti, eikä katto ollut vuotanut.

Ihailua jatkettiin Los Tres Ojos –tippukiviluolilla (suom. Kolme silmää). Ihailimme sen lähteiden vesien kirkkautta auringon valossa, joka kajasti viisi metriä korkeiden seinämien reunamilla kasvavan trooppisen kasvillisuuden lehvien lomasta. – Luolat olivat osin avokattoisia. Enimmät salamavalojen leimahdukset taisi kerätä luolan kivisellä polulla tien tukkinut iguaani, jolle oli kertynyt mittaa jo metrin verran.

La Sirena oli tavaratalon nimi, jonne suuntasimme seuraavaksi. Paikka muistutti lähinnä kotoista Prismaa. Pakkaajapojat pakkasivatkin mukaamme aimo tukun keltaisia pieniä kasseja, jotka juuri ja juuri mahtuivat kyytiimme sateiselle “kotimatkalle”.

Perille Plaza Colonialiin päästyämme oli jo myöhä, ja olimme lähes valmiita nukkumaan.

Rautakaupassa (Tiistai 24.11.)

Totuttuun tapaan Jukka luotsasi jäsenemme talkootyökuntoon, ja minikokoisen aamiaisen aikaan päivänsankari Vuokko tarjosi meille mansikkajuomaa. Pääsimme lähtemään työmaalle CNUS-talolle aavistuksen myöhässä, mutta eipä siellä kuitenkaan mitään tekemistä ollut, kun ei ollut mitään työvälineitä. Siispä rautakauppaan niitä hankkimaan, Jukan ja Baudilion mukaan pääsivat Mika ja Salli.

Maalin ostaminen ei ollutkaan mikään helppo homma, aikaa kului ja maalikauppoja koluttiin. “Iloinen keltainen” ja joitain muita välineitä jäi hankkimatta, lounaalle kuitenkin suunnattiin CNUS-talolle muiden mukaan. Lounaan tarjosi FENTICOMMC, jonka edustajia meillä oli lounasseurana.

Lounaalla meille selvisi, etta Dominikaanisessa työskentelee 400 000– 450 000 dominikaanista rakennusläistä ja vähintäänkin saman verran haitilaisia siirtotyöläisiä. Alle 10% dominikaanirakentajista on järjestäytynyt.

Päivän kohokohtana lounaan jälkeen juhlimme Vuokon 30-vuotispäiviä herkullisen ja jättimäisen, Piian järjestämän täytekakun kera.

Lounaan jälkeen uudelle rautakauppareissulle pääsivat Pekka ja Vuokko. Muut odottelivat työmaalla kyytiä kotiin. Rautakauppareissu yllättäen venyikin, ja kun ahkerat maalishoppailijat pääsivät “kotiin”, muu porukka oli ehtinyt jo kotiutua ja osa kipaista jo kaupungillekin.

Päiväkirjaa pitivät: Mika ja Pekka

<< Takaisin