(26.11.2007 Bonao, Dominikaaninen tasavalta)Työt aloitettiin normaalisti aamuvarhaisella. Porukka piti ensimmäisen kunnollisen yhteisen työpalaverin maestron johdolla.
Lounaalle kanssamme saapuivat Dominikaanisen tasavallan valtakunnallisen Metalliliiton edustajat Ariel Alevedo ja Persio Roman Alvarez. He kertoivat, että järjestöllä on noin 7000 jäsentä ja ykköstavoite on jäsenmäärän kasvattaminen.
Jos kaikki alan työntekijät olisivat jäseniä, heitä voisi olla noin 200 000. Pääkaupunkiseudulla ja Bonaon alueella heillä on vahvin jalansija. He kysyivät meiltä, miten saada nuoria aktiivisia jäseniä ay- liikkeeseen mukaan. Samoin he kysyivät naisen asemasta Suomessa ja halusivat tehdä työtä naisen aseman parantamiseksi Dominikaanisessa tasavallassa.
Parhaillaan Metalliliitto kävi neuvotteluja, että bensa-asemien työntekijät järjestäytyisivät Metalliliittoon. He pitivät omaa järjestörakennettaan vähän epäonnistuneena, koska järjestön perustamisen yhteydessä ei oltu mietitty riittävän tarkasti sitä, mitkä kaikki alat voisivat kuulua liittoon.
Metalliliittoon kuuluvat perusmetallin lisäksi ainakin kaivokset ja sähköala.
Palaverin päätteeksi Outi kiitti vierailijoita ja lahjoitti heille Suomen Metallityöväen Liiton viirin.
Toisen kerroksen aulan maalaus aloitettiin. Hiekan seulonta käsipelillä pihalla sekä sen nosto ämpäreillä köyden avulla katolle jatkui, samoin sementin kantaminen katolle. Ensimmäisen saniteettitilan laatoitus valmistui.
Suukoi ja halei
Outi, Niina, Lennu ja Irmeli