(1.-2.12. Monte Cristi, Dominikaaninen tasavalta)
Viikonloppuna 1.-2.12. kävimme Monte Cristin alueella maan luoteisosassa. Kuskimme Chelo jyräytti guaguan käyntiin klo 6:ksi ja menoksi. Matkaan meni n. 3,5 tuntia.
Monte Cristin alueella viljellään runsaasti sitä banaania, jota me Suomessakin popsimme eli gineoa. 80 prosenttia alueen tuotannosta laivataan Eurooppaan. Oppaanamme oli viljelijöiden järjestön JEGAFEn vetäjä Mario ja banskuviljelmillä myös paikallisia viljelijöitä. Banaanin viljely tuli tutuksi näiden ystävällisten ihmisten opastamana ja samoin myös viljelyn ongelmat alueella.
Suuri ongelma on nykyisin tulvat. Alue on hyvin laajaa jokisuistoa. Joki kuljettaa runsaasti sedimenttejä, jotka täyttävät jokiuoman. Vedelle on kerta kerran jälkeen vähemmän tilaa ja se tulvii viljelyksille. Joskus aikanaan joki taas puhkaisee uuden uoman itselleen ja ongelma siirtyy. Tilanne on nyt viljelijöiden kannalta lohduton, eikä valtiokaan auta. Laajoja alueita oli taas tuhoutunut viimeisessä tulvassa. Alue on mukana reilun kaupan järjestelmässä ja tänne jäävästä dollarista per banaanilaatikko on varmasti tarve. Ostakaas kotiväki reilun kaupan banaaneja !
Kävimme myös laittomasti maahan tulleiden, banaaniviljelmillä työskentelevien haitilaisten asuinalueella. Olot ovat surkeat ja kaiken lisäksi tälläkin paikalla vesi nousi edellisessä tulvassa 2 metrin korkeudelle pihojen pinnasta. Joukossamme oli havaittavissa lievää huolestuneisuutta, kun kävi ilmi, että syömme samassa yhteisössä ravintolan tapaisessa. Ruoka oli samaa hyvää kamaa kuin muuallakin. Eikä ruoka ole yhdelläkään pyrkinyt ulos nopeutetussa aikataulussa.
Haitilaisyhteisössä käynti jäi varmasti mieleen jokaiselle ja oli terveellinen (hirtehishuumoria) silmäys siihen, mitä kurjuus täällä on. Eikä tämä ollut kurjin paikka, kurjempi olisi löytynyt läheltä. Banaanialueella peruspalkka on 1,5 dollaria eli ei paljon.
Tutustuimme hieman myös eurooppalaisten rahoittamaan vesihuoltohankkeeseen. Alueelle rakennetaan puhdasvesihuoltoa myös siitä syystä, että mm. pulloveden osto on kallista noilla palkoilla. Puhdas juomavesi on ehdoton edellytys terveystilanteen parantamiseksi.
Sunnuntaina ajelimme Manzanillan satamakylään ja ensin tutustumaan satamaan. Vilkkaimmillaan satamassa työskentelee n. 600 henkeä. Täältä banskut lähtevät. Manzanilla on myös Marizan kotikylä ja hänen opastuksellaan rantauduimme pariin kivaan paikkaan. Lennu uskalsi jopa uimaan!
Puolen päivän aikaan lähdettiin palailemaan. Lounas syötiin idyllisessä ravintolassa tien varrella kuin iso ja varakas dominikaanilaisperhe. Jälkiruoaksi tutustuttiin vielä JEGAFEn tukemaan naisten osuuskuntaan. Kylän naisille järjestetään koulutusta mm. taloudenpitoon, pienimuotoiseen yritystoimintaan jne. Heillä oli myös pieni myyntipöytä, josta lähti mukaan tuliaisia. Eipäs paljasteta kuitenkaan tässä, mitä. Toiminta on vielä varsin vaatimatonta ja puolin sekä toisin olisi ollut paljon enemmänkin keskusteltavaa kuin mihin oli aikaa. Mukanamme oli myös CNUSista Jaqueline, jonka halusimme päästää ajoissa tyttärensä 5-vuotissynttäreille.
Ja Chelolla oli niin hauskaa myös kotimatkalla - "¡Mucho kanki!". Varsinainen velikulta.
Kirjasi Vesa
