English | EspañolTulostettava versio

Lintulahdenkatu 10
00500 Helsinki (kartta)
Puh: 0207 6998 20
Fax: 0207 6998 21
Sähköpostit Sivukartta

Tuire Santamäki-Vuoren puheenvuoro

Globalisaatio koskettaa kaikkia työaloja

(21.4.2007 - Inkeri Koskela)
Globalisaatio koskettaa kaikkia työaloja, myös aiemmin turvatuksi luultuja ns. koulutetun keskiluokan töitä, muistutti Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n puheenjohtaja Tuire Santamäki-Vuori SASKin solidaarisuuspäivien avajaisissa Jyväskylässä lauantaina.

Santamäki-Vuori herätteli kuulijakunnan yhteishenkeä painottamalla, että yhä useammat osat eri työprosesseista on irroitettavissa ja ulkoistettavissa muualle, kulloisenkin parhaan kilpailutilanteen mukaan. Turvassa ei siis ole kukaan.

Tilanteen parantamiseksi Santamäki-Vuori visioi yrityksille nykyisin myönnettävien tukijärjestelmän muuttamista. Sen sijaan, että yhteiskunta myöntää yrityksille erilaisia vero- ja muita etuja, yritystuet pitäisi ohjata henkilöstön pitkäjänteiseen koulutukseen.

- Vaikka yritys sitten siirtyisikin muualle, henkilökuntaan tehdyt sijoitukset jäisivät maahan eivätkä menisi hukkaan, Santamäki-Vuori totesi.

Henkilökunnan koulutuksella varmistettaisiin myös laadukas työ, joka on Suomen kilpailukyvyn perusta.

- Laadukas työ syntyy kuitenkin vain laadukkaissa työsuhteissa, Santamäki-Vuori painotti.

- On ay-liikkeen tehtävä panostaa lainsäätäjiä muokkaamaan sellainen kilpailuympäristö, että vain laadukkaita työsuhteita tarjoavat voivat menestyä. Nyt markkinoilla pärjää hyvin eri strategioilla toimivia yrityksiä, Santamäki-Vuori totesi.

Kaikesta työstä ei saa edes Suomessakaan palkkaa, jolla tulisi toimeen. Erityisesti tämä koskee naisvaltaisia aloja.

Vaikka Suomessa asiat näyttävät toistaiseksi olevan hyvin, huolestuttavia merkkejä huonommasta on jo näkyvissä. Työ ei takaa enää toimeentuloa ja työssäkäyvien köyhien osuus palkansaajista on kaksinkertaistunut muutamassa vuodessa, Santamäki-Vuori muistutti.

- Laadukas työelämä tarjoaa tekijöilleen sekä fyysistä että henkistä turvaa. Nykyiset epävakaat työvoiman käyttötavat uhkaavat valitettavasti tätä kehitystä.

Hän painotti, että laadukas työsuhde myös tarjoaa tekijälleen sekä mahdollisuutta vaikuttaa työolohinsa että mahdollisuuden saada työstä onnistumisen nautintoa.

- Tämä vaatii liittolaisuutta. Liittolaisuutta niin ammattiyhdistysliikkeen ja kansalaisten välillä samoin kuin ay-liikkeen globaalia liittolaisuutta. Kuluttajien on ymmärrettävä olevansa "kingejä" ja sama koskee myös ay-liikettä. Ne ovat poliittisina vaikuttajina sekä eläkevarojen sijoittajina merkittäviä tekijöitä, Santamäki-Vuori muistutti.