| « takaisin | Tulosta |
| Sivun sijainti: Etusivu » Mukaan » Kannatusjäseneksi » Kyläkoulu » Lapset halpatyövoimana | |
Lasten käyttäminen halpatyövoimana on ihmisoikeusloukkausLapsityövoima on sekä erittäin vanha että hyvin uusi ongelma. Lapsityövoimaa alettiin käyttää tehtaissa jo teollistumisen alkuaikoina, mutta vähitellen siitä, paljolti ay-liikkeen työn tuloksena, päästiin Euroopassa eroon. Länsimaiden taloudellinen kriisi 60- ja 70-luvuilla siirsi tuotantoa yhä enemmän kehitysmaihin, mistä löydettiin halpaa työvoimaa. Voimakas teknologinen kehitys ja kaupan vapautuminen edesauttoivat tuotannon hajautumista siten, että työvoimavaltainen, vähän koulutusta vaativa tuotanto siirtyi kehitysmaihin sen mukaan missä tuotantokustannukset olivat halvimmat - ja ay-liike heikoin. Käytännössä halvinta työvoimaa ovat naiset ja lapset, jotka saavat töitä silloinkin kun miehet jäävät ilman. Näin lasten työnteon salliminen ylläpitää aikuisten työttömyyttä ja köyhyyttä. Lapsityövoiman käyttäminen on kaikissa maailman maissa kiellettyä. Silti se jatkuu ja mikä huolestuttavaa, on taas vahvasti lisääntynyt myös Euroopassa, missä erityisesti vähemmistöjen ja laittomien siirtolaisten lapset jäävät helposti vaille koulutusta ja joutuvat töihin. Monet tuhannet joutuvat työskentelemään prostituoituina. Yksityistäminen on globalisaation pikkuveliSuurista veloistaan selvitäkseen yhä useammat valtiot ovat joutuneet maailmanpankin ja valuuttarahaston vaatimien rakennesopeutusohjelmien kurimukseen. Ohjelmat ovat vaatineet julkisten menojen supistamista, mikä on johtanut vähäistenkin sosiaalisten turvaverkkojen repimiseen. Yksityistäminen on vienyt miljoonia työpaikkoja, ja ajanut miljoonat perheet taloudelliseen ahdinkoon, jota taas erityisesti pienet yksityiset työnantajat - suurempien alihankkijat - ovat käyttäneet hyväksi. Kansainvälinen ay-liike on kampanjoinut lapsityövoiman käyttöä vastaan jo pitkään ja rahoittanut ja toteuttanut useita lapsityövoiman käyttöä ehkäiseviä hankkeita eri puolilla maailmaa. Yhtenä esimerkkinä meidän suomalaisten rahoittama kyläkoulu Pakistanissa. Tällä hankkeella haluamme näyttää esimerkkiä Pakistanin hallitukselle, joka on yksi niistä rakennesopeuttajista, ja kaiken lisäksi käyttää kolmanneksen budjetistaan sotilasmenoihin samaan aikaan kun alle 10% maaseudun naisista osaa lukea. Koulutuksen järjestäminen on jokaisen valtion perusvelvollisuus, eivätkä rakennesopeutusohjelmat saa heikentää lasten koulutusmahdollisuuksia ja lisätä lapsityövoimaa. Yksi kyläkouluhankkeen teeseistä onkin: Koulutus on globaali ihmisoikeus ja avain kestävään kehitykseen. Helena Lipponen |
|
| 8.2.2012 klo 03:45:39 | |