Järjestäytymisoikeuden ohella vaikeimmin ylitettäviä esteitä urheilualan teollisuudelle näyttää olevan tehtaissa ahertavien työntekijöiden palkkataso. Tuore raportti muistuttaa, että urheiluvaatteiden ja –kenkien tuotanto ja kauppa on erittäin tuottoisaa liiketoimintaa, joka sitä paitsi kasvaa nopeasti.
Miksi siis suurvoittoja tahkoavat merkkiyritykset eivät maksa tuotteidensa tekijöille elämiseen riittävää palkkaa, tutkijat kysyvät?
Tutkimusraportti luettelee esimerkkejä, joissa suurille merkkiyhtiöille tavaraa tekevät työntekijät ansaitsevat jopa vähemmän kuin kansallinen minimipalkka. Kenties synkin raportoiduista tapauksista on kiinalainen Joyful Long –yhtiö, jonka työntekijät ompelevat jalkapalloja Nikelle, Umbrolle ja Filalle alle puolella laillisesta minimipalkasta. Laillisen palkan alitus selittyy sillä, että osittain tai kokonaan korvaamattomia ylitöitä kertyy jopa 232 tuntia kuukaudessa.
Kengäntekijät Nikelle tuottavalla Tae Kwang Vina –tehtaalla Hanoin lähellä Vietnamissa taas lakkoilivat maaliskuussa 2008 saadakseen korotuksen noin 63 dollarin kuukausiansioihinsa, joilla ei pysty kattamaan edes päivittäisiä perustarpeita, raportti kirjaa.
Tuotteiden loppuhintoihin työntekijöiden palkat vaikuttavat vain vähän. Jättiyhtiö Niken arvion mukaan suorien palkkakulujen osuus urheilutossujen yksikköhinnasta on vain noin kymmenen prosenttia. Niken suurin tavaratoimittaja Yue Yuen laski neljä vuotta sitten palkkoihin kuluvan 12 prosenttia tuotantokuluista.
Kummassakin arviossa puhutaan tehtaalta lähtevän tossun hinnasta. Kuluttajan kaupassa maksama hinta on siihen verrattuna moninkertainen – ja tehdastyöläisten palkkojen osuus tuosta loppuhinnasta lähes olematon.
Ostajat ajavat hintoja alas
Merkkiyhtiöt ja tuottajat puolustautuvat nälkäpalkkasyytöksiä vastaan muistuttamalla, että elämiseen riittävän palkkatason määrittely kussakin maassa on erittäin vaikeata. Yritysten mielestä luotettavaa järjestelmää kohtuullisen palkkatason määrittelemiseksi ei ole – siksi palkkojen tulisi antaa määräytyä vapaasti paikallisilla markkinoilla tai sopimusneuvottelujen kautta.
Tutkijat vastaavat esittelemällä tilastoja, jotka osoittavat, että tuottajille maksetut yksikköhinnat ovat laskeneet parin viime vuoden aikana selvästi. Paikalliselle tuottajalle maksetaan paidasta tai tossuparista vähemmän samalla kun vaaditaan sitä valmistamaan enemmän – ja samaan aikaan kun valmistuksessa käytettävien raaka-aineiden hinnat ovat nousussa.
”Tänään hinta, laatu ja toimitusaika eivät ole enää muuttujia”, kirjoittaa raportissa siteerattu vaatetusteollisuuden yritysanalyytikko David Birnbaum. ”Tänään ostajalla on kiinteä tavoitehinta, kiinteä laatustandardi, ja kiinteä vaatteen toimitusaika. Jos tehdas ei pysty myymään ostajan tavoitehinnalla, ostaja menee muualle.”
Myöskään merkkiyhtiöiden hankkeet tuottavuuden nostamiseksi valmistajatehtaissa eivät ole johtaneet työntekijöiden palkkatason selkeään parantumiseen, raportti huomauttaa. Joissakin tapauksissa, esimerkiksi kengäntekijä Yue Yuenin tehtailla tuottavuushankkeet ovat päinvastoin johtaneet työtahdin kiristymiseen ja työolojen huononemiseen.
Tutkijat myöntävät, ettei helppoa ratkaisua alan krooniseen nälkäpalkkaongelmaan ole. Ratkaisuksi he tarjoavat alan yhtiöiden yhteistä, koordinoitua hanketta, joka kohdistaa riittävän suuren määrän hankintoja säädyllistä palkkaa maksaville tavaratoimittajille.
