Vuonna 2010 Vietnam oli Kaakkois-Aasian maiden yhteistyöjärjestön ASEANin puheenjohtajamaa. Maassa on edelleen yksipuoluejärjestelmä (Kommunistinen puolue), vaikka varovaisia avautumispuheita pidettiinkin. Kaikenlainen toisinajattelu kuitenkin tukahdutettiin ennen puoluekokousta tammikuussa 2011.
Erityisesti posti- ja telekommunikaatiosektorilla uusi ay-sukupolvi ei ole enää vahvasti sidoksissa puolueeseen, mikä saattaa pikkuhiljaa vahvistaa muutoksen tuulia.
Ay-oikeudet lainsäädännössä
Ay-oikeuksien vapaan toteutumisen tiellä on monia esteitä. Työläiset eivät voi perustaa ammattiliittoa tai valita liittoa itse, sillä kaikkien liittojen tulee olla keskusjärjestö VGCL:n hyväksymiä ja sen jäseniä ja toimittava sen sateenvarjon alla. VGCL puolestaan on kommunistisen puolueen alainen. Ammattiliitot voivat liittyä kansainvälisiin järjestöihin saatuaan VGCL:lta luvan.
Keskusjärjestöön kuuluvilla liitoilla on oikeus käydä kollektiivisia neuvotteluja, mutta lakko-oikeutta on rajoitettu monin tavoin. Kynnys lakon aloittamiselle on korkea ja lakkojen on liityttävä kollektiivisiin työriitoihin tai koskettava työmarkkinasuhteita. Lisäksi lakot, jotka koskevat useampia yrityksiä, ovat laittomia, samoin lakot julkisissa palveluissa ja valtion omistamissa yrityksissä.
Lakot on kielletty myös aloilla, jotka katsotaan tärkeiksi maan taloudelle ja puolustukselle. Näihin kuuluu nykyisin 54 alaa. Pääministeri voi keskeyttää lakon, joka haittaa kansantaloutta tai yleistä turvallisuutta.
Mikäli lakko tuomitaan laittomaksi, liitto ja lakkolaiset ovat korvausvelvollisia työnantajalle tuottamistaan "menetyksistä ja vahingoista".
Ay-oikeuksien loukkaukset vuonna 2010
VGCL:ään kuuluvien liittojen tehokkuutta neuvotteluissa haittaa se, että monissa yksityisissä yrityksissä liiton edustajien katsotaan joko olevan lähellä yrityksen johtoa tai he itse asiassa kuuluvat johtajistoon.
Yksittäisessä tapauksessa oikeuksien hakeminen tuomioistuinkäsittelyssä on erittäin pitkä ja kallis prosessi, ja usein ensimmäinen este sille on työsopimuksen puuttuminen.
Hallitus estää poliittisesti arveluttaviksi katsomilleen internet-sivuille pääsyn. Internet-kahviloiden pitäjien on tarkkailtava asiakkaittensa nettikäyttäytymistä. Huhtikuussa Hanoin kansankomitea päätti, että kaikkien internet-kahviloiden on asennettava tietokoneisiinsa ohjelma, joka estää internetin käytön laittomien mielenosoitusten, muiden kokoontumisten ja boikottien kutsumiseen.
Tran Khai Than Thuy vankilaan: Tran Khai Than Thuy, tunnettu toimittaja ja kirjailija, on yksi vuonna 2006 perustetun Riippumattomien työläisten liiton perustajista. Liiton perustamisen jälkeen hän on ollut useaan otteeseen pidätettynä ja kotiarestissa.
Human Rights Watchin mukaan hänet pidätettiin vuonna 2009, kun hän yritti osallistua Hanoissa ja Haiphongissa pidettyihin toisinajattelijoiden oikeudenkäynteihin. Helmikuussa 2010 hänet tuomittiin tekaistuihin syytteisiin perustuen kolmeksi ja puoleksi vuodeksi vankeuteen.
Le Thi Cong Nhania ahdisteltu vapauttamisen jälkeen: Le Thi Cong Nhan on lakimies ja monipuoluedemokratian kannattaja. Hän oli vangittuna vuonna 2007 koska oli “johtanut valtionvastaista toimintaa”. Oikeudenkäynnissä häntä syytettiin hallituksen ay-politiikan vääristelystä. Artikkeleissa, joita hän levitti internetissä, hän arvosteli lainsäädäntöä, joka sallii mielivaltaiset pidätykset ja kieltää riippumattomien ammattilittojen perustamisen ja lakkoilun.
Le Thi Cong Nhan vapautettiin maaliskuun 6. päivänä, mutta on nyt ehdonalaisessa kolmen vuoden ajan. Human Rights Watch raportoi, että vapauttamisen jälkeen hänet on pidätetty kolme kertaa: maaliskuun 9. sen jälkeen kun hän tapasi ulkomaisen toimittajan, toukokuun 28. kun hän oli menossa hanoilaiseen internet-kahvilaan tapaamaan kahta ulkomaista toimittajaa, ja marraskuun 4. päivänä siviilipukuiset poliisit pidättivät hänet, kun hän oli ystäviensä kanssa syömässä ravintolassa. Tuolloin häntä kuulusteltiin poliisiasemalla kuusi tuntia.
Helmikuussa pidätettiin kolme aktivistia, jotka olivat jakamassa hallituksen vastaisia lehtisiä ja organisoimassa lakkoa Tra Vinhin maakunnassa.
Doan Huy Chuaong (25 v),
Nguyen Hoang Quoc Hung (29) ja
Do Thi Minh Hanh (25). Heitä syytettiin lakkovalokuvien lähettämisestä vietnamilaisten työläisten tukijärjestölle Puolaan.
Nämä edellä mainitut aktivistit kuuluvat ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin lokakuussa 2010 identifioimaan noin 30 vietnamilaisen mielipidevangin joukkoon, jossa on useita ammattiyhdistysaktiiveja, kiellettyjen poliittisten ryhmien tukijoita, toimittajia ja bloggaajia, kirjailijoita ja liikemiehiä.