Väestö: 88 100 000/ pääkaupunki Hanoi
Ratifioidut ILO:n sopimukset: 100, 111, 138, 182
Virallista ammattiliittojen keskusjärjestöä syytetään kaikin puolin tehottomaksi. Hallitus jatkaa riippumattomien ammattiliittojen sortamista.
Ay-oikeudet lainsäädännössä
Ammatillisen järjestäytymisen tiellä on monia esteitä. Työläiset eivät voi perustaa ammattiliittoa tai valita liittoa itse, sillä kaikkien liittojen tulee olla keskusjärjestö VGCL:n hyväksymiä, sen jäseniä ja toimittava sen sateenvarjon alla. VGCL puolestaan on vallassa olevan puolueen alainen.
Ammattiliitot voivat liittyä tai ottaa osaa kansainvälisiin järjestöihin saatuaan luvan VGCL:lta.
Keskusjärjestöön kuuluvilla liitoilla on oikeus käydä kollektiivisia neuvotteluja, mutta lakko-oikeutta on rajoitettu monin tavoin. Kynnys lakon aloittamiselle on korkea ja lakkojen on liityttävä kollektiivisiin työriitoihin tai koskettava taloudellisia suhteita. Lisäksi lakot, jotka koskisivat useampia yrityksiä ovat laittomia, samoin lakot julkisissa palveluissa ja valtion omistamissa yrityksissä.
Lakot on kielletty myös aloilla, jotka katsotaan tärkeiksi maan taloudella ja puolustukselle, kuvauksen alle kuulu nykyisin 54 alaa. Pääministeri voi keskeyttää lakon, joka haittaa kansantaloutta tai julkista turvallisuutta.
Mikäli lakon päätetään olevan laiton, liitto ja mukana olleet yksilöt ovat korvausvelvollisia työnantajalle tuottamistaan ”menetyksistä ja vahingoista”.
Ay-oikeudet ja niiden loukkaukset 2009
Taustaa
Vietnam on edelleen yksipuoluejärjestelmä, jota johtaa kommunistinen puolue. Puolueen kongressivaalien lähestyessä toisinajattelun merkit tukahdutetaan kiihtyvällä vauhdilla. Kongressi valitaan tammikuussa 2011.
Ei järjestäytymisvapautta
Työläisillä ei ole oikeutta järjestäytyä kommunistisen puolueen kontrolloiman virallisen keskusjärjestön, VGCL:n ulkopuolisiin liittoihin.
Nousemassa on kuitenkin uusi ay-toimijoiden sukupolvi – etenkin posti- ja viestintäaloilla – jolla ei ole läheisiä suhteita puolueeseen.
Virallista ammattijärjestöä kritisoidaan tehottomuudesta
Vietnamissa lakon käynnistävät epäviralliset työläisryhmät, myös siellä missä on VGCL:n osasto. Paikalliset viranomaiset ja virallisen liiton edustajat yrittävät yleensä järjestää neuvotteluja työläisten ja johdon välillä.
VGCL kuitenkin asettuu neuvotteluissa yleensä hallituksen ja yrityksen puolelle. Helmikuussa useat viranomaiset ehdottivat työlainsäädännön tarkastamista, tavoitteenaan selventää ammattiliittojen roolia ja vastuita.
Ho Chi Minhin kaupungin vapaatuotantoalueen apulaisjohtaja sanoi työläisten käynnistävän laittomia lakkoja, koska laillisen lakon järjestämiseksi vaadittavat toimenpiteet ovat liian monimutkaisia ja koska työläiset kokevat, että lakot ovat ainoa tapa vaatia oikeuksia, eivätkä paikalliset ammattiliitot yleensä täytä tehtäväänsä jäsentensä edustajana ja heidän oikeuksiensa puolustajana.
Oikeustapaukset päätyivät umpikujaan
Oikeuksiensa kunnioittamista tuomioistuimessa vaativat työläiset törmäävät lukuisiin esteisiin, kuten hitauteen ja käsittelykustannuksiin ja jopa työsopimusten puuttumiseen.
Kun Thu Ducin alueen liitto halusi haastaa Hai Vinh Co:n tehtaan johdon 70 työntekijän asiassa oikeuteen, kävi ilmi, ettei työläisillä ollut sopimuksia, vaikka ne ovat lakisääteisiä.
Joissain tapauksissa työsopimukset on allekirjoitettu, mutta työläiset eivät saaneet niistä kopiota.
Liiton edustajat usein ennalta määrättyjä
VGCL:iin kuuluvien liittojen tehokkuutta neuvotteluissa haittaa se tosiasiassa, että monissa yksityisissä yrityksissä liiton edustajien katsotaan joko olevan lähellä yrityksen johtoa tai itse asiassa kuuluvat sen johtoon.
Villit lakot vähenivät
Rajoituksista huolimatta villejä lakkoja (työlain mukaan laittomia) järjestettiin 216, mikä hallituksen mukaan oli 70 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2008. Lakkojen väheneminen ei kuitenkaan johtunut työläisten olojen paranemisesta, vaan pikemminkin heidän pelostaan menettää työpaikkansa maailmanlaajuisen talouskriisin vuoksi.
Hallituksen mukaan valtaosa lakoista järjestettiin ulkomaalaisomistuksessa olevissa yhtiöissä huonojen palkkojen ja epäreilujen työehtojen vuoksi.
Kaksi työläistä vapautettiin
Tran Thi Le Hong, yksi Vietnamin työläisten ja talonpoikien liiton perustajista ja sen edustaja, vapautettiin helmikuussa. Hänet oli tuomittu kolmeksi vuodeksi vankilaan ”demokraattisten vapauksien väärinkäytöstä”.
Huynh Viet Lang, demokraattisen kansanpuoleen jäsen, joka julkaisi 2006 työläisten oikeuksien loukkauksia Vietnamissa kritisoivan artikkelin, vapautettiin helmikuussa 30 kuukauden vankeuden jälkeen. Human Rights Watch kuitenkin huomauttaa, että hän on edelleen kahden vuoden ajan kotiarestin kaltaisessa tarkassa valvonnassa.
Tran Khai Than Thu pidätettiin uudelleen
Tran Khai Than Thuy, kuuluisa journalisti, on joutunut useita kertoja pidätetyksi ja kotiarestiin sen jälkeen, kun hän oli mukana perustamassa riippumatonta työläisten liittoa vuonna 2006. Human Rights Watchin mukaan roistot ja virkapukuinen poliisi pahoinpitelivät hänet 8. lokakuuta, kun hän yritti päästä muiden toisinajattelijoiden oikeudenkäyntiin Hanoissa ja Haiphongissa. Hänet pidätettiin ja häntä syytettiin ”tahallisesta vaurion tai terveydellisen haitan aiheuttamisesta toiselle henkilölle”. Vuoden 2009 lopussa hän odotti oikeudenkäyntiä.
Ainakin kuusi riippumatonta aktivistia edelleen pidätettynä
Toukokuussa Human Rights Watch raportoi hallituksen painostavan aktivisteja, jotka yrittävät perustaa riippumattomia ammattiliittoja. Raportin mukaan vuoden 2006 jälkeen ainakin kahdeksan aktivistia on tuomittu vankeuteen kyseenalaisista, kansalliseen turvallisuuteen liittyvistä syistä. Kolme heistä on edelleen vankilassa vuoden 2009 lopussa: Doan Van Dien, yksi UWFOn perustajista, Tran Quoc Hien, UWFOn puheenjohtaja ja Le Thi Cong Nhan, asianajaja ja monipuoluedemokratian puolesta kampanjoija. Hän kirjoitti internetiin artikkelin, jossa hän kritisoi kansallista lainsäädäntöä, joka sallii mielivaltaiset pidätykset, estää riippumattomien ammattiliittojen perustamisen ja kieltää lakko-oikeuden. Le Thi Cong Nhania pidetään Yen Dinhin vankilassa, 150 kilometriä Hanoista etelään.