English | EspañolTulostettava versio

Lintulahdenkatu 10
00500 Helsinki (kartta)
Puh: 0207 6998 20
Fax: 0207 6998 21
Sähköpostit Sivukartta

VALKO-VENÄJÄ

Väestö 9 600 000/ Pääkaupunki Minsk

Ratifioidut ILO:n sopimukset: 29, 87, 98, 100, 105, 111, 138, 182

 

Viranomaisten ja BKDP:n (Vapaa ay-keskusjärjestö, Valko-Venäjän demokraattisten ammattiliittojen keskusjärjestö) keskusteluyhteyksien lyhyen palautumisen jälkeen tilanne on jälleen huonontunut.

Ammattiliittojen jäseniä häiritään, kiristetään ja jopa pidätetään säännöllisesti. Kolme henkilöä menetti työpaikkansa ay-toiminnan vuoksi, yksi heistä sai työnsä takaisin, kun oikeus ennennäkemättömällä tavalla päätti, että kyseessä oli ollut ay-toimintaan liittyvä syrjintä.

Liitot jättivät kansainvälisen valituksen hallituksen yrityksistä heikentää lakko-oikeutta.

Tiukat työlait haittaavat ammattiliittojen toimintaa.

 

Ay-oikeudet lainsäädännössä

Ammattiliittojen toimintaa haittaa ankara lainsäädäntö. Vuoden 1996 perustuslaissa valta keskitettiin presidentille, joka sai oikeuden antaa lainvoimaisia asetuksia.

Teknisesti perustuslaki tunnustaa oikeuden järjestäytyä, mutta ammattiliiton rekisteröityminen on erittäin vaikeaa. Vaadittavan jäsenmäärän minimiraja on kohtuuttoman korkea ja usein tarvitaan työnantajalta paperi, jolla varmistetaan liiton osoite.

Jos ammattiliiton tulkitaan rikkovan lakia tai omia sääntöjään, tai mikäli sen tiedot eivät ole ajan tasalla, se voidaan poistaa rekisteristä ilman oikeudenkäyntiä, pelkällä rekisterinpitäjän päätöksellä.

Ulkomaista apua ei saa ottaa vastaan ilman viranomaisten lupaa.

Oikeus kollektiivisiin neuvotteluihin tunnustetaan, mutta jos osapuolet eivät pääse sopuun, asia on vietävä valtakunnan sovittelijan soviteltavaksi – tai sovittelematta jättämäksi. Lakkoon voidaan ryhtyä vasta, kun sovittelun epäonnistumisesta on kulunut kolme kuukautta, ja lakon kesto on ilmoitettava etukäteen. Lisäksi presidentillä on laajat valtuudet keskeyttää lakko. Minimipalvelut on turvattava lakon aikana.

Lopuksi, ”Valko-Venäjän tasavallan häpäiseminen” eli ”väärien väitteiden” esittäminen maan poliittisesta, sosiaalisesta tai taloudellisesta tilanteesta voi tuoda esittäjälleen jopa kaksi vuotta vankeutta.   

 

Ay-oikeudet ja niiden loukkaukset 2009

Taustaa

EU:n itäisen kumppanuuden olisi voinut olettaa nostavan Valko-Venäjän ja Euroopan unionin suhteet uudelle tasolle. Korkeita valkovenäläisvirkamiehiä koskevia rajoituksia ei kuitenkaan poistettu, sillä rehelliset vaalit, samoin kuin ilmaisun ja järjestäytymisen vapaus jäivät toteutumatta.

Joulukuussa presidentti Lukashenko varmisti, että hallitus suunnittelee internetin kontrolloinnin tiukentamista.

Riippumaton ammattiyhdistysliike vahvistui, kun Radio- ja elektroniikkatyöläisten liitto liittyi Demokraattisten ammattiliittojen kongressiin.

Irtisanomisia ei ollut paljon, mutta monet työläiset pakotettiin lopettamaan työt tai siirtymään osa-aikatyöhön.

Palkkojen jääminen saamatta ei ollut harvinaista.

 

Laajat oikeudet solmia määräaikaisia sopimuksia

Presidentin asetuksen 29/1999 voimaantulo on antanut työnantajille oikeuden tehdä kaikkien työläisten kanssa määräaikaisen (1 vuosi) sopimuksen. Lopputulos on, että sopimuksen muoto on työnantajan harkinnan varassa, ja työläinen, joka on palkattu toistaiseksi voidaan erottaa, jollei hän suostu allekirjoittamaan uutta määräaikaista sopimusta. Nopeasti yleistyneitä pätkäsopimuksia käytetään ”kurinpitoon” ja tosiasiassa niiden avulla kiristetään työläisiä ja hankkiudutaan eroon aktivisteista ja kaivetaan maata riippumattomien liittojen jalkojen alta. Kun yhtiö haluaa leikata tuotantoa, se yksinkertaisesti jättää työläisten sopimukset uusimatta ja säästyy irtisanomiskorvauksilta.

 

Oikeudet ovat kuitenkin viimeaikoina päättäneet, että pätkäsopimusten käyttöä voidaan rajoittaa kollektiivisesti neuvotelluilla työehtosopimuksilla

Syyskuun 24. päivänä ammattiliiton jäsen palkattiin takaisin oikeuden päätöksellä, koska voimassa olevan työehtosopimuksen mukaan työnantajan velvollisuus oli uusia niiden ”raskasta työtä tekevien sopimukset, jotka eivät ole syyllistyneet rikkomuksiin”.

 

Sovittelumenettely on hidas

Sovittelumenettely työriidoissa vie tavallisesti vähintään 45 vuorokautta ja sen lopputulos jää yleensä noudattamatta. Käytännössä työriita voidaan siis keskeyttää kuukausiksi.

 

Ammattiliittojen vastustaminen vie EU-kaupan etuja

20.joulukuuta 2006 Euroopan unionin ministerineuvosto ilmoitti päätöksensä, jonka mukaan Valko-Venäjältä poistettiin EU:n yleisen tullietuusjärjestelmän (GSP) edut. Päätöksessä kulminoituivat lähes kolme vuotta kestänyt ay-oikeuksien loukkauksien seuranta ja hallituksen haluttomuus noudattaa selvityskomitean suosituksia.

EU:n päätös tuli voimaan 21. kesäkuuta 2007 seurauksena hallituksen epäonnistuttua komitean ohjeiden noudattamisessa. EU painotti, että heti kun Valko-Venäjä on osoittanut kunnioittavansa ay-oikeuksia, GSP-edut voidaan palauttaa.

Euroopan komissio vahvisti, että EU:n asenne muuttuu vasta, kun ILO:n sopimuksia noudatetaan, ja että EU luottaa ILO:n tekemiin tilannearvioihin.

Aikaisemmin kesäkuussa kansainvälinen työkonferenssi oli päättänyt – kun jo tehdyt arviot oli täysin tulkittu – että hallituksen on kaksinkertaistettava toimensa, ja että oleelliset parannukset olivat vielä tekemättä. 

BKDP on sittemmin kehottanut hallitusta keskittymään oleellisiin uudistuksiin sen sijaan, että se lobbaa EU:ta etujen palauttamiseksi.

 

Parannuksia seurasivat uudet painostustoimet

Helmikuun 20. kolmikantainen työ- ja sosiaaliasioiden neuvosto vahvisti hallituksen antaman, ILO:n seurantakomission suositusten käyttöönottoon tähtäävän toimintasuunnitelman.

Huhti- ja toukokuussa lainsäädännön, työ- ja sosiaaliasioiden kohentamiseen pyrkivä neuvottelukunta yritti löytää keinoja ammattiliittojen rekisteröinnin helpottamiseksi ja ammattijärjestöön kuulumisesta johtuvien irtisanomisten lopettamiseksi.

Ensimmäisen vuosipuoliskon lopulla riippumattomissa ammattiliitoissa uskottiin varovaisen optimistisesti, että muutos ay-oikeuksien kunnioittamisen suuntaan voisi tapahtua.

Hallituksen toimet esti ”perinteisen” ammattiliittojen keskusjärjestö FPB, jolla on läheiset suhteet viranomaisiin, ja joka uhkasi menettää valta-asemansa, jos järjestäytymisvapautta olisi sovellettu käytäntöön.

Vuoden mittaan FPB lobbasi yksinoikeuden ”suurimman edustuksen” ammattiliitoille, ja kylvi yritystason kollektiivisiin neuvotteluihin ohjeita, jota ajoivat pienemmät liitot sivuraiteille. Se myös ”unohti” toimittaa muille ammattijärjestöille kutsun kolmikantaiseen neuvostoon.  

Riippumattomien (ei FPB:hen kuuluvien) ammattiliittojen painostus voimistui jälleen kesäkuussa ja joitain aiemmin hyvään suuntaan otettuja askeleita peruutettiin. 23. lokakuuta presidentti Lukashenko allekirjoitti säännöksen 518, jolla lakkautettiin komitea, joka oli palauttanut säännön vuokrata ammattiliittojen toimistoja ja kokoushuoneita kaikille ammattiliitoille, ja samalla kaventanut FPB:lle ja sen alajärjestöille kuulunutta yksinoikeutta. 

 

Järjestäytymisen häirinnästä raportoitiin eri yhtiöistä ja alueilta

Syyskuun 3. BKDP antoi julistuksen, jossa se pyysi hallitusta ryhtymään nopeisiin toimiin järjestäytymisenvastaisten kampanjoiden lopettamiseksi. Se myös ilmoitti aikeestaan jättää työ- ja sosiaaliasioiden neuvosto, mikäli hallitus jatkaa käytäntöään antaa katteettomia lupauksia ILO:lle samalla kun se painostaa riippumattomia ammattiliittoja.

 

Rekisteröitymisiä kiellettiin

Tasavallan rekisteröintikomission hajottamisesta huolimatta riippumattomat ammattiliitot kohtaavat edelleen rekisteröintiprosessissa kohtuuttomia oikeudellisia ja käytännöllisiä esteitä.

26. huhtikuuta radio- ja elektroniikkatyöntekijöiden liitto REWU havaitsi, että kolmelta sen jäsenjärjestöltä oli ennen vuodenvaihdetta kielletty rekisteröityminen ja lupa järjestäytyä rekisteröitymisen käynnistämiseksi evättiin 15 kertaa. Hallitus puolustautui sillä, että se voi kieltäytyä rekisteröimästä REWU:n järjestöjä, jos niissä on jäseniä muualta kuin radio-elektroniikkateollisuudesta.

 

Liitto hajotettiin Brest State Universityssä

Elokuussa A.S. Pushkin Brest State -yliopiston riippumattoman ammattiliiton SPB:n jäsenet komennettiin työhön vuosilomaltaan. Heidät pakotettiin joko jättämään SPB tai asettamaan tutkimustyönsä uhanalaiseksi ja ottamaan riski työsopimuksen uusimatta jäämisestä. 

”Joko sanoudut irti SPB:sta ja teemme töitä yhdessä tai et eroa ja emme työskentele”, olivat rehtorin sanat Oleg Golenkolle, SPB:n komitean jäsenelle ja psykologian ja kasvatustieteen laitoksen musiikinlehtorille.

Viisi työntekijää antoi periksi työnantajalle, mutta Golenko, jonka sopimus loppui heinäkuussa, sanoutui mieluummin irti kannanottona kiristysyritykseen.

Samaan aikaan paikallishallitus pyysi yliopiston SPB:n johtajaa toimittamaan kaikki dokumentit ay-toiminnasta (lausunnot, jäsenmaksut, taloussuunnitelmat ja kokouspöytäkirjat) kahden päivän kuluessa. Verottaja tarkasti liiton vuonna 2008, eikä epäselvyyksiä löytynyt. Yliopisto on yrittänyt päästä eroon SPB:stä jo vuodesta 2005.

 

Ammattiliiton tapahtuma lähes estettiin

Elokuun 27. viisi hollantilaista ammattiliittojen keskusjärjestö NFV:tä edustavaa aktivistia ja viisitoista valkovenäläisen BKDP:n nuorisokomitean edustajaa saapui minskiläiseen keskukseen, josta oli varattu konferenssisali kansainvälistä ay-nuorten kesäkoulua varten. Seuraavana aamuna keskuksen johto kielsi salin käytön. Kun BKDP:n varapuheenjohtaja meni johtajan toimistoon selvittämään tilannetta, hän löysi kyynelsilmäisen johtajan seuranaan mies, joka osoittautui siviiliasuiseksi tiedustelu-upseeriksi. Aktivistit päättivät jatkaa tapahtumaa ulkosalla.

 

Riippumattomat ammattiliitot syrjäytettiin

Kaksi kemikaaliyhtiötä, Naftan ja Grondo Azot, esti paikallisen riippumattoman ammattiliiton BNP:n työskentelyn kieltäytymällä tunnustamasta sitä ja sen oikeutta osallistua kollektiivisiin neuvotteluihin.

Grodno Azot vaati, että BNP:n on ”todistettava olemassa olonsa laillisena järjestönä”, kun taas Naftan OAO ahdisteli BNP:n jäseniä. Työläistä, joka liittyi 6.lokakuuta BNP:hen uhkaili ja kiristi esimies, ja 3.marraskuuta hänet pakotettiin irtisanoutumaan.

 

Metallityöläinen menetti työnsä

Lokakuun 20. päivänä Juri Loban, lataajien esimies, jolla oli nuhteeton työmenneisyys autotehtaalla Zhodinossa, erotettiin hänen osoitettuaan liiallista kiinnostusta radio- ja elektroniikkatyöläisten liiton REWU:n toimittamiin, työläisten oikeuksia käsitteleviin tiedotteisiin.

REWU, joka ilmoitti tukevansa Lobania, järjesti nimienkeräyksen 24. marraskuuta –Lobanin sopimuksen päättymispäivänä – mutta poliisi keskeytti sen, takavarikoi materiaalin ja pidätti aktivistit. Lobanin pidättivät siviilipukuiset poliisit viimeisen hänen viimeisen työvuoronsa jälkeen tehtaan portilta. Paikallinen REWU:n johtaja Nikolai Pokhabov ja monet muut aktivistit pidätettiin useiksi tunneiksi.

 

Oikeus kumosi syrjineen irtisanomisen

Joulukuun 18. päivänä Chashnikin alueoikeus Vitebsk Oblastissa palautti Alexei Gabrielin, Lukomlin vesivoimalan riippumattoman ammattiliiton SPB:n johtajan, työpaikan. Oikeus määräsi työnantajan palauttamaan Gabrielin työsopimuksen voimaan hänen ay-johtajuutensa ajaksi.

Gabrielin työsopimus oli päättymässä 30. syyskuuta ja elokuussa yhtiön johtaja ilmoitti, ettei työsopimusta uusita ”hänen vimmatun ay-aktivisminsa” vuoksi. Kuulusteluissa työnantaja kielsi, että Gabrielin aktiviteetit olisivat vaikuttaneet irtisanomiseen, mutta liitto, BKDP tukemana, pystyi osoittamaan väitteen todeksi. Ensimmäistä kertaa työläisen onnistui vakuuttaa oikeusistuin järjestäytymisestä johtuvasta syrjinnästä.

 

BKDP:n johto valvonnan kohteena

Ulkomaille matkustaessaan ja sieltä palatessaan BKDP:n puheenjohtaja Aliaksandr Jarashuk joutuu usein tulli- ja rajakontrolleihin. Viimeksi näin kävi 21. joulukuuta Jarashukin palatessa Ukrainasta.