Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASK, Reilun kaupan puolesta Repu sekä Kirkon Ulkomaanavun nuorisoverkosto Changemaker vetoavat yhdessä Nokiaan kulutuselektroniikkateollisuuden epäkohtien korjaamiseksi.
Nokialle suunnattu vetoomus on kokonaisuudessaan seuraava:
"Kulutuselektroniikan valmistamiseen liittyy monia epäkohtia, jotka ovat samanlaisia kaikkien valmistajien kohdalla. Me allekirjoittaneet haluamme Nokian ryhtyvän edelläkävijäksi ongelmien korjaamisessa maailman johtavana matkapuhelinten valmistajana. Vaadimme että:
1. Nokia jäljittää käyttämiensä raaka-aineiden alkuperän kaivoksiin asti yhteistyössä muiden valmistajien kanssa, koska kauppa tiettyjen kaivosten kanssa ylläpitää konfliktia Kongon demokraattisessa tasavallassa. Nokia käyttää vaikutusvaltaansa ja toimii aktiivisesti rauhan edistämiseksi maassa.
2. Nokia ottaa käyttöönsä riippumattomaan auditointiin ja monenkeskiseen eettiseen koodistoon (multi-stakeholder intitiative) perustuvan valvontajärjestelmän koko alihankintaketjua myöten, tekee yhteistyötä kansainvälisen vapaan ay-liikkeen kanssa ja aloittaa neuvottelut kansainvälisestä puitesopimuksesta.
3. Nokia julkistaa koko alihankintaketjunsa."
Mikä on kansainvälinen puitesopimus ja ja miksi ammattiyhdistysliike sitä vaatii? Lue tausta-artikkeli...
Lähetä oma vetoomuksesi Nokialle kampanjasivuilta...
Lue lisää MakeITfair-kampanjasta...Nokian matkapuhelintehdas Reynosassa, Meksikossa: lue uutinen tutkimusraportista...