 Brasilia: Aseistettuina partioina liikkuvat työministeriön tarkastajat vapauttivat lokakuussa 2008 kymmenen pakkotyöläistä General Carneirossa, Mato Grosson osavaltiossa toimivalta maatilalta. Lähde: Centro de Estudos da Geografia do Trabalho. |
Ensimmäinen pakkotyötä koskeva kansainvälinen sopimus solmittiin 1926. Siinä määrätään ryhdyttäväksi tarpeellisiin toimenpiteisiin sen estämiseksi, ettei pakkotyö kehittyisi orjuuden kaltaisiksi olosuhteiksi. Orjuutta koskeva lisäsopimus vuodelta 1956 koskee orjuuden, orjakaupan ja orjuuteen rinnastettavien ilmiöiden ja tapojen poistamista. Siinä myös määrätään velkavankeus ja maaorjuus täydellisesti poistettaviksi.
ILO:n ensimmäinen pakkotyötä koskeva sopimus solmittiin 1930, toinen vuonna 1957. Sopimuksen ratifioineet maat sitoutuvat poistamaan pakko- ja pakollisen työn kaikissa muodoissaan mahdollisimman nopeasti.
Sopimus 29/1930 edellyttää kaiken pakko- ja pakollisen työn poistamista. Pakkotyöksi tulkitaan kaikki työ tai palvelu, jota kuka tahansa ihminen tekee, minkä tahansa rangaistuksen uhalla ja mihin hän ei ole tarjoutunut vapaaehtoisesti.
Pakkotyön käsitteen ulkopuolelle sopimuksessa rajataan muun muassa asepalvelus, normaaleihin kansalaisvelvollisuuksiin kuuluvat työt tai palvelut ja hätätilanteiden vaatimat työt
Sopimuksessa edellytetään lisäksi maiden soveltavan tiukkoja rikosoikeudellisia rangaistuksia laitonta pakko- tai pakollista työtä teettäville.
Sopimus 105/1957 sisältää lisäyksiä aiempaan. Sen ratifioineet maat sitoutuvat lakkauttamaan pakkotyön ja olemaan käyttämättä sitä missään muodossa
a) poliittisena pakko- tai kasvatuskeinona tai rangaistuksena poliittisista tai voimassa olevalle poliittiselle, sosiaaliselle tai taloudelliselle järjestelmälle aatteellisesti vastakkaisista mielipiteistä tai niiden esittämisestä;
b) työvoiman mobilisoimiseksi ja käyttämiseksi taloudellista kehitystä edistäviin tarkoituksiin;
c) menetelmänä työkurin ylläpitämiseksi;
d) rangaistuksena lakkoon osallistumisesta;
e) rodullisiin, sosiaalisiin, kansallisiin tai uskonnollisiin syihin perustuvana syrjintämenettelynä.
Lisäksi allekirjoittajavaltiot sitoutuvat ryhtymään pakkotyön poistamiseksi välittömästi ja täydellisesti.
Sopimus tuli voimaan 1959, ja sen ratifioineita maita on 170. Sen ulkopuolelle ovat toistaiseksi jättäytyneet mm. Kuwait, Kiina ja Japani.