English | EspañolTulostettava versio

Kampanja keräsi yli 6 000 nimeä reilumpien kännyköiden puolesta

17.11.2009

Eettisesti epäkunnossa -kampanja luovutti allekirjoitukset Nokialle maanantaina 16.11. kannustaakseen kännykkäjättiä eettisyyden edelläkävijäksi.

Reilun kaupan puolesta Repu ry keräsi huhtikuusta lähtien nimiä Nokialle suunnattuun vetoomukseen. Repun kumppaneina kampanjassa olivat Kirkon Ulkomaanavun nuorisoverkosto Changemaker sekä SASK.

Kampanja nosti esimerkiksi Kongon demokraattiseen tasavallan, jonka sotatoimialueelta maailman elektroniikkateollisuus hankkii osan raaka-aineistaan. Alan valmistajien tulisi kampanjajärjestöjen mukaan jäljittää raaka-ainelähteensä ja käyttää vaikutusvaltaansa rauhan edistämiseksi Kongossa.

Kampanja nosti esiin myös elektroniikkatehtaiden työolot alihankkijaketjussa. Esimerkiksi Kiinassa elämiseen riittämätön palkka ja lakien vastaiset ylityömäärät ovat elektroniikka-alalla yleisiä ongelmia. Vetoomuksen mukaan Nokian tulisikin julkistaa alihankintaketjunsa ja ottaa käyttöön nykyistä laajapohjaisempi valvontajärjestelmä, joka ulottuisi myös tavaratoimittajiin ja näiden alihankkijoihin.

Repu, SASK ja FinnWatch kävivät lokakuussa keskustelemassa Nokian kanssa tehtaiden työoloista ja Kongon kaivoksista. ”Haasteemme Nokian edelläkävijäksi ryhtymisestä on kuultu myös yritystasolla. Vain jos kuluttajat vaativat reilummin tuotettua elektroniikkaa, alkavat yritykset myös tarjota sitä”, kertoo kampanjaa Repun puolelta koordinoinut Säde Hormio.

Eettisesti epäkunnossa -kampanja on kiertänyt kesäfestareilla ja näkynyt netissä. Tempausten tausta-aineistona on Suomessa julkistettu jo kaksi tutkimusta, joista vastasi FinnWatch.

Suomalaisten järjestöjen kampanja oli osa EU-rahoitteista kansainvälistä makeITfair –projektia, joka kiinnittää huomiota kulutuselektroniikan tuotantoketjun ongelmiin. MakeITfairin kohteena on useita tunnettuja merkkiyrityksiä, sillä alan tuotannon eettisyysongelmat ovat valmistajasta riippumatta samankaltaisia.

Vaikka Nokia-vetoomus onkin nyt suljettu, työ vastuullisesti tuotetun kulutuselektroniikan puolesta jatkuu. MakeITfairilla on uusi kolmivuotinen (2010-2012) hanke, joten tulevinakin vuosina tuoreimmat uutiset aiheesta löytyvät sivulta www.makeitfair.fi.


LISÄTIETOJA:

- Päivi Pöyhönen, EU-projektikoordinaattori, FinnWatch, p. 040-4109710

- http://www.finnwatch.org