Haasta muutkin tukemaan ihmisarvoista työtä!

Savolainen Timo Tiikkaja haastoi viime vuoden lopulla neljäkymmentä alueen paikallisyhdistystä ja ammattiosastoa liittymään SASKin kannatusjäseneksi. Kannatusjäseninä yhdistykset pääsevät mukaan tukemaan ihmisarvoisen työn toteutumista maailmassa.

Idea haastekampanjan järjestämisestä syntyi yhdessä muutaman PAM-liiton aktiivin kanssa pari vuotta sitten. Lopullisen sysäyksen antoivat hallituksen kehitysyhteistyöjärjestöjen rahoitukseen kohdistuneet leikkaukset ja niiden vaikutukset SASKin toimintaan.

Timo Tiikkaja on sitä mieltä, että suomalaisista huolehtimisen lisäksi on hyvä ajatella myös kansainvälisesti.

– SASKin työtä tukemalla yhdistykset ja osastot voivat kantaa osansa vastuusta myös kansainvälisesti. Viisikymmentä senttiä per maksava jäsen vastaa yhtä viinilasillista vähemmän tarjoilua jossain osaston illanvietossa. Se on mielestäni pieni hinta, Tiikkaja toteaa.

Miten järjestän haastekampanjan?

  1. Varmista, että oma yhdistyksesi tai ammattiosastosi on SASKin kannatusjäsen. Jos ei ole, tee aloite hallituksellenne liittymisestä. Katso tästä ohjeet.
  2. Kirjoita kirje, jossa kerrot mitä kannatusjäsenyys tarkoittaa, mitä siitä saa ja mitä se maksaa. Haasteen kirjoittamiseen saat apua SASKista.
  3. Osoita kirje johtokunnalle tai hallitukselle, jotta se tulee virallisesti käsiteltyä. Lähetä se sähköpostilla. Aloita vaikka lähiseudun yhdistyksistä tai osastoista, jotka ovat sinulle jo tuttuja.

Onko sinulla muita ideoita tai kaipaatko apua?

Kaikissa kannatusjäsenyyteen liittyvissä asioissa sinua auttaa Ellinoora Vesala Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen..  

Lisätietoa yhdistyksen tai ammattiosaston kannatusjäsenyydestä

Kuva: Filippiineillä, kuten muuallakin maailmassa, kotiapulaiset ovat hyvin heikossa asemassa, He työskentelevät yksityiskodeissa piilossa katseilta ja valvonnalta. Naiset kuitenkin iloitsevat siitä, että heidän järjestönsä sai virallisen aseman lain edessä. Nyt heidän on mahdollista valvoa maan arviolta 2,8 miljoonaan kotiapulaisen etuja.

Jaa tämä artikkeli

Työmaana maailma

Epäinhimilliset työolot, riittämätön palkka ja lapsityö ovat edelleen arkipäivää monessa maassa. SASK parantaa työtä tekevien asemaa maailmalla. Katso kartasta, missä kaikkialla SASKin hankkeilla muutetaan maailmaa.