Vangitut työntekijöiden puolustajat vapautettiin Bangladeshissa

Kansainvälinen kampanjointi ja painostus tuotti tulosta! Parempaa palkkaa Bangladeshin vaatetyöntekijöille vaatineet 35 aktiivia ovat kaikki vapautuneet vankilasta.

Bangladeshissa vangittiin joulukuussa 35 liittoaktiivia sen jälkeen, kun työntekijät lakkoilivat viime joulukuussa minimipalkan nostoa vauhdittaakseen. Minimipalkka tekstiiliteollisuudessa oli viime vuonna wageindicator.org-sivuston mukaan vain 62 euroa kuussa.

Pisimmillään oikeuksien vaatiminen vei ihmisiä vankilaan 71 päiväksi. Pidätettyjä myös pahoinpideltiin ja uhkailtiin. Lisäksi työnantajat sulkivat tehtaita protestiksi ja irtisanoivat ainakin 1600 työntekijää. Viranomaiset sulkivat liittojen toimistoja ja niitä ryösteltiin sekä vandalisoitiin aiheuttaen tuntuvia vahinkoja.

Nyt vangitut on vapautettu ja irtisanotuille on sitouduttu tarjoamaan työpaikkoja takaisin. Liitot myös tunnustettiin neuvotteluosapuoliksi valtion ja vaatetehtaisen työnantajajärjestön taholta.

Liitot ja kuluttajat onnistuivat vaikuttamaan yhdessä

Bangladeshin työntekijöiden puolesta vetosi yli 10 000 aktiivista ihmistä ympäri maailman.

Kampanjoinnissa tekivät näkyvää työtä kansainväliset ammattiliitot kuten teollisuusalojen IndustriAll ja palvelualojen UNI Global Union sekä kansalaisjärjestöt kuten Clean Clothes Campaign ja Fashion Revolution.

Teollisuuden ja palvelualojen maailmanliitot ovat solmineet isojen vaatebrändien kanssa kansainvälisiä puitesopimuksia, joissa ne sitoutuvat ottamaan vastuun työntekijöiden kohtelusta koko tuotantoketjussaan. Sopimukset sisältävät myös velvoitteen tukea työehtoneuvotteluja.

Tällaisen sopimuksen ovat allekirjoittaneet muun muassa H&M ja Inditex eli yritys ZARAn taustalla.

Ilmapiiri työntekijöiden oikeuksien puolustajia kohtaan Bangladeshissa oli muuttunut erittäin kielteiseksi ja pelkoa herättäväksi. SASKin viestintäpäällikkö Laura Ventä toivoo, että nämä tuoreet tapahtumat ovat merkki käänteestä parempaan.

– Kiitos kaikille kampanjaan osallistuneille! Tämä on hyvä esimerkki siitä, että parhaiten työolojen parantamisessa onnistutaan, kun ammattiliitot ja kuluttajat vaikuttavat yhdessä työntekijöiden oikeuksien puolesta.

Myös Suomessa vedottiin Bangladeshin tilanteen ratkaisemiseksi. Lue SASKin uutinen

Miten muuten voin vaikuttaa?

Lue SASKin neljä vinkkiä vastuullisempaan vaatekäyttäytymiseen

Teollisuusliittojen maailmanjärjestö IndustriAllin kiitosvideo (myös tämän artikkelin yläosassa) ja tietoa kampanjasta

Jaa tämä artikkeli

Työmme maailmalla

SASKin hanketoiminnan tavoite on vahvistaa kehittyvien maiden ammattiyhdistysliikettä ja parantaa sen toimintakykyä niin, että se kykenee tarjoamaan jäsenilleen toimivan vaikutuskanavan omien työolojensa parantamiseen ja yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden edistämiseen.