Rypäleen tuotantoketjun salat auki

SASKin ja Keskon viime vuonna teettämässä tutkimuksessa selvitettiin, millaisissa oloissa Pirkka-rypäleitä tuotetaan Intiassa, Brasiliassa ja Etelä-Afrikassa. Tässä jutussa kurkistetaan työntekijöiden oloihin matkan varrella.

K-marketin hedelmähylly kylpee ympäri vuoden lämpimässä valossa, ja sieltä on helppo poimia viinirypäleitä. Puoli kiloa Pirkan brasilialaisia siemenettömiä rypäleitä maksoi viime marraskuussa 2,39 euroa. Lajike on Sweet Globe eli makea maapallo.

Makeaa riittää suomalaiselle kuluttajalle. Pirkka-rypäleitä on tarjolla ympäri vuoden, kun Keskon alihankkijat maailman eri kolkista pukkaavat viikoittain rypäleillä pakattujen kylmäkonttien armadan kohti Suomea. Laivalastit lähtevät aina sieltä, missä sato kypsyy poimittavaksi. Siellä ei elämä aina ole yhtä makeaa.

Työntekijöiden ihmisoikeuksien kannalta maatalous on riskiala, ja viinirypäle on yksi riskialtteimmista tuotteista, koska työvoimaa tarvitaan paljon, ja työntekijöillä on harvoin työsopimuksia tai tietoa oikeuksistaan.

Äärimmäisen köyhyyden rajoilla

Marraskuun alussa K-kaupasta poimitut Pirkka-rypäleet ovat lähteneet lokakuun puolivälissä Salvadorin satamasta Brasilian rannikolta. Atlantin yli ne purjehtivat giganttisissa konttilaivoissa. Rotterdamin satamassa kontit on nostettu rekkojen perävaunuihin, joiden kyydissä ne ovat rullanneet Keskon keskusvarastoon Vantaalle.

Etiketin mukaan rypäleet on pakannut Cooperativa Agricola Nova Allanca eli Coana. Se on São Franciscon laaksossa sijaitsevan Petrolinan alueen viljelysten perustama yritys, joka myy, tarkastaa ja pakkaa rypäleet ja järjestää niiden kuljetuksen satamaan.

Coanaan kuuluvilla tiloilla on yhteensä noin 250 hehtaaria viljelysalaa. Rypäleitä poimitaan vuosittain 5000 tonnia, josta valtaosa päätyy vientiin. Alueen tiloilla ahkeroi reilut 10 000 työntekijää. Tarjolla on paljon sesonkityötä, yleisimmin pituudeltaan muutamasta kuukaudesta puoleen vuoteen.

Työtehtäviin viinitiloilla kuuluu rypäleiden poimimisen lisäksi köynnösten leikkaamista ja sitomista, ylimääräisten versojen karsimista, pakkaamista ja siivoamista. Työstä maksetaan yleensä hiukan 240 euron minimikuukausipalkkaa enemmän. Tienesti ei juuri parane, vaikka töitä olisi tehnyt pitkään.

Läheisellä Minas Geraisin kahvinviljelysalueella työntekijän pitäisi Global Living Wage -koalition perusteellisen laskelman mukaan ansaita vähintään 400 euroa, jotta se riittäisi perheen vaatimattomaan elämiseen – esimerkiksi asuntoon oikeassa talossa ja riittävään ravintoon. Samassa laskelmassa äärimmäisen köyhyyden rajana pidettiin 229 euron tuloja.

Brasiliassa työntekijöillä on oikeuksia

Brasilia on ihmisoikeuksien kannalta kaksijakoinen. Toisin kuin monessa muussa maassa, Brasiliassa talouskasvu on hyödyttänyt myös köyhiä, ja tuloerot ovat kaventuneet. Lisäksi siellä on säädetty lakeja ja tehty uudistuksia, joilla köyhimpien oloja on pystytty parantamaan. Toisaalta maassa esiintyy edelleen paljon väkivaltaa, johon pahimmillaan myös poliisit syyllistyvät.

Brasilian plantaasilla työskentelevien työehtosopimuksessa säädetään muun muassa, että raskaana olevan saa irtisanoa aikaisintaan kuuden kuukauden kuluttua synnytyksestä. Ketään työntekijää ei saa rangaista, vaikka tämä ei saavuttaisi tuotantotavoitetta. Ja vuokratyövoiman käyttö viljelyksillä on kiellettyä.

Laki määrää, että työehtosopimuksesta neuvotellaan kerran vuodessa. Ammattiliittojen ihmiset kiertävät tiloilla valistamassa työntekijöitä, ja suuri osa työntekijöistä ilmoittaakin kuuluvansa liittoon.

– Chicôu eli liiton johtaja tulee puhumaan meille lounasaikaan, ja se on hyvä. Pidämme siitä, sillä opimme asioita ja se on ilmaista, eräs tutkimuksessa haastatelluista sanoi.

Etelä-Afrikassa nukutaan konteissa

Ennen kauppana toimineessa talossa Etelä-Afrikan Hyväntoivonniemellä on ahdasta. Väsyneet työntekijät yrittävät rankan työpäivän jälkeen päästä lepäämään, mutta tilaa on niin vähän, että liikkumaan tuskin mahtuu. Oman vuoteen luo täytyy hivuttautua muiden välistä. Sänkyjen ympärille työntekijät ovat rakentaneet lakanoista ja peitoista sermejä, jotta olisi edes hiukan yksityisyyttä.

Rypäleitä Keskollekin toimittavan viinitilan sesonkityöläisten asuntolaa ei ole varustettu mukavuuksilla. Huoneen nurkassa on pimeä putkitelevisio, jota ei voi pitää päällä, elleivät kaikki talossa asuvat 40 ihmistä halua katsoa samaa ohjelmaa. Pienellä pöydällä tv:n vieressä on keittolevy ja muutama kattila.

Tällaisesta majoituksesta viinirypäleplantaasin työntekijät kuitenkin maksavat kuusi prosenttia palkastaan. Majoitusten taso vaihtelee: yleensä samassa huoneessa majoittuu kuusi työntekijää, mutta joskus asuntona toimii vanha kontti, johon on ahdettu jopa 20 sänkyä.

Plantaasityöntekijöiden vuoden 2012 lakon jälkeen minimipalkkoja nostettiin. Samalla tilojen omistajat alkoivat kuitenkin tehdä vähennyksiä työntekijöiden palkoista. Aiemmin esimerkiksi kuljetuksista ja sähköstä ei vaadittu maksua työntekijöiltä.

Yksi työntekijä kertoo, että kun kaikki vähennykset lasketaan yhteen, ne vievät 44 prosenttia hänen palkastaan.

Tiloille kuljetetaan sesonkityöläisiä jopa 1000 kilometrin matkoja muualta Etelä-Afrikasta. Erään työntekijän mukaan kuljetus maksoi hänelle ensimmäisen kuukauden palkan.

Suojavälineitä vain joka kolmannelle

Keskolle viinirypäleitä Etelä-Afrikasta myyvä Karsten Group on maan suurin rypäleiden toimittaja. Se on monimutkainen yritysrypäs, joka hallitsee suurta osaa rypäleiden tuotantoketjusta. Karsten on onnistunut kilpailijoitaan paremmin hyödyntämään EU:n ja Etelä-Afrikan välistä vapaakauppasopimusta. Toisaalta yritys on kilpailijoitaan parempi myös työntekijöiden oikeuksien huomioimisessa.

Karstenin tiloilla työntekijät ovatkin työsuhteen alussa allekirjoittaneet työsopimukset. Omaa kopiota he eivät sopimuksesta kuitenkaan ole saaneet.

Tilojen työntekijöille maksetaan keskimäärin 220 euroa kuukaudessa. Kolmannes työntekijöistä kertoo olevansa tyytyväinen palkkaansa. Ylivoimainen enemmistö on kuitenkin sitä mieltä, että palkka ei ole ”elämiseen riittävällä tasolla”.

Lähes puolet Karstenin työntekijöistä ilmoittaa, että he ovat työssään tekemisissä torjunta-aineiden kanssa. Myrkytyksen jälkeisenä päivänä he ovat kärsineet silmien kirvelystä, ihottumasta ja kasvojen turpoamisesta. Vain kolmannes työntekijöistä kertoo saavansa tilalta suojavälineitä.

Ammattiliitot tuntemattomia

Harva karstenilainen kuuluu ammattiliittoon. Liittoja on seitsemän, mutta vain joka neljäs työntekijä edes tiesi niiden olemassaolosta.

Karstenin tiloilla on kuitenkin pyrkimyksiä parantaa työskentelyolosuhteita. Kaikilla tiloilla toimii työnantajan asettama komitea, jotka kyllä täyttävät kaupan eettisten standardien vaatimukset, mutta samalla ne laskevat työntekijöiden halua liittyä ammattiliittoihin.

– Työntekijöillä on komitea, mutta asiat päätetään niin kuin työnantaja sanoo. Ne jotka lakkoilivat, joutuivat allekirjoittamaan kirjalliset varoitukset, eräs haastateltu kertoi.

Työpaikan ilmapiiri saa kuitenkin myös kehuja:

– Kaikki hymyilevät, jopa valkoinen pomo. Kukaan ei puhu karkeasti työntekijöille.

Intia on riskimaa

Eteläafrikkalaisten kollegojensa tapaan sesonkityöläiset astelevat joulukuussa viinirypälerivistöjen väliin myös Maharastran osavaltiossa Mumbain pohjoispuolella. Intia on työntekijöiden oikeuksien kannalta todellinen riskimaa, ja eniten niiden rikkomuksia esiintyy juuri pelloilla ja plantaaseilla. Arvioiden mukaan jopa seitsemän kymmenestä työssä käyvästä lapsesta työskentelee maataloudessa. Intia ei ole ratifioinut YK:n lapsityön kieltävää päätöslauselmaa.

Kesko hankkii rypäleitä Intiasta kahdelta Maharastran osavaltiossa toimivalta yritykseltä: Frestrop Fruitsilta ja Eurofruitsilta. Freshtrop Fruits pakkaa Keskolle rypäleitä Nasikin kaupungissa. Yritys työllistää vakituisesti noin 20 henkeä, mutta kiireisimpänä aikana palkataan jopa 350 sesonkityöntekijää. Rypäleet hankitaan lähiseudun plantaaseilta.

Toimintaohjeet eivät avaudu työntekijöille

Freshtrop Fruitsille rypäleitä myyvillä tiloilla päiväpalkka on 3,5–4 euroa. Se on hiukan enemmän kuin alueen minimipalkka.

Työtä tehdään kahdeksan tuntia päivässä kuutena päivänä viikossa. Lauantai on vapaapäivä. Vakituisilla työntekijöillä on vuosittain 10–12 päivää lomaa ja viikon verran oikeus olla poissa sairauden takia. Sesonkityöntekijät eivät saa sairausajalta palkkaa. Työsuhde katkaistaan 10 peräkkäisen poissaolopäivän jälkeen.

Kun työpaikalla tulee ongelmia, niistä ei voi valittaa. Joillain tiloilla on sertifikaatin ehtojen täyttämiseksi valitusmahdollisuus, mutta siitä ei ole kerrottu työntekijöille. Jos tilat ovat laatineet toimintaohjeet, niitä ei ole julkaistu paikallisella kielellä.

Plantaasien sesonkityöntekijöillä ei ole käsitystä työntekijöiden oikeuksista tai ihmisoikeuksista ylipäätään. Ammattiliittoja ei ole. Haastatellut työntekijät eivät pystyneet edes kuvittelemaan, että he voisivat neuvotella palkoista tai työehdoista yhdessä tilojen omistajien kanssa.

Freshtropin johto ei arvosta ammattiliittoja.

– Olemme työntekijöiden kanssa tekemisissä mieluummin käytännöllisemmillä tavoilla, kuin että tukisimme heitä ammattiliiton perustamisessa, Freshtropin hallinto toteaa.

Lapsityötä vaikea valvoa

Merkittävä osa Intian työvoimasta on lapsia. Poimivatko lapset myös Pirkka-rypäleitä?

Keskon tuotantoketjuun Intiassa perehtynyt tutkimuslaitos Praxis ei havainnut työtä tekeviä lapsia niillä tiloilla, joilla tutkijat vierailivat. Haastatellut työntekijät eivät myöskään raportoineet lapsityöstä. Praxis kuitenkin arvioi, että lapsityötä saattaa esiintyä, kun sesongin huippu lähenee ja siirtotyöläisperheet saapuvat.

Ongelma on, että Keskon tuotantoketjussa valvonta ei aina ulotu tiloille asti. Freshtrop toimitti rypäleitä yhteensä 23 tilalta. Niistä vain seitsemän on mukana BSCI-standardissa, jossa pyritään puuttumaan työntekijöiden oikeuksiin. Muiden osalta työntekijöiden oikeuksiin kohdistuvaa valvontaa ei juuri ole.

Valvonnan järjestäminen on hankalaa, koska rypäleiden viljely tapahtuu ”epävirallisesti”: Freshtropilla sen paremmin kuin tilojen työntekijöilläkään ei ole kirjallisia sopimuksia plantaasien omistajien kanssa.

Kuljetukset ongelma ketjussa

Viinirypäleiden tuotantoketjussa on ongelmia muuallakin kuin plantaaseilla tai pakkaamoissa.

Esimerkiksi Etelä-Afrikassa ongelmana ovat rypäleitä pakkaamosta satamaan ajavien kuljettajien pitkiksi venyvät päivät. Sääntöjen mukaan lepoaikaa pitäisi olla yhdeksän tuntia päivässä, mutta haastattelujen perusteella kuljettajat ovat tien päällä jopa 18 tuntia vuorokaudessa. Lepoaika näyttääkin määräytyvän sen mukaan, että kello 22–04 autojen vakuutus ei ole voimassa.
Kuljettajat työskentelevät seitsemän päivää viikossa. Vapaapäiviä he saavat vain joka viides viikonloppu.

Pitkistä työajoista on vaikea kieltäytyä, sillä kuljettajien palkka muodostuu puoliksi erilaisista bonuksista. Esimerkiksi yöpymisestä tien päällä, dieselin säästämisestä ja ajetuista kilometreistä maksettavat korvaukset johtavat siihen, että pitkät työpäivät ja -viikot ovat taloudellinen välttämättömyys.

Myöskään Brasiliassa kuljettajien työaikoja ei valvota. Yrityksillä ei ole vakituisia kuljettajia, vaan ajajat palkataan jokaiselle keikalle erikseen. Ajoajat ovat pitkiä eikä kaluston kuntoa voi kehua.

Valtateiden varsilla esiintyy myös lapsiprostituutiota. Tutkimuksessa selvisi, että kuljetusyhtiöt eivät ole liittyneet aloitteisiin, joilla prostituutiota on Brasiliassa pyritty vähentämään.

60 000 tavarantoimittajaa vaikea valvoa

Keskon vastuullisuusjohtaja Matti Kalervo kertoo Kesko tehneen tämän tutkimuksen perusteella sertifiointijärjestö BSCI:lle ehdotuksen, että kuljetusyritysten toiminta otettaisiin sen auditointien piiriin. BSCI on kauppaketjujen perustama sosiaalista laadunvalvontaa tekevä järjestö. Kesko on sen jäsen.

– He heti kyllä reagoivat. Katsotaan, voisiko se vaikka oikeasti edetä johonkin, kun tällainen pikkuinen Kesko jostain Suomesta ehdottaa, Kalervo miettii.

Tutkimus viinirypäleiden tuotantoketjusta on jatkoa Keskon ihmisoikeusarvioinnille, joka julkistettiin vuonna 2016. SASK osallistui myös sen tekemiseen. Arviota tehtäessä ymmärrettiin, että olisi syytä tutkia yhden tuotteen kohdalla tuotantoketju loppuun asti.

– Viinirypäleet tulivat silloin mieleen, koska ne ovat tosi suosittu tuoteryhmä, Kalervo kertoo.

Rypäleitä Kesko hankkii yhteensä noin kymmenestä maasta. Pääasiallinen keino riskimaista tehtävien hankintojen vastuullisuuden varmistamiseksi on juuri kuuluminen BSCI-järjestelmään.

– Elintarvikkeissa meillä on omia merkkejä noin 3000. Jos yhdessä elintarvikkeessa on kymmenen ainesosaa, eri tavarantoimittajia on jo 30 000. Kaikilla on varmistuksena toiset toimittajat, mikä tekee yhteensä 60 000, Kalervo laskee.

Näin suurta määrää Kesko ei pysty itse valvomaan.

Vastuullisuusjärjestelmästä paljastui aukkoja

Intiassa rypäleitä poimitaan kuitenkin tiloilla, jotka eivät kuulu BSCI-järjestelmään. Kalervon mukaan Freshtropin pitäisi varmistaa, että ne liittyisivät mukaan.

Kalervo kävi viime lokakuussa Intiassa kouluttamassa Keskon tekstiilipuolen tavarantoimittajia.

– Se on pitkäjänteistä tahkoamista. Uskon, että askel kerrallaan mennään oikeaan suuntaan.

Vaikka tutkimus osoitti puutteita myös BSCI-järjestelmässä, Kesko on silti ottanut merkittävän askeleen eteenpäin. Sillä on edes yhden tuotteen osalta paremmin tietoa koko tuotantoketjustaan. Se on enemmän kuin kilpailijoilla.

Artikkeli on julkaistu SASKin Työmaana maailma -lehdessä 2/2017.

Teksti: Janne Hulkkonen
Kuvat: Lehtikuva

Lue lisää aiheesta:
Keskon selvitys avaa silmiä rypäleiden tuotantoketjun ihmisoikeusriskeille (SASK 9.11.2017)

Jaa tämä artikkeli

Työmaana maailma

Epäinhimilliset työolot, riittämätön palkka ja lapsityö ovat edelleen arkipäivää monessa maassa. SASK parantaa työtä tekevien asemaa maailmalla. Katso kartasta, missä kaikkialla SASKin hankkeilla muutetaan maailmaa.