 Kirjoittaja poistaa vanhaa maalia remonttikohteen seinistä. |
 Talkooporukka valmiina lähtöön Helsinki-Vantaalla. |
 Huvittuneisuutta aiheutti lentoyhtiön Finnairin tarjoama "ay-munakas" - Finnairin kansainvälinen koodi on AY. (Kuva: Jari Sievänen) |
 Talkoomatkalaiset tukimielenosoituksessa palkankorotusten puolesta. |
 Sisäkatto sai uuden maalipinnan. |
Leena Vanhamäki
Keväällä 2008 oli Kirjatyö-lehdessä ilmoitus, joka kiinnitti viestintäalan opiskelijan Leena Vanhamäen huomion. SASK etsi talkooväkeä matkalle Dominikaaniseen tasavaltaan marras-joulukuussa.
Juhannuksen tienoilla sain upean tiedon – minut oli valittu talkooporukkaan! 14 osanottajaa edustivat mahdollisimman monipuolisesti eri ammattiliittoja ja ikäryhmiä. Tulisimme viettämään Karibian maisemissa neljä viikkoa, joista osa hikoiltaisiin remonttityömaan parissa. Osa matkasta olisi vierailuja mm. kongressiin, julkiseen kouluun, sairaalaan, banaanitilalle jne.
Talkoomatka on osallistujan itsensä kustantama solidaarisuusmatka, joten laitoin moottoripyöräni myyntiin. Ilmoitukseni toimi, Kawa ER-5 sai uuden omistajan ja minä talkoomatkarahat.
Lokakuussa oli valmennusviikonloppu, jossa tapasin ensimmäistä kertaa muut talkoomatkalaiset. Meitä oli joka puolelta Suomea, ja ikäjakauma oli 62-vuotiaasta 26-vuotiaaseen. Talkoolaisista monet olivat olleet aktiivisia ammattiyhdistyksissään tai työpaikoillaan.
Itsekin olen toiminut työympäristötoimikunnan jäsenenä, työsuojelun varavaltuutettuna, järjestänyt tyky - ja virkistyspäiviä, toiminut kulttuuritoimikunnan jäsenenä jne. Hakuhetkellä opiskelin audiovisuaalisen viestinnän ammattitutkintoa ja olin opiskelijajäsen ammattiliitossani.
Kirjat ja kamera kassiin
Otin yhteyttä lasten kirjakerhoihin saadakseni viemisiä sairaalaan ja kouluun. Kuvakirjat matkasivat piristämään vuodepotilaita Santo Domingon lastensairaalassa ja esikoululaisia sekä ekaluokkalaisia julkisessa koulussa.
Rokotukset oli myös hoidettava kuntoon. Otin A- ja B-hepatiittirokotukset sekä polion ja kurkkumätä-jäykkäkouristusrokotteen vahvennukset. Malarian estolääkitystä harkitsin, mutta päätin jättää sen ottamatta, koska malariariski oli kuulemma pieni.
Pakkasin reissuun kannettavan tietokoneen ja muistitikkuja, jotta pystyin siirtämään valokuvat talteen digikamerasta. Olin myös jo ennen reissua perustanut oman matkablogini, johon päivitin reissun aikana lähes päivittäin tapahtumia internetkahviloissa.
Lähdimme matkaan perjantaina 21.11. Lähes 16 tunnin lennon jälkeen meidät otettiin vastaan Santo Domingon lentokentällä ja vietiin ensimmäiseksi viikonlopuksi ihanaan rantakohteeseen tutustumaan ilmastoon ja paikallisiin liittoihin. Olimme tosin perillä vasta iltayhdeltätoista paikallista aikaa eli Suomen aikaa aamuviideltä, joten iltaruokailun jälkeen vetäydyimme levolle huoneisiimme.
Lauantaina heräsimme paikallista aikaa varhain ihanan aurinkoiseen päivään. Nautimme kovasti ilmastosta sekä aamiaisesta, joka sisälsi runsaasti tuoreita hedelmiä.
Ensivaikutelmat
Iltapäivällä meillä oli tapaaminen Dominikaanisen tasavallan keskusammattijärjestön CNUS:n ja Rakennustyöläisten liiton FENTICOMMC:n ja Sinatraen eli sairaanhoitajaliiton edustajien kanssa. Kuulimme ammattiyhdistysasioista ja oloista Dominikaanisessa. Minimipalkka on noin 150-170 USD/kk (115-130 euroa/kk). Noin 7-8 prosenttia työntekijöistä on järjestäytynyt. Vähimmäistoimeentulon pitäisi olla n.550 USD/kk (420 euroa), jotta perheellinen tulisi toimeen.
Keskusammattijärjestö on yrittänyt nostaa minimipalkkaa. Vuonna 2001 tuli voimaan laki sosiaaliturvasta, mutta sen soveltamisesta ei annettu ohjeita, eli se ei vielä toimi. Yksityisellä sektorilla on tarjolla eläkevakuutus ja sairausvakuutus, mutta nämä eivät pidä sisällään mitään lapsikorotuksia tai perhe-etuuksia.
Matkanjohtajamme Jukka Lindell tulkkasi, esittäydyimme ja kerroimme, kuka oli mistäkin ammattiliitosta Suomesta. Outi Kilponen kertoi sairaanhoitajaliiton toiminnasta Suomessa, koska ensimmäisenä viikonloppuna olimme sairaanhoitajaliiton vieraina.
Tämä oli lauantain virallinen osuus. Muuten totuteltiin ilmastoon ja vetreytettiin lihaksia tuleviin maalaus- ja talkootöihin mm. uimalla ja jumpalla. Sunnuntain lounaan jälkeen matkasimme Los Tres Ojosin eli kolmen lähteen luonnonpuistoon ja sieltä pääkaupunkiin Santo Domingoon. Majoituimme apartamentos Plaza Colonialiin neljän hengen huoneistoihin. Maanantaiaamuna alkoivat talkootyöt rakennusliiton FENTICOMMC:n tiloissa maalaus- ja kattotöitä valmistellessa.
Tueksi mielenosoitukseen
Tiistaiaamuna 25.11. porukka hajaantui kahtia. Puolet meistä osallistui suurimman keskusjärjestön CNUS:n tukena mielenilmaukseen minimipalkan noston puolesta. Lähdimme marssille oman kyltin kanssa, siinä luki ”Apoyamos aumenta salarial” eli tuemme palkankorotusta. Marssilla oli 1000–2000 henkeä. Meitä suomalaisia oli kuusi, ja paikalliset toverit ja ammattiyhdistysihmiset olivat iloisia ja otettuja osallistumisestamme.
Kun CNUS:n marssi päättyi työnantajien talon luokse eli ”paikalliseen Etelärantaan”, tv kamerat ja mikrofonit piirittivät espanjankielentaitoisen matkanjohtajamme. Samana iltana tuli usealta eri tv-kanavalta uutisvälähdyksiä myös mielenosoituksesta, ja myös meidän porukkaamme näytettiin koosteessa.
Paikalla oli runsaasti mellakkapoliiseja, mutta mielenosoitus sujui rauhallisesti. Toki erittäin äänekkäästi karibialaiseen ja dominikaaniseen tapaan, mutta ilman väkivaltaisuuksia. Musikantit soittivat välillä yhtä äänekkäästi kuin Rion karnevaaleilla puhaltaen pilliin ja rummuttaen.
Tunsin todella suurta solidaarisuutta ja yhteenkuuluvuutta osallistuessani mielenosoitukseen ja saadessani niin paljon lämpöisiä kädenpuristuksia paikallisilta tovereilta. Tämä oli todella globaalia ay-solidaarisuutta parhaimmillaan.
Työmaana vesikatto
Talkookohteemme oli siis FENTICOMMC:n eli Rakennustyön liiton osoittama toimistorakennus Santo Domingon kaupungissa, sen köyhemmässä kaupunginosassa. Talkootyötä varten oli rakennusliiton edustaja saanut meille lahjoituksena hengityssuojaimia, työrukkasia ja lippiksiä ja terveydenhuoltoalan liiton edustaja ensiaputarvikkeita. Osalla oli mukanaan pensseleitä, työhaalareita ja työhousuja myös yhteiseen käyttöön jaettavaksi. Olimme toki henkilökohtaisestikin varustautuneet työvaatteilla. Työssä meitä opasti paikallinen työnjohtaja.
Työmaana oli sekä vesikaton uusiminen että seinien maalaaminen. Alun perin piti maalia laittaa yksi kerros. Ilmeisesti työtehomme oli sellainen, että työnjohtaja laajensi työmaata koskemaan toista kerrosta ja rappukäytävän maalausta. Tosin työvälineitä ei aina ollut riittävästi huolimatta useista rautakauppareissuista.
Osallistuin itse talkootyöhön ensin raaputtamalla vanhaa maalia pois. Parina päivänä olin katolla poistamassa vanhoja pinnoitteita saumakohdista. Sitten siirryin maalaushommiin toiseen kerrokseen.
Maalasin paljon sisäkattoa pidennetyn maalaustelan varren avulla, ja siinä hommassa kyllä niskatkin kipeytyivät. Oli se sen verran uutta hommaa, ehkei siis maalausasentoni ollut aina ergonomisesti oikea. Mutta tulosta tuli: sekä kattoporukka että maalarit saivat sekä poistettua vanhat että laitettua uudet pinnoitteet ja maalit. Kattoporukasta osa sai väriä jopa omaan pintaansa, olihan ilma aurinkoinen: +27, jopa +30 astetta joka päivä. Päättäjäisillallisella sekä FENTICOMMC:n että CNUS:n edustajat kiittivät meitä suuresti talkootyöstämme.
Viralliset vierailut
Talkoomatkan aikana kävimme vierailemassa mm. Santo Domingon lastensairaalassa, 1400 oppilaan julkisessa koulussa, parlamentissa (jossa puhemies tarjosi meille kahvit ja kertoi maan värikkäästä historiasta), banaanitilalla, rakennustyöläisten eläkekassassa ja paloasemalla. Kävimme illallisella paikallisen opettajayhdistyksen kanssa tutustuttuamme modernin taiteen museoon ja kulttuuriaukion ympäristöön. Yhdellä tehtaallakin vierailimme tapaamassa paikallista ay-väkeä.
Lisäksi meidät pyydettiin tutustumaan myös kahviplantaasille ja pieneen vuoristokylään. Kylässä todella huomasimme, että 149 perheen elämään oli tullut parannusta kahvinviljelyn ansiosta. Lähes jokaiseen perheeseen oli saatu vesijohto, vaikka aikaisemmin vesi oli täytynyt astioilla kantaa lähes kilometrin päästä pitkin jyrkkää vuoristopolkua.
Lisäksi kyläläiset olivat yhteistuumin kahvituloilla rakentaneet uuden koulun, jota käytetään myös kirkkona ja kyläläisten evakuointipaikkana esim. hurrikaanin tullessa. Kylään oli rakennettu myös kerhotalo, jossa pidettiin mm. kyläkokouksia ja juhlia.
30 plantaasinomistajaa oli perustanut osuuskunnan, ja osuuskunnan tulosta oli jaettu rahaa mm. vesijohtoputkiin ja rakennustarvikkeisiin. Osuuskunta oli toistaiseksi saanut kahvilleen luomukahvisertifikaatin ja yrittää parin vuoden sisällä saada myös reilun kaupan sertifikaatin.
Koulussa ja ruokajonossa
Julkisen koulun oppilaat opiskelivat koulussa ahtaasti ja vailla monia asioita, joita Suomessa jo pidetään itsestään selvinä, kuten sähköä. Osa kahdeksannen luokan oppilaista oli runsaan 40 oppilaan luokissa.
Koulun kirjasto oli hyvin pieni; joillakin suomalaisilla on kotonaan enemmän kirjoja. Kaikesta materiaalista on pulaa, mutta askartelemalla saadaan opetusmateriaalia, kuten kirjaimia, numeroita, matemaattisia muotoja ja karttoja ainakin pienimpien oppilaiden kuten yli 5-vuotiaiden eskareiden opetukseen.
Valtio ja kunta voivat kustantaa koululaisille aamupuuron ja maidon, mutta lounasaikaan sämpylää tai muuta ruokaa on myytävänä koulun kioskilla niille, joilla on rahaa.
Koulu oli saanut lahjoituksena yhden vanhan tietokoneen, mutta sitä ei voinut käyttää, kun ei ollut sähköä. Koululaisilla oli koulupuvut, paitsi niillä, jotka eivät olleet saaneet niitä valtiolta tai kunnalta lahjoituksena ja joilla ei ollut varaa niitä hankkia. Meitä tervehdittiin iloisesti ja reippaasti ja varsinkin nuorimmat koululaiset seurasivat meitä innokkaina.
Kati Saarisalo ja minä lähdimme joulukuun 2. päivänä evankelisluterilaiselle kirkolle jakamaan ruokaa köyhimmille. Ruokapusseissa oli tarvikkeita samaan tyyliin kuin Suomessa. Paikallisia avuntarvitsijoita tuli sisään, pappi piti lyhyehkön seremonian tai kiitospäivän puheen ja sitten ihmiset hakivat ruoka-apunsa.
Kiipeää kolibrien kanssa
Kukin päätti itse, mitä teki vapaailtoinaan tai vapaina sunnuntai- tai viikonloppupäivinään. Loppujen lopuksi vapaapäiviä ei kovin monta jäänyt. Järjestimme lisäksi itsenäisyyspäivävastaanoton lauantaina 6.12.
Kävin itse tervehtimässä ensimmäisellä viikolla 86-vuotiasta Hilkka Kohosta, joka on asunut Dominikaanisessa tasavallasta 7-vuotiaasta. Rauli Virtanenkin on käynyt haastattelemassa värikästä elämää viettänyttä Hilkkaa, ohjelma tuli keväällä Yleltä. Kohosen vanhemmat muuttivat Dominikaaniseen perustamaan ihanneyhteiskunta Viljavakkaa.
Kuusi talkoolaista lähti talkootöiden loputtua 6-7 päiväksi rantalomille, mutta meitä lähti myös viiden hengen porukka kiipeämään Karibian korkeimmalle huipulle, Pico Duarten vuorelle, joka on 3087 metriä merenpinnan yläpuolella. Oli valtavan upea kokemus taivaltaa 50 km jyrkkääkin vuoristopolkua ylös ja taas takaisin upeissa maisemissa ja kasvuston muuttuessa trooppisista palmupuista suorastaan pohjoismaisen kaltaisiksi mäntypuiksi. Vuorella näin myös ensimmäistä kertaa kolibrin. Sen lento sai minut tuntemaan itseni Harry Potteriksi, joka näki siepin!
Kaikkein parhaiten matkalta jäivät kuitenkin mieleeni kaikkialla tapaamani ihanat ihmiset ja varsinkin lapset, jotka alituiseen tulivat poseeraamaan ja pyysivät päästä valokuvaan.
