Kansainvälisellä solidaarisuudella on merkitystä

LaRRIn 10-vuotisjuhliin mahtui epävirallisempaakin ohjelmaa, kuten jalkapalloa.

Tendayi Jiri Zimbabwen LEDRIZ-tutkimuskeskuksesta ja Ghanan ammatillisen keskusjärjestön apulaissihteeri Anthony Baah pitivät Namibian lippua korkealla. (Kuvat: Simião Simbine)

Pekka Peltola, Windhoek

LaRRIn (Labour Resource & Research Institute) 10-vuotisjuhlia vietettiin lokakuussa Windhoekissa Namibiassa asiaankuuluvin juhlapuhein ja seminaarein. Näissä juhlissa LaRRI:n tukijoista oli ensimmäiseksi nostettu SASK, jota edusti Afrikan aluekoordinaattori Simião Simbine. Minut oli kutsuttu juhlapuheen pitäjäksi.

LaRRI on omalla työllään kohonnut merkittäväksi työelämän vaikuttajaksi paitsi Namibiassa, myös koko Eteläisessä Afrikassa. LaRRI muun muassa vetää Afrikan työelämän tutkimusverkostoa. Ay-liikkeen ja viranomaisten tilaamat sekä LaRRIn omasta aloitteesta tehdyt tutkimukset ja selvitykset ovat olleet ajankohtaisia, selkeitä ja korkeatasoisia.

Viimeisimmät tuotokset ovat selvitys EU:n ja Afrikan maiden taloudellista yhteistyötä säätelevää EPA-sopimusta koskevista vaihtoehdoista. LaRRI katsoo, että EU ajaa tuettujen maataloustuotteidensa vientiä epäoikeudenmukaisesti uhkaamalla namibialaisten maataloustuotteita tuontitulleilla.

Namibialainen versio kansalaispalkasta

LaRRIn ominta aluetta on kuitenkin namibialaisten työläisten ja muiden vielä köyhempien ihmisten asioiden ajaminen ruohonjuuritasolla. Terveellisen järkyttävää luettavaa on raportti perustulokokeilun (Basic Income Grant, BIG) ensimmäisestä puolivuotiskaudesta.

Kyse on noin tuhannesta todella kurjassa asemassa olevasta ihmisestä, jotka ovat asettuneet Otjivero-Omataran alueelle patojärven reunamille. Oikeita taloja ei juuri ole, vain muovista, laudankappaleista ja pellistä kyhättyjä majoja. Töitä ei löydy, rahaakaan ei siis ole.

Lapsia sen sijaan on ja koulukin, mutta ei varaa koulupukuun eikä koulumaksuihin. Aids on levinnyt, mutta sen hoito on pitkän bussimatkan päässä, eikä bussimatkaankaan ole aina varaa. Monesti äidit ja lapset menevät nukkumaan nälkäisinä tietäen, että ruokaa ei ilmesty itsestään mistään aamullakaan. Köyhimpien ainoa pankki on toinen köyhä, jolta ehkä liikenee lainaksi kupillinen jauhoja. Hallituksen hätäohjelma toimittaa aika ajoin maissia ja ruokaöljyä.

BIG antaa tälle joukolle 100 Namibian dollaria eli noin 8 euroa kuussa. Jokainen alle 60-vuotias saa sen, vanhemmilla on 370 Namibian dollarin suuruinen eläke. Mitään ehtoja rahan käytölle ei ole. Nyt seurataan kahden vuoden ajan, ryypätäänkö rahat vai syntyykö jotain myönteistä.

Ensimmäisen seurannan perusteella näyttää siltä, että hyödyt ylittävät odotukset. Köyhien yhteisö on jo ennen ensi rahanjakoa ryhtynyt ohjaamaan ja kannustamaan rahan käyttöä. Alkoholin myynti on kielletty maksupäivänä, koulumaksujen ja koulupukujen ensiarvoisuutta korostetaan. Pienyritteliäisyyskin on virinnyt kun velkoja maksetaan pois.

Vaikka en kannatakaan Suomen oloissa kansalaispalkkaa, pienenkin rahan vaikutus näissä äärioloissa näyttää toimivan hyvin ja kannustavasti.

LaRRIn johtaja Hilma Mota on kirjoittanut raportin 25 000 kotiapulaisen työoloista, palkkauksesta ja järjestäytymisestä. Heidän tilanteensa on vaihteleva, mutta keskimäärin selvästi parempi kuin BIG-projektin ihmisten, jotka ovat siis pääosin työttömiä. Useimpien kotiapulaisten ansiot vaihtelevat 600 ja1000 Namibian dollarin välillä, eli 50-80€/kk. Työsopimuksia heillä on harvoin, kirjallisina ei juuri kenelläkään. Väärinkäytökset, varsinkin työajan riisto ja seksuaalinen hyväksikäyttö ovat tavallisia.

Edunvalvojien tarve on huutava, mutta kyky järjestäytyä ja rahoittaa ay-toimintaa on vähäinen. SASK tuki 1990-luvun mittaan useita vuosia kotiapulaisten NDAWU-liittoa. Tuen varassa sen toiminta sujui aika hyvinkin. Sitten puuhahenkilöt riitaantuivat. Nyt kotiapulaisia yritetään tukea maataloustyöväen ammattiliiton NAFAU:n puitteissa.

Liitot unohtaneet jäsenensä

LaRRI:n juhlissa ei näkynyt liittojohtajia. Keskusammattijärjestö NUNW:n 2. varapuheenjohtaja Elia Manga luki kohteliaan tervehdyksen, siinä kaikki.

Etäinen suhtautuminen johtuu kritiikistä, jota LaRRI on esittänyt sen johdosta, että perusasiat ovat jääneet liittojen johdoilta syrjään ja jäsenistön tarpeet huomiotta jo vuosikausia. Sen sijaan lakkoja ja puhdistuksia järjestetään osana hallitsevan puolueen SWAPO:n sisäistä valtataistelua ja johtajien henkilökohtaisten etujen ajamista. NUNW:n johto istuu yritysten johtopaikoilla ja siirtyy jatkuvasti kokonaankin vihreämmille niityille. Itsekin puhuin tästä ongelmasta. Tuonkaltaisen toiminnan seuraukset näkyvät romahtaneen Neuvostoliiton ja nykyisen Kiinan ay-liikkeiden heikkoutena.

LaRRIn perustamiseksi teki vahvaa taustatyötä perustamisvaiheessa SASKin silloinen Namibian-edustaja Markku Vesikko. Toiminnan aloitti yksinään LaRRIn nykyinenkin sielu ja moottori, tutkimusjohtaja Herbert Jauch. Nyt toimistossa on viisi muutakin työntekijää, kaikki naisia. Työn ilo on selvästi nähtävissä.

Herbert Jauch on aika lailla mitään pelkäämätön, selkeä ja demokraattinen johtaja. Hänen kykynsä ovat niin ilmeiset ja maine laajalle levinnyt, että on pelättävissä, että toisaalta ilmestyy tarjous, josta hän ei voi kieltäytyä. Tähän voi myös valmistautua. Yksi keino on laajentaa korkeampaa ay-koulutusta.

LaRRIn puitteissa voi suorittaa ay-diplomin, jonka viime vuonnakin sai 25 ihmistä. Parhaillaan on valmistella yliopistotasoinen noin vuoden vaativa tutkinto Namibian yliopistossa. Aineistoja valmistellaan parhaillaan ja koulutuksen on määrä alkaa vuonna 2010. Pitemmän aikavälin tavoitteena on neljä vuotta vaativan ay-maisteritutkinnon aikaansaaminen.

LaRRI on vahvasti verkostoitunut ja yhteydet varsinkin Eteläisen Afrikan ay-tutkimukseen ja ammattiliittoihin ovat tiiviit.

Mitä väliä suomalaisille?

10-vuotisjuhlien monien teemojen joukosta yhteiseksi ja yli muiden nousi välttämättömyys panostaa ay-liikkeen ydintehtäviin jäsenten etujen ajamiseksi. Perustason työ, yksityisten jäsenten puolustaminen, työsopimusten ja työehtosopimusten aikaansaaminen palkoista, työajoista ja työsuhdeturvasta ovat kaiken perusta. Yleisemmällä tasolla taistellaan globalisaation seurauksia ja yksityistämistä vastaan, sosiaaliturvan kohentamiseksi ja naisten aseman parantamiseksi.

Kamppailulla on saatu aikaan tuloksia: viimeisimpänä saavutuksena Namibian parlamentti kielsi työvoimaa vuokraavat yritykset.

Olen ollut mukana yrityksessä perustaa LaRRI jo muutamaa vuotta ennen kuin se syntyi. Silloinen yritys kuivui NUNW:n vaatimukseen sitoa sen toiminta keskusjärjestön osaksi. Toinen yritys siis onnistui ja riippumattomuus saatiin taattua säätiön tapaisella järjestelyllä. Ajatuksena on myös ollut saada toinen pienempi ay-keskusjärjestö, sitoutumaton 40 000 jäsenen TUCNA mukaan LaRRIn toimintaan. Askelia tähän suuntaan on odotettavissakin.

Olen kovasti ylpeä siitä, että väitöskirjani The Lost May Day on LaRRIn koulutuksessa oppikirjana. Kirja näyttää edelleen olevan ajan tasalla analyysin ja johtopäätösten suhteen. NUNW:n sitominen hallitsevaan puolueeseen on ollut haitallista. Sitominen johtui siitä, että puolueen johto pelkäsi ay-liikkeen ehkä joskus muodostavan opposition ytimen, kuten on käynytkin useissa Afrikan maissa, viimeksi Zimbabwessa. Samasta syystä myös Neuvostoliiton ja Kiinan ay-liike sidottiin ja lamautettiin.

Järjestäytymistä ei kuitenkaan ole kielletty Namibiassa. Niinpä työläiset puolustavat oikeuksiaan käytettävissä olevien järjestöjen avulla ja ohittavat aika ajoin ulkopuolelta nimitetyt johtajat. Namibian ay-liikkeellä on paljon jäseniä, yhteensä noin 100 000, eli lähes puolet palkkatyövoimasta.

Juhlissa haluttiin tietää, mitä väliä suomalaisten kannalta on sillä, mitä LaRRI tekee, tai on yleensä olemassa. Samaa saattavat suomalaisetkin kysyä. Vastasin, että Suomen työläiset saivat ennen omaa itsenäisyyttämme lujasti tukea kansainväliseltä ay-liikkeeltä. Summat olisivat nykyrahassakin suuria. Tuella oli suuri merkitys, niin kuin kansainvälisellä solidaarisuudella aina on, varsinkin kun tuetaan heikoimpia. Meillä on siis kunniavelkaa maksettavaksi eteenpäin.