English | EspañolTulostettava versio

Lintulahdenkatu 10
00500 Helsinki (kartta)
Puh: 0207 6998 20
Fax: 0207 6998 21
Sähköpostit Sivukartta

SASK lahjoitti Kataiselle afrikkalaisen työväenlehden nimikkopainoksen

Zimbabwen ammattiyhdistysliikkeen The Worker -lehden yksi numero omistetaan tänä vuonna Suomen valtiovarainministerille Jyrki Kataiselle. Afrikkalaisen työväenlehden nimikkopainos on lahja, jolla Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASK kannustaa ministeriä puolustamaan kehitysyhteistyötä myös laman oloissa.

- Lahjalla haluamme muistuttaa, että ammattiyhdistys- ja ihmisoikeudet ovat oleellinen osa toimivaa demokratiaa, jonka puuttuminen voi tuhota kaikki ponnistelut köyhyyden vähentämiseksi ja kansalaisten elinolojen parantamiseksi, SASKin toiminnanjohtaja Hannu Ohvo perustelee Kataisen muistamista.

The Worker-lehden tukeminen on osa hätäapuohjelmaa, jolla suomalaiset sisarjärjestöt ovat auttaneet Zimbabwen ahdistettua ay-liikettä jatkamaan toimintaansa presidentti Robert Mugaben hallinnon sortotoimista huolimatta. Maan demokratialiikettä tukeva ay-keskusjärjestö ZCTU on ollut jo vuosia Mugaben turvallisuuspoliisin suosikkikohde.

Keskusjärjestön lehti The Worker – Työläinen – ilmestyi viime vuonna 11 kertaa noin 15.000 kappaleen painoksena. Ammattijärjestöt onnistuivat jakelemaan lehden yhtä numeroa lukuun ottamatta, jonka painoksesta turvallisuuspoliisi takavarikoi suurimman osan. Yhden numeron painatuskulut ovat noin 4.000 dollaria.

SASKin lahja Kataiselle liittyy kansalaisjärjestöjen yhteiseen Toivon talkoot –tempaukseen, jolla järjestöt rohkaisevat hallitusta kehitysyhteistyövarojen lisäämiseen. Hallituksen maaliskuisesta kehysriihestä ei ole toistaiseksi kerrottu julkisuuteen mitään kehitysyhteistyövaroja koskevia linjauksia. SASKin toiminnanjohtajan mielestä tämä viittaa siihen, että varsinainen kädenvääntö määrärahatasosta siirtyy elokuun budjettiriiheen.

Globbarit: Toivo tulee talkoisiin