 Opettaja Grace Fat johtaa kuudennen luokan lauluharjoitusta. Kuva Esa Arvekari |
Esa Arvekari, Cebu
Naisopettaja on Filippiineillä enemmän kuin kansankynttilä. Hän on kylän työmyyrä, joka hoitaa yhteiskunnallisia tehtäviä paikallisvaaleja ja köyhäinhuoltoa myöten. Cebun Barilissa, Tubodin pienessä vuoristokoulussa, on vain yksi miesopettaja. Kaikki muut ovat naisia. Tämä kuvastaa ammatin sukupuolijakaumaa maassa.
Opettajan työ eroaa melkoisesti siitä, mihin Suomessa on totuttu. Päivät ja työviikot ovat pitkiä, loma 1,5 kuukautta vuodessa ja palkka kehno, vain 200 euroa kuussa.
Opettajat ovat järjestäytyneitä ammattiyhdistyksiin, mutta edunvalvontaan järjestöistä ei ole. Selviytyäkseen moni opettaja huhkii lisätienestiä vapaa-ajalla tai hankkiutuu ulkomaille unelmien perässä.
Filippiiniläisopettajat lähtisivät joukoin Yhdysvaltioihin ja Eurooppaan, mutta tiukat koulutus- ja kielivaatimukset tekevät tenän. Moni päätyykin ensin siivoojaksi tai ravintolatyöntekijäksi hankkiakseen kielikokemusta.
- Jos saisin toivoa, haluaisin rajoituksia täkäläiseen opettajan työaikaan. Pikaisiin parannuksiin en usko. Vaihtaisin heti vaikkapa Suomeen töihin, mutta näinköhän se onnistuu, pohtii Tubodin koulun opettaja Grace Fat, 32.
Hän nimeää oman maansa kipeimmäksi ongelmaksi hallitsemattoman väestönkasvun, josta on seurauksena kaikkia koskettava köyhyys.
Filippiiniläisopettajat ovat suomalaisittain ajatellen kansainvälisiä, sillä lähes kaikki puhuvat varsin hyvää englantia.
- Englanti on toinen virallinen kieli täällä ja käytämme sitä opetuksessa paikallisten kielten ohella. Englanti on välttämätön kieli, koska maassa on kymmeniä eri kielivähemmistöjä, joiden keskinäinen ymmärrys on huonoa, Fat tietää.
Lisätyötä mukisematta
Tubodin vuoristokoulussa lapset taivaltavat jopa kymmeniä kilometrejä vaikeassa maastossa päästäkseen kouluun. Kun tiet muuttuvat tropiikissa mutaliejuksi, jäävät kylät eristyksiin.
- Kunnon rankkasade voi tyhjentää koulun, kun lapset eivät pääse perille. Isompi murhe ovat lasten sosiaaliset olot. Elämä on rankkaa. Monet perheet ovat köyhiä. Työttömyys, vanhempien toivottomuus ja alkoholismi ovat arkea, Grace Fat kuvailee kylän elämää.
Opettaja on suruissaan, kun moni lapsi tulee kouluun nälkäisenä, ilman eväitä. Virallista kouluruokailua filippiiniläiskouluissa ei ole, eikä opettajien palkka riitä köyhäinapuun.
– Käynnistämme aika ajoin omia avustusohjelmia. Rahoitusta on saatu muun muassa Yhdysvalloista, vapaaehtoisjärjestöiltä. Kun rahaa ei välillä ole, nälkäisiä lapsia on raskas katsella, Fat suree.
Kaikesta huolimatta opettajat ja oppilaat vaikuttavat iloisilta ja elämänmyönteisiltä. Yhtään surullista naamaa ei tule vastaan. Lapsilla on pestyt ja silitetyt koulupuvut.
- Koulupukujen hankinta ja niistä huolehtiminen on vanhempien asia. Tämä seikka on hyvällä mallilla.
Fat arvostaa omaa työtään. Hän tekee tarvittavat lisätyötunnit ja koulun ulkopuoliset työvelvollisuudet mukisematta. Myös iso osa lomasta menee yleisistä tehtävistä huolehtimiseen.
- Koulun asioista raportointi on opettajan kontolla. Siihen liittyvät myös suhteet yhteistyökumppaneihin. Remontoimme itse omaa luokkahuonettamme, jotta lapsilla olisi säälliset olot. Kaikki tämä tehdään maksutta, omalla ajalla, tarvikkeet toki saamme koulun puolesta, hän kertoo.
Naisen velvollisuus on kouluttautua
Fat kertoo, että Filippiineillä on hyvin yleistä, että myös opettajiksi yliopistossa opiskelevat tytöt joutuvat rahoittamaan koulutusta prostituutiolla.
– Siinä elämänvaiheessa, isoon kaupunkiin muutettuaan tytöt saavat ravintoloissa, klubeissa ja seuralaispalveluissa työskentelemällä ”helppoa” rahaa. Velkaa ei yksinkertaisesti voi ottaa, koska tuleva opettajan palkka ei riitä sen maksamiseen.
Fatin mukaan naisen velvollisuus on kouluttautua yhteiskunnassa mahdollisimman pitkälle.
– Jos vanhemmat sairastuvat, veljet jäävät työttömiksi tai joku ydinperheessä on taloudellisissa vaikeuksissa, suvun työikäisten naisten odotetaan toimivan ”sosiaaliturvajärjestelmänä”, hän muistuttaa.
Tämä selittää sen, miksi filippiiniläisnaiset ulkomailla työllistyttyäänkin lähettävät suuren osan palkastaan sukulaisilleen kotimaahan.
- Ulkomaille työhön pääsy on kannattavaa. Huomattava palkkaero takaa, että itselle jää käteen enemmän kuin täällä Filippiineillä, Fat tietää.
"Menetämme lapset ulkomaille"
Monet vanhemmat valmistautuvat siihen, että lapset lähtevät ammattiin valmistuessaan ulkomaille. Se ei ole ainoastaan suru perheessä.
- Tuemme lapsia lähtemään, koska ymmärrämme, että he tarvitsevat koulutustaan vastaavan palkan, sanoo Tubodin koulun viidettä luokkaa käyvän Aubreyn (10 v.) isä Jojo Canete.
Caneten asuinpaikka, vuoristokylä, ei tarjoa työ- tai elinmahdollisuuksia.
- Tytön on lähdettävä täältä pois jo yläasteelle siirryttäessä, ei tosin vielä kauas. Mutta peruskoulun jälkeen seuraava porras on jo 80 kilometrin päässä Cebun miljoonakaupungissa. Silloin lapsen on osattava asua omillaan, hän kertoo.
Filippiineillä vanhemmat voivat laittaa lapsensa ilmaisiin julkisiin kouluihin lukiotasolle saakka. Sitten alkavatkin rahoitusongelmat.
- Kaikki ammatillinen ja akateeminen koulutus on kallista. Halpoja opintolainajärjestelmiä ei ole. Jatko on täysin vanhempien varallisuudesta kiinni, Canete kertoo.
Hän haluaa silti tyttären kouluttautuvan niin pitkälle kuin perheen rahkeet riittävät.
- Koulutus on kaikkein tärkeintä. Se takaa hyvän elämän, sitähän me kaikki haluamme lapsillemme, Canete sanoo.
Canete epäilee, että tytär päätyy lopulta Yhdysvaltoihin, Kiinaan, Japaniin tai Dubaihin, joko opiskelemaan, töihin tai naimisiin.
- Olisin yllättynyt, jos hän jäisi Filippiineille. Tosin hän saattaa palata takaisin, kun on saanut taloutensa kuntoon. Se olisi onnellista.
SASK tukee naisopettajia Filippiineillä
SASK:illa on vuodesta 2000 ollut Filippiineillä paikallisen ay-liikkeen tukihanke, jossa erityiskohteena ovat olleet naistyöntekijöiden poliittiset oikeudet.
Tämä hanke on toteutettu yhteistyössä Labour Education and Research Network -keskuksen (LEARN) jäsenjärjestöjen kanssa. SASK on ollut mukana järjestämässä muun muassa erityiskursseja naisille, ay-toiminnan peruskursseja sekä poliittisen kasvatuksen kursseja.
SASK on mukana myös toisessa tukihankkeessa, joka kohdistuu Filippiinien, Indonesian, Malesian sekä Thaimaan opetussektorin sekä julkisen sektorin työntekijöiden järjestäytymisen ja poliittisen toiminnan kohentamiseen.
Myös näiden alojen työntekijäkunta on hyvin naisvaltaista. Varsinkin Filippiineillä opettajat ovat pääsääntöisesti naisia. Muissa julkisen sektorin työntekijätehtävissä sukupuolijakauma on tasaisempi.
Tuen eräs muoto on alueen oloihin liittyvä ay-poliittinen tutkimus. Tässä hankkeessa kerätään tietoa maiden työehtosopimusoikeuksista työpaikkatasolla sekä esimerkkejä lainsäädännön eroavuuksista.
SASK:n hankkeet Filippiineillä on toteutettu osin Ulkoministeriön kehitysyhteistyötuella.
Ay-koulutushankkeet jatkuvat näillä näkymin Filippiineillä ainakin vuosiin 2009-10, elleivät pitempäänkin.
SASK:in ohjelmasuunnittelija Seppo Karppinen arvioi tuloksia tässä vaiheessa vain varovasti.
- Kaakkois-Aasian päätöksentekokulttuuri on hyvin mieskeskeinen. Naisilla on pitkä ja kivinen tie ammattiolojen ja tulotason kohentamisessa.
Ilahduttava piirre viime vuosina on ollut naisten rynniminen läpi paikallisvaaleissa.
- Muutos alkaa sieltä. Menee kuitenkin aikaa, ennen kuin naisten ”kriittinen massa” syntyy päätöksentekoelimissä. Ehkä kymmenen vuoden kuluttua he alkavat saada ääntään kuuluviin, Karppinen arvioi.
