Anna Berghäll
Mobiili elämäntapamme ruokkii konfliktia ja köyhyyttä Kongon demokraattisessa tasavallassa.
- Kongolaisilla ei ole enää sanoja ilmaisemaan niitä kauheuksia, joita kaivoksissa tapahtuu. Meillä on jäljellä enää vain rikkauksien kirous, sanoo Prince Kumwamba.
Kongolainen Kumwamba on kansalaisjärjestö ACIDH:n johtaja ja suomalaisen FinnWatchin projektikumppani. FinnWatch ja ruotsalainen SwedWatch tuottivat viime vuoden lopulla elektroniikkateollisuuden tarvitsemista materiaaleista kaksi tärkeää tutkimusraporttia EU-rahoitteiseen makeITfair-projektiin.
Kongolaisena ihmisoikeusasianajajana kaiken nähnyt Kumwamba on ehkä jo sanaton, mutta FinnWatchin raportista ”Connecting components, dividing communities” kaivosten työoloista saa käsityksen.
”Varovaisten arvioiden mukaan ainakin kaksi miljoonaa ihmistä on suoraan riippuvaisia tästä äärimmäisen vaivalloisesta, vaarallisesta ja epävarmasta elinkeinosta. Jos jokainen kaivostyöntekijä elättää viittä muuta ihmistä, voidaan olettaa, että viidennes kongolaisista saa toimeentulonsa käsin tehtävästä louhinnasta.
Huolimatta monien kaivosten runsaudesta ja kaivostyöläisten tuotteliaisuudesta suuri enemmistö työntekijöistä elää köyhyydessä. Suurin osa kongolaisista kaivostyöläisistä ansaitsee 1-3 dollaria (0,60-1,9 euroa) päivässä riippumatta siitä, kaivavatko he timantteja, kultaa, kuparia, koltaania, kobolttia vai tinakiveä (kassiteriitti).
YK:n arvioiden mukaan 75 prosenttia kaivostyöläisistä ei pysty täyttämään perheensä vähimmäistarpeita ansioillaan. Useimmat joutuvat jäämään kaivoksiin vasten tahtoaan, koska he ovat velkaantuneet tai koska he ovat hylänneet kotinsa ja maanviljelyksensä kauas sinne, mistä lähtivät.”
Kobolttia tulee myös Suomeen
Kongon kaivoksissa on kaivoslain vastaisesti tavallista rakentaa jopa 200 metriä pitkiä kaivoskuiluja ilman mitään tukirakenteita. Työntekijöillä ei yleensä ole suojavaatteita tai -varusteita esimerkiksi radioaktiivisissa kaivoksissa työskentelyn varalta.
Suurin osa työntekijöistä palkataan päiväksi kerrallaan, eikä heillä ole ay-oikeuksia.
- Jos kaivoksessa on ammattiliitto, se on yrityksen perustama, ja sen ainoa tarkoitus on viedä työntekijöiden huomio johonkin muualle kuin omien olojensa parantamiseen, Kumwamba sanoo.
- Yritysten palkkaamien kaivajien lisäksi kymmenettuhannet yksityiset henkilöt ovat köyhyyden ja epätoivon ajamina päätyneet kaivoksiin etsimään rikkauksia. Arviolta 40 prosenttia heistä on lapsia.
Kongon demokraattinen tasavalta on ratifioinut kansainvälisen työjärjestön ILO:n konvention numero 182, joka kieltää lapsityön pahimmat muodot, kuten kaivostyön. Yleensä lapset louhivat, kuljettavat mineraaleja selässään pitkiä matkoja, huuhtovat, säkittävät ja myyvät löytönsä välikäsille. Välikäsiltä ostavat yritykset ovat Kumwamban mukaan täysin tietoisia lasten työstä.
Itäisessä Katangan maakunnassa on liikkeellä myös suomalais-amerikkalaista rahaa. Yhdysvaltalaisella kemian yrityksellä OM Groupilla on Kokkolassa maailman suurin kobolttitehdas OMG Kokkola Chemicals, joka ostaa kobolttia Lumumbashista.
SwedWatchin raportissa haastateltu, OMG Kokkola Chemicalsin hankinnoista vastaava Heikki Pihlaja vakuuttaa, että on sekä yhtiön että sen asiakkaiden intresseissä, että lapsityötä ja käsinkaivuuta ei tapahdu sen tuotantoketjussa.
- Olemme varmoja, että näin on ja että ILO:n perusperiaatteita noudatetaan koboltinhankintaketjussamme. Olemme kuitenkin aktiivisesti tiukentamassa kontrolliamme näissä asioissa, Pihlaja sanoi.
Ihmisten lisäksi villistä kaivostoiminnasta kärsii ympäristö. Brittiläinen mineraalikonsultti Estelle Levin listaa ainakin metsien tuhon, vesistöjen ekosysteemien häiriöt, saasteet, eroosion ja luonnon monimuotoisuuden kärsimät vahingot.
Tinaa ja kobolttia IT-teollisuuden tarpeisiin
Kongon kaivosbuumin takana on IT- eli informaatioteknologiateollisuus. Raaka-aineiden kysyntä kasvoi voimakkaasti 1990-luvun lopussa, jolloin Kongon sota oli pahimmillaan. Sotaan sekaantuneiden ulkomaalaisten taistelijaryhmittymien lisäksi myös kongolaiset ryhmät alkoivat taistella kaivosten hallinnasta.
2000-luvun alussa kansainvälisen huomion kiinnittyminen ns. sotamineraaleihin, tietotekniikkabrändien kasvanut tietoisuus epäilyttävistä kytköksistä sekä IT-kuplan puhkeaminen laskivat mineraalien hintoja selvästi.
Kirkon ulkomaanavun toiminnanjohtajan Antti Pentikäisen näkemyksen mukaan tämä vaikutti suoraan siihen, että rauhansopimus saatiin lopulta solmittua vuonna 2003. Kirkon ulkomaanapu on ainoa suomalainen järjestö, jolla on tällä hetkellä toimintaa Kongon demokraattisessa tasavallassa.
- Toivoisin mineraaleille samanlaista järjestelmää kuin millä Sierra Leonen sotatimanttikauppa saatiin kuriin. Asiakkaat ja sitä kautta jälleenmyyjät alkoivat painostaa tuottajia, ja merkitsemättömät sotatimantit eivät enää mene kaupaksi, Pentikäinen sanoo.
Kongossakin on timantteja, mutta IT-teollisuuden alituiseen tarvitsema materiaali on tina. 2-3 prosenttia kaikesta maailman tinasta tulee Itä-Kongosta. Tinan suosio on kasvanut sen jälkeen, kun mm. Euroopan unioni kielsi koltaanin käytön ja sen hinta laski dramaattisesti. Koltaanista saadaan tantaali-nimistä metallia, ja sitä on käytetty mm. matkapuhelimien kondensaattoreissa. Tinasta saadaan kelpo juotteita piirilevyihin.
- Suurin kongolainen tinakaivos sijaitsee Bisiessä Pohjois-Kivun maakunnassa. Bisien kaivosta kontrolloi aseellinen ryhmittymä, joka jättää paikallisille noin yhden sadasosan tinan arvosta. Bisietä kontrolloiville sotilaille ja korruptoituneille paikallisvirkamiehille kaivos tuottaa 300 000 Yhdysvaltain dollaria kuussa, kertoo Päivi Pöyhönen FinnWatchista.
Kongon kobolttituotannosta noin neljäsosa menee litium-ion-akkuihin.
Vaikeneminen on kultaa?
MakeITfair-projekti lähetti viime vuonna 22 elektroniikkayhtiölle kyselyn niiden käyttämien metallien alkuperästä. Mukana olivat kaikki tunnetut nimet, kuten Nokia, Samsung, Motorola, Sony Ericsson, Philips ja Microsoft. 12 yhtiötä vastasi kysymyksiin. Ainoastaan Nintendolla oli antaa koko komponenttihankintaketjun kaikki nimet, Hewlett-Packard antoi akkujen toimittajien nimet.
Nokia ei vastannut kyselyyn, mutta elektroniikkateollisuuden eettisiin järjestelmiin EICC:iin ja/tai GeSI:in kuuluvat jäsenyritykset antoivat yhteisen vastauksen. Nokia on GeSI:n (Global e-Sustainable Initiative) jäsen. Jäsenyritykset eivät kuitenkaan antaneet komponenttiensa hankkijoiden nimiä.
Yhtiöissä koettiin, että metallien kaivaminen ulottuu liian kauas niiden vaikutuspiirin ulkopuolelle. Tyypillisesti elektroniikkayhtiössä tunnettiin tuotteiden valmistusketjua vain seuraavaan vaiheeseen, korkeintaan kaksi vaihetta eteenpäin. Yhtiöt myös vastasivat olevansa metallien käyttäjinä marginaalisia, koska yhteen elektroniikkatuotteeseen tarvitaan niin vähän metalleja.
Metallien matka kaivoksista tehtaisiin onkin monimutkainen, mutta ei niin hankala selvittää kuin esimerkiksi tekstiiliteollisuudessa käytettävien ”komponenttien”, raportissa todetaan.
Esimerkiksi Bisiestä tinamalmi päätyy tyypillisesti Goman kaupunkiin, josta se lähetetään Ruandaan, Ugandaan tai esimerkiksi Tansanian suureen satamakaupunkiin Dar es Salaamiin.
Tässä vaiheessa tina on jo vaihtanut omistajaa. Uusi omistaja on eurooppalainen, suurella todennäköisyydellä belgialainen yritys, joka myy malmin Aasian suurille tinantuottajille: Kiinaan, Indonesiaan, Thaimaahan tai Malesiaan. Tinantuottajat myyvät valmiin tinan suurille elektroniikkavalmistajille.
Metallien marginaalisesta merkityksestä elektroniikkateollisuudelle tuskin voidaan puhua seuraavien lukujen valossa: maailmassa valmistettiin yli miljardi matkapuhelinta jo vuonna 2006. Matkapuhelimen painosta (ilman akkua) noin neljännes on metalleja. Pelkästään web-kameroita myytiin jo vuonna 2004 noin 18 miljoonaa. Alan tutkimusyhtiön Gartnerin ennustusten mukaan pc-tietokoneiden myynti kasvoi viime vuonna 12 prosenttia.
Kaikista ongelmista huolimatta kongolaismineraalien alkutuotanto-oloja tuntevat eivät suosittele metalleja käyttävien yritysten boikotointia. Raaka-aineet ovat tuoneet Kongoon paljon raakuuksia, mutta ne voivat tuoda myös hyvää kehitystä, Kumwamba korostaa.
- Jos yksittäinen kuluttaja haluaa vaikuttaa asioihin jotenkin, keinoja on monia. Ensinnäkin kannattaa tietysti miettiä, tarvitseeko uutta kännykkää joka vuosi, koska juuri kuluttajien loputon uusien tuotteiden tarve ruokkii ”ryöstökaivamista”. Kierrätä, kysy, ota yhteyttä, tue kampanjoita, ota selvää, Estelle Levin rohkaisee.
FinnWatchin raportti Connecting Components, Dividing Communities saatavilla FinnWatchin nettisivuilta www.finnwatch.org. SwedWatchin raportti Powering the Mobile World, www.swedwatch.org
makeITfair
makeITfair on Euroopan laajuinen hanke, joka tiedottaa nuorille elektroniikan kuluttajille kehityskysymyksistä, ihmisoikeuksista ja elektroniikkateollisuuden hankintaketjuissa esiintyvistä ympäristöongelmista. Hanketta koordinoi hollantilainen tutkimuskeskus SOMO.
Hankkeessa ovat mukana hollantilainen IRENE, SwedWatch, ruotsalainen Fair Trade Center, Ruotsin kirkon ulkomaanapu, FinnWatch, Suomen Luonnonsuojeluliitto, GermanWatch, Verbraucher Initiative, itäeurooppalainen KARAT-koalitio, kongolainen ACIDH (Action Contre l’Impunité pour Les Droits Humains), intialainen CIVIDEP ja kiinalainen Labour Action China.
