 Muutamia tsunamin maalle heittämiä laivoja on jätetty paikoilleen Banda Acehissa, jossa muutoin ei ole juuri merkkejä nähtävissä vuoden 2004 lopun katastrofista. Kuvat Anna Berghäll ja Hannu Ohvo |
Singaporen jalanjäljissä?
Rakennuskohteiksi valittiin monitoimikeskukset monestakin eri syystä. Acehissa on vahva oma kulttuuriperinne, jota tosin Suharton diktatuurin aikana 1967-1998 pyrittiin järjestelmällisesti nujertamaan. Acehilaiseen kulttuuriin kuuluvat ns. meunasahit, jotka ovat monipuolisia kulttuurikeskuksia ja tärkeitä paikallisyhteisöjen kokoontumispaikkoja.
Kirjaimellisesti meunasah tarkoittaa moskeijaa, mutta kylissä moskeijat ovat toimineet paljon muunakin kuin rukouspaikkoina. Nuoret miehet ovat opiskelleet, työskennelleet ja jopa asuneet niissä.
Tsunami tuhosi monen kylän monitoimikeskukset, ja toisaalta katastrofin jälkeen niiden tarjoamille palveluille on entistä enemmän kysyntää. Orvot tarvitsevat suojaa ja tukea koulunkäyntiin ja elinkeinonsa menettäneet aikuiset uusintakoulutusta päästäkseen taas kiinni ansiotyöhön.
Jälleenrakennuksen vauhtiin pääseminen vei aikansa. Mutta varsinkin sen jälkeen, kun Indonesian hallitus ja Vapaa Aceh -liike (GAM) solmivat rauhan vuonna 2005, mikään ei ole jarruttanut acehilaisten ponnistuksia kohti parempaa tulevaisuutta. Sisällissota – jota paikalliset kutsuvat nimellä ”konflikti” – kesti yli 30 vuotta ja päättyi Helsingissä allekirjoitettuun rauhansopimukseen.
Nyt hyökyaallon pois pyyhkäisemien talojen tilalle on rakennettu tuhansittain uusia, sieviä asumuksia. Uudenkarheat autot ja moottoripyörät kuljettavat kaupunkilaisia asioilleen. Hurjimmissa visioissa Aceh, kuten lähinaapurinsa Singapore, nousee uudistuneen huippuinfrastruktuurinsa turvin Kaakkois-Aasian tärkeäksi kauppapaikaksi.
Acehilaiset ovat jatkaneet elämäänsä. Vain maanjäristykset, joita Sumatran saarella on säännöllisesti, tekevät särön idylliin.
Kaikki eivät kuitenkaan ole saaneet uuden elämän alusta kiinni. Tuhannet asuvat yhä parakeissa odottamassa pysyvää asuntoa, johon he pääsevät muuttamaan hallituksen uudelleenasuttamisohjelman mukaisessa järjestyksessä.
Eivätkä kaikki edes halua muuttaa kauas entisestä kodistaan rakennettuihin uutuuttaan hohteleviin taloihin, vaan asuvat mieluummin sukulaistensa luona. Turkin valtion lahjoittaman kylän raitti Banda Acehin laitamilla on autio ja asumattomien talojen pihoilla rehottavat rikkaruohot.
Kirjoittaja vieraili Acehissa marraskuussa.
Kohti myönteisempää ay-imagoa
Acehissa työvoimasta vain 2-3 prosenttia on järjestäytynyt ammattiliittoihin ja maksaa jäsenmaksua. Kenraali Suharton diktatuurin aikana monet ammattiliitot olivat hallituksen valvonnassa, mikä aiheuttaa edelleen indonesialaisissa epäluuloa ammattiyhdistystoimintaa kohtaan. TUCCin toiminta Acehissa tulee vahvistamaan myönteistä mielikuvaa ay-liikkeestä, toivoo SASKin toiminnanjohtaja Hannu Ohvo.
Tsunamin jälkeen kansainvälinen työjärjestö ILO ja useat muut paikalliset ja kansainväliset järjestöt perustivat toimistoja Acehiin auttaakseen uhreja mutta myös kehittääkseen maakunnan ay-liikettä.
- Acehissa on toistaiseksi vähän suuria työnantajia, orastavien liittojen keskinäinen kilpailu nakertaa niiden vahvuutta ja työntekijöiden itsensä lisäksi myös lainsäätäjien ymmärrys työntekijöiden oikeuksista on heikkoa, Indonesian ammatillisen keskusjärjestön Aspekin pääsihteeri Indra Yana kuvailee toimintaympäristöä.
Myös rahaongelmat rasittavat: TUCCin työntekijät ovat joskus joutuneet ottamaan omista palkoistaan ennakkoa turvatakseen luvatut kurssit ja muut toiminnot.
- Australiassa ay-liike oli heikko ensimmäiset 60-80 vuotta, joten olisi suoranainen ihme, jos se olisi Acehissa vahva jo kolmen vuoden jälkeen, huomauttaa Australian ammattiliittojen kehitysjärjestön Aphedan toiminnanjohtaja Peter Jennings.
TUCCin haasteena tulee olemaan nykytilanteesta eteenpäin siirtyminen ja erityisesti järjestön kahden strategian, sosiaalisen ja ay-puolen, yhdistäminen ja kehittäminen, arvioi SASKin Aasian koordinaattori Marlon Quesada.
