Suvi Arapkirli
Puuvilla kulkee monien välikäsien kautta ennen kuin se on jalostettu siemenhahtuvista vaatteeksi suomalaiskaupan hyllylle. Reilun kaupan puuvilla takaa itse viljelyn oikeudenmukaisuuden, mutta koko tuotantoketjun valvominen on vaikeaa.
Noin sata miljoonaa ihmistä maailmassa saa toimeentulonsa puuvillan viljelystä. Kymmenelle miljoonalle ihmiselle puuvillan viljely ja käsittely ovat ainoa toimeentulon keino. Mutta puuvillan hinnat ovat heitelleet rajusti, mikä johtuu muun muassa synteettisten kuitujen, kuten nailonin ja polyesterin, suosion kasvusta.
Suurin yksittäinen syy puuvillan hintojen laskuun ovat kuitenkin Yhdysvalloissa, EU-maissa ja Kiinassa maksetut puuvillan tuotantotuet, joista johtuva ylituotanto vaikuttaa tuottajien saamiin hintoihin muissa maissa. Satokaudella 2003 - 2004 yli 70 prosenttia Yhdysvaltain puuvillatuotannosta dumpattiin kansainvälisille markkinoille.
Reilun kaupan sertifioitua puuvillaa viljellään nyt Intiassa, Burkina Fasossa, Kamerunissa, Malissa, Perussa ja Senegalissa. Tavanomaisten hintatakuiden ohella viljelijät ja ympäristö hyötyvät reilun kaupan järjestelmän tiukoista velvoitteista vähentää maatalouskemikaalien käyttöä ja suojella vesistöjä ja maaperää.
Vain 2,4 prosenttia maailman viljelykelpoisesta maasta käytetään puuvillan tuotantoon, mutta siinä kulutetaan jopa kymmenen prosenttia maailmassa käytetyistä torjunta-aineista. Araljärvi on tunnetusti tuhoutunut ennen kaikkea puuvillan keinokastelun seurauksena.
Kun alkuperä tunnetaan, tunnetaan myös tuotanto-olot
Reilun kaupan edistämisyhdistyksen puuvillasta vastaava tuotepäällikkö Pirjo Virtaintorppa painottaa, että järjestelmässä on sertifioitu vain itse puuvillan viljely. Sertifiointi ei koske vielä tekstiilien koko valmistusketjua.
Jokaisen välikäden tulee kuitenkin olla rekisteröity kansainvälisen reilun kaupan merkkijärjestelmän FLO:n listoille. Esimerkiksi langan kehrääjän, ompelijan tai värjääjän on liitettävä sosiaalisen arvioinnin lomakkeeseensa liite, joka kertoo SA8000-standardista (sosiaalisen vastuun ohjeisto) tai muista FLO:n hyväksymistä eettisistä kriteereistä.
- Mutta emme tällä hetkellä pysty valvomaan asiaa. Olemme rehellisiä, emme lupaa mitään koko tuotantoketjun suhteen, Virtaintorppa toteaa.
Hänen mielestään suomalaisen kuluttajan olisi ryhdyttävä kysymään ylipäänsä kaikkien kehitysmaista tuotujen hyödykkeiden alkuperää.
- Kuluttajan olisi vaadittava sekä valmistajalta että kauppiaalta tietoa tuotteen alkuperästä. Kun alkuperä tunnetaan, tunnetaan ehkä myös ne olosuhteet, joissa ne on valmistettu. Silloin osataan vastata kuluttajan kysymyksiin, ja tämä voi tehdä omat valintansa.
"Brändi ei takaa mitään"
FinnWatchin viime vuoden selvitys "Vaatteita etelästä" veti yhteen hankintojen sosiaalisesta ja ympäristövastuusta saadut tiedot. Mukana oli 13 suurinta suomalaista vaatekaupan ja vaatetusteollisuuden yritystä.
"Tulokset ovat kotimaisten yritysten hankintojen osalta hyvin huolestuttavia... Suomalaisissa yrityksissä ei ole totuttu vastaamaan kyselyihin alihankkijoiden tehtaiden valmistusoloista, ja monet ilmoittivat kyselyjen olevan hyvin harvinaisia. Vastausten perusteella aiheen problematiikka oli vieras monelle toimitusjohtajalle", raportissa todetaan.
Virtaintorppa muistuttaa, että kotimainen brändi saa suomalaisen helposti luulemaan, että vaate on tehty hyvissä, kaikkia kansainvälisen työjärjestön ILOn määräyksiä noudattavissa oloissa.
- Brändi ei takaa mitään.
Keski-Euroopasta on esimerkkejä siitä, että yritykset tekevät itse päätöksen siirtymisestä reilun kaupan tuotteisiin eivätkä siirrä vastuuta valinnasta kuluttajalle. Britannian Sainsbury's-ketju siirtyi viime vuonna myymään pelkästään reiluja banaaneja, Marks and Spencer puolestaan reilua kahvia ja teetä.
Virtaintorppa toivoo, että yritykset Suomessakin tekisivät tällaisia eettisiä päätöksiä. Hän toteaa, että volyymien kasvaessa myös yksittäisen kuluttajan maksama hinta tulee alaspäin.
Lanka Nanson vaatteisiin tulee Turkista
Nanso lanseerasi helmikuun lopun muotinäytöksessä uuden, reilun kaupan puuvillasta tehdyn mallistonsa. Vaatteet tuotetaan langasta eteenpäin Suomessa eli neulostuotanto, leikkuu ja ompelu tehdään Pirkanmaalla.
Puuvillan kehrää langaksi Istanbulissa toimiva Topkapi Iplik. Seher Akinci kertoo, että yritys noudattaa monien ympäristö- ja työolostandardien, muun muassa SA8000-ohjeistuksen vaatimuksia. Niitä valvotaan ulkopuolisin tarkastuksin.
Turkin suurimman tekstiilityöntekijäin ammattiliiton, Teksifin Topkapin osaston puheenjohtaja Naim Akin kertoo olleensa itsekin viime vuoden lopulla mukana auditointikierroksella.
Akinci kuvaa Topkapi Iplikin työolosuhteita erittäin hyviksi verrattuina muihin alan tuotantolaitoksiin Turkissa, vaikka töitä tehdäänkin maassa tavanomaiset 45 tuntia ja kuusi päivää viikossa.
- Palkat maksetaan ajallaan, ylityöt korvataan, koneisto on modernia ja ilmanvaihto toimii, Akinci luettelee.
Hän toteaa, että vähimmäispalkkaa saa ehkä neljännes Topkapi Iplikin Teksifiin kuuluvista työntekijöistä. Loput saavat korkeampia palkkoja työkokemuksen ja taitojen mukaan. Suurimmatkin palkat jäävät tosin paljon jälkeen siitä summasta, jonka Turkin valtion tilastotoimisto laskee riittävän nelihenkisen perheen kohtuulliseen toimeentuloon.
Mainonta ohjailee kuluttajaa
Finlayson lanseerasi omat reilun kaupan puuvillasta valmistetut tuotteensa, pyyhkeet ja kylpyhuoneen matot, maaliskuun alussa. Reilun kaupan lähettiläs Erkki Toivanen muistutti tiedotustilaisuudessa siitä, että EU maksaa suhteellisesti enemmän tukiaisia omille puuvillan viljelijöilleen kuin Yhdysvallat.
- Tuotteista kertovan tiedon levittäminen, suomalaisen kuluttajan omantunnon herättäminen ja sitä kautta eettisen kulutuksen lisääminen ovat avaimia reilun kaupan menestykseen, uskoo Finlaysonin toimitusjohtaja Jouko Salakka.
Kaupallinen johtaja Fredrik Gotthardt puolestaan myöntää, että kuluttajien valintoja voidaan tehokkaasti ohjailla mainonnalla.
- Kuluttaja ei keksi itse mitään. Hän saa tietovihjeensä toimituksellisesta aineistosta tai mainonnasta.
Gotthardt kertoo, että Finlayson itse ei tee maksettua mainontaa reilun kaupan tuotteistaan vielä tänä keväänä. Hän lupaa, että myöhemmin näkyvyys tulee lisääntymään, kun reilu tuotevalikoima laajenee pussilakanoiden kaltaisiin painokankaisiin.
Suurin osa Finlaysonin käyttämästä reilusta puuvillasta tulee Kamerunista. Belgialainen Clarysse hoitaa muun valmistuksen. Logistiikkajohtaja Kirsi Alanen kertoo, että Claryssella on käytössä sekä Öko-tex että Eco label -standardit. Nämä takaavat, että prosesseissa ei käytetä ihmiselle tai ympäristölle vaarallisia tai haitallisia aineita. Työehtosopimuksia noudatetaan.
Sekä langaksi kehruuta että Claryssen prosesseja kontrolloi belgialainen reilun kaupan organisaatio, Max Havelaar.
Yläkuva: Kima Rinchhod tuottaa reilun kaupan puuvillaa Intiassa.
Alakuva: Reilun kaupan järjestelmässä on sertifioitu vain itse puuvillan viljely.
(Kuvat: Fair Trade Media)
Miksi Hill and Knowlton?
Reilu imago kelpaa Marks & Spencerille
