Ainoastaan kahden suomalaisen vaatealan yrityksen, Stockmannin ja samaan konserniin kuuluvan Seppälän, tehtaissa tehdään tällä hetkellä minkäänlaisia ulkopuolisia tarkastuskäyntejä. Joillakin yrityksillä ei ole edes vastuuohjeistoa sosiaalisen ja ympäristövastuun kysymyksistä, kertoo FinnWatchin vaateselvitys.
FinnWatch-tutkimusverkoston esiselvitys "Vaatteita etelästä" käsittelee Suomessa toimivien vaateyritysten hankintamaita ja hankintojen sosiaalista ja ympäristövastuuta. Selvityksessä oli mukana 13 suurinta suomalaista vaatekaupan ja vaatetusteollisuuden yritystä. Siinä käsiteltiin vertailun vuoksi myös Suomen-myynnin mukaan kuutta suurinta ulkomaista vaateyritystä.
Kaikilla kotimaisilla yrityksillä ei selvityksen mukaan ole kunnollista sosiaalisen ja ympäristövastuun toimintaohjeistoa. Suurin osa ilmoitti, ettei ohjeiston toimeenpanoa valvota lainkaan, ja lähes kaikki loput ilmoittivat valvonnan tapahtuvan laaduntarkastusten yhteydessä.
Käytännössä yksikään kotimainen yritys ei kuitenkaan kunnolla selventänyt sitä, miten valvonta suoritetaan. Ero ulkomaisiin yrityksiin on suuri. Kaikki mukana olevat kuusi ulkomaista yritystä ovat antaneet tietoja tarkastuksistaan. Lähes kaikilla kuudella yrityksellä oli myös ulkopuolisia tehdastarkastuksia ja parilla tarkastukset vahvistaa lisäksi riippumaton järjestö.
Yhdelläkään suomalaisella yrityksellä ei ollut riippumattomien järjestöjen varmistustarkastuksia, ja ulkopuolisia tarkastuksia tehdään vain parin kotimaisen yrityksen alihankkijoille.
Suurin osa vaatteista tulee Suomeen Kiinasta
Käytännössä kaikki vaatteet olivat kotimaisia vielä ennen 1970-lukua. Halpatuonnista ja muista syistä johtuen tehtaita lakkautettiin suuria määriä 1980- ja 90-lukujen taitteessa. Nykyisin vaatetusteollisuutta ei Suomessa juuri ole, ja ompelijoitakin on vain noin 2 000. Muutoksesta selvinneet vaatetusteollisuuden yritykset ovat muuttuneet teettäjiksi.
Suomen vaatetuotanto oli aikaisemmin "tarjonnan taloutta", mutta nykyisin asia on toisin, kun ulkomailta tulleet yritykset, varsinkin H&M, toivat kovan kilpailun Suomeen. Ne ovat painaneet hintoja alas ja totuttaneet kuluttajat vaativaisemmiksi varsinkin trendien ja hintojen suhteen.
Valta on siirtynyt ja siirtyy jatkuvasti ostoyrityksille tuottajayritysten ja niiden työntekijöiden sekä ympäristön kustannuksella. Trendit vaihtuvat aiempaa nopeammin, tilausmäärät ovat pienentyneet, ja sesonkien määrä vuodessa on lisääntynyt. Tilauksesta tuotteen tekemiseen kuluva aika on jatkuvasti lyhentynyt. Myynti tapahtuu brändeillä, eikä alkuperämaata enää yleensä ilmoiteta. Samalla hinnat ovat laskeneet.
Nykyisin kotimaiset yritykset tilaavat vaatteensa halvemman työvoiman maissa sijaitsevilta alihankkijoilta, jotka joutuvat hyväksymään jatkuvasti tiukentuvat ehdot. Jopa 80 prosenttia halvan kustannustason maassa tehdyn vaatteen myyntihinnasta voi jäädä Suomeen.
Maittain tarkasteltuna ehdottomasti suurin osa Suomeen tulevista vaatteista on kiinalaista alkuperää. Kiinan jälkeen suurimpia aasialaisia tuontimaita ovat Intia ja Bangladesh.
Vaatealan suurimmat ongelmat ovat riittämättömät palkat, räikeät ylityötunnit sekä epäterveelliset työskentelyolosuhteet. Suurin yksittäinen ongelma ja samalla ratkaisu on ammatillinen järjestäytyminen. Työntekijät voivat järjestäytymisen ja kollektiivisten työehtosopimusneuvottelujen avulla vastustaa huonoa kohtelua ja pitää kiinni oikeuksistaan.
Alan käytännöissä ei sijaa pitkäjänteiselle kehitystyölle
Tuontikaupan vastuullisuus on alkanut vaikuttaa kotimaisten yritysten viestinnässä ja toiminnassa vasta viime vuosina. Suuresta osasta yritysten antamia vastauksia tuli sellainen vaikutelma, että tavarantoimittajien sosiaalisen ja ympäristövastuun asioista ei ole juuri keskusteltu eikä aihetta koskeviin kysymyksiin ole totuttu vastaamaan.
Kaikilla kotimaisilla yrityksillä ei ollut edes sosiaalisen tai ympäristövastuun toimintaohjeistoa saati ulkopuolisia tarkastuksia. Ulkomaalaisten yritysten vastuutietoa on kattavasti esimerkiksi suoraan niiden nettisivuilla.
Monet kotimaiset yritykset vetosivat tilaustensa pieneen kokoon vastauksena siihen, ettei vastuullisuuteen ole kiinnitetty tarpeeksi huomiota. Varmasti totta onkin, että suuria tilauksia tehdessä voi määrätä enemmän ehtoja, mutta pienuus ei ole kuitenkaan syy laistaa vastuusta. Ei kuulosta helpolta työsaralta sekään, että tuotteita valmistetaan 2 000 tehtaassa, joissa työskentelee 700 000 henkeä. Omien sanojensa mukaan H&M on onnistunut tarkastamaan lähes tämän määrän.
Ohjeistojen ja tarkastusten lisäksi on muitakin vastuullisuuden kannalta olennaisia käytäntöjä. Alalla vallitsevat käytännöt tekevät hallaa pitkäjänteiselle kehitystyölle. Tilaajat puristavat tuottajayrityksiä yhä kovemmin.
Tilaajien olisi tärkeää suosia pitkiä alihankkijasuhteita ja kehittää työoloja, palkkoja, järjestäytymismahdollisuuksia ja ympäristönsuojelua yhdessä tehtaiden kanssa pitkäjänteisesti. Rikkaassa maassa olevan tilaajan on osallistuttava kustannuksiin, koska kehitysmaassa olevalla tehtaalla ei useinkaan ole uudistuksiin varaa.
Mitä harvemmin vaatteita tarvitsee ostaa, sitä harvemmin joutuu kohtaamaan tuotanto-olosuhteista nousevat kysymykset ja sitä vähemmän ympäristö kuormittuu. Vaatteiden on tätä silmällä pitäen hyvä kestää kulutusta ja edustaa ennemmin ajatonta tyyliä kuin nopeasti muuttuvaa muotia tai trendiä.
FinnWatchin raportista "Vaatteita etelästä" (kirj. Outi Moilala) lyhentänyt Anna Berghäll.
