Elina Hirvonen
Jokainen suomalainen syö vuodessa keskimäärin 14 kiloa espanjalaisia vihanneksia. Kuka ne viljelee?
- Näettekö tuon autonromun? Siinä asuu kuusi senegalilaista siirtolaista. Kasvihuoneen omistaja rakentaa autotallia tuohon viereen.
Olemme San Isidron kaupungissa Espanjan Almeríassa. Vähän aikaa sitten kaupungin kupeessa kohosi yli 400 afrikkalaisen siirtolaisen slummi. Kesällä kunta tuhosi alueen. Toimittajat olivat kiinnostuneet siitä liikaa.
Sisar Puri, katolinen nunna kertoo, missä siirtolaiset nyt asuvat: - Kuivuneissa jätealtaissa ja hylätyissä varastoissa. Ja kaduilla.
Marraskuussa 2005 luin Helsingin Sanomien Kuukausiliitteestä jutun espanjalaisista tomaateista, joita myydään suomalaisissa kaupoissa. Sen jälkeen mietin vihannestiskillä, kuka tomaatit oli poiminut. Yhtenä päivänä tajusin, että tomaatteihin kiteytyi kysymyksiä, joille olin etsinyt elokuvallista muotoa. Siirtolaisuus, ihmisoikeudet, köyhien maiden asema.
Puri vie meidät talolle, jonka nunnat ja kansalaisjärjestö ostivat siirtolaisille sen jälkeen kun slummi tuhottiin. Talo suljettiin ja asukkaat jäivät asumaan kadulle. Kymmenet silmäparit tuijottavat meitä. - Emme halua elokuvaan. Haluamme asunnon.
"Rajat vuotavat tarkoituksella"
Suurimmat tomaattiviljelmät omistaa poninhäntäpäinen Jesu. Hän lukee antamani paperin: Opiskelijat tekevät elokuvia EU:n maataloudesta.
Valehtelu on ainoa tapa päästä kasvihuoneille. Suurin osa työvoimasta on laittomia siirtolaisia, ja viljelijät varjelevat tiluksiaan kuin strategisia tukikohtia. Kasvihuoneiden porttien takana haukkuvat ketjuihin kytketyt koirat. - Ne tappavat teidät, sanoi isäntä edellisessä paikassa, missä yritimme tutustua viljelmiin.
Jesu avaa kasvihuoneen portin. Taimia kastelevat afrikkalaiset miehet. Osan olemme tavanneet aikaisemmin, suljetun talon edessä.
- Te siis menette Maliin? 24-vuotiasta Bakaryä itkettää. Hän juuri sanellut nauhalle kirjeen, jonka viemme hänen perheelleen. - Olen saanut työpaikan, hän kertoi nauhalle hymyillen.
Patja kadulla, suljetun talon nurkalla on hänen ja kolmen muun nuoren miehen koti. Loput asuvat talon seinustalla. Uusimmat uskovat, että katu on välivaihe, ja asiat järjestyvät lopulta.
- On hankittava paperit, Bakary miettii. - Sitten voi saada asunnon, etsiä parempia töitä ja palata kotiin.
Kadun asukkaat ovat vain pisara meressä: Almerían maakunta on täynnä laittomien siirtotyöläisten slummeja. Useimmat on rakennettu kasvihuoneiden viereen. Niillä riittää töitä.
- Rajat vuotavat tarkoituksella, sanoo Marokosta Espanjaan tullut ay-aktiivi Laaroussi el Morabiti. - Espanjalaiset eivät halua työskennellä kasvihuoneilla, eivätkä omistajat maksaa kunnon palkkoja. Tilanne hyödyttää kaikkia.
Bakaryn kotikylä sijaitsee Malin ja Mauritanian rajalla. Kylään ei mene tietä ja 400 kilometrin matka pääkaupungista sinne kesti kaksi päivää. Matkalla Bakaryn serkku Omar kertoi, että nopeasti leviävä aavikko tuhoaa kylän muutaman kymmenen vuoden kuluttua.
Omar tarjoaa kylän vanhimmille kolapähkinöitä ja neuvottelee elokuvasta. Naiset ja lapset käyvät sillä aikaa tervehtimässä meitä. Lopulta Omar palaa, perässään joukko vanhoja herroja.
- Tämä on heille kunnia, Omar kääntää. - Se, että eurooppalaiset luottavat Bakaryyn, antaa koko kylälle toivoa.
Kun sukulaiset kysyvät miten Bakary voi, asettelemme sanamme varovasti. - Hän tekee töitä. Kadulla asumisesta ei puhuta.
Kasvihuoneet tekivät Almeríasta rikkaan
Espanjan Almería oli rutiköyhä, ennen kuin sinne alettiin pystyttää kasvihuoneita. Nyt alue kuuluu maan rikkaimpiin.
Minimipalkka kasvihuoneilla työskentelystä on 36 euroa päivässä. Laittomille siirtolaisille maksetaan 20-30 euroa päivässä.
Jokainen suomalainen syö espanjalaisia vihanneksia keskimäärin 14 kiloa vuodessa.
Euroopan unioni tukee tomaattiteollisuutta 280 miljoonalla eurolla vuodessa.
Elina Hirvosen ja Sari Lempiäisen dokumenttielokuvan "Paratiisi - kolme matkaa tässä maailmassa" ensiesitys oli SASKin Solidaarisuuspäivillä Jyväskylässä 21.4.2007. Elokuva on Taideteollisen korkeakoulun ja TV2:n Dokumenttiprojektin yhteistuotantoa.
