Pelastavatko sertifikaatit maailman?

Suvi Arapkirli

Suomalaiset ostavat koko ajan tuotteita, jotka on valmistettu tai viljelty ihmisarvoa polkevissa oloissa kehitysmaissa. Erilaisilla sertifikaateilla eli eettisillä takuumerkinnöillä saattaa olla oma roolinsa työntekijöiden riiston lopettamisessa.

Monessa kolmannen maailman maassa on sinänsä hyvät lait ja määräykset. Ongelmana on se, ettei niitä noudateta.

Teollisuusmaiden tilauksista taistellaan ympäristön ja työntekijöiden terveyden kustannuksella. Kehitysmaihin viedään esimerkiksi kaikkein vaarallisimmat, täällä jo kielletyt maatalousmyrkyt. YK-järjestöjen parin vuoden takainen raportti kertoo, että vuosittain 1-5 miljoonaa maataloustyöntekijää saa eriasteisia myrkytyksiä näistä aineista.

Ympäri maailmaa perustetaan edelleen vapaatuotantoalueita, joissa ammattiyhdistystoimintaa ei sallita ja joissa ulkomaisille yrityksille annetaan vapautus tai pitkäaikaisia alennuksia veroista. Saasteet ja haitat jäävät kehitysmaihin, voitot kotiutetaan teollisuusmaihin.

Yhtenä keinona tilanteen korjaamiseksi on pidetty sertifiointia, tehtaiden toiminnan riippumatonta tarkastamista eli auditointia, ja standardoimista.

Suomessa tunnetuin eettinen sertifiointi on reilun kaupan merkki. Viljelijä saa tuotteistaan takuuhinnan, joka on maailmanmarkkinahintaa korkeampi. Sen lisäksi viljelijöille ja työntekijäyhteisöille maksetaan reilun kaupan lisää, joka menee koulujen ja kaivojen kaltaisiin parannushankkeisiin yhteisön omien päätösten mukaisesti. Ay-oikeuksia kunnioitetaan, kaikkinainen syrjintä on kielletty ja maatalousmyrkkyjen käyttöä vähennetään järjestelmällisesti. Reilun kaupan sertifioinnin antaa FLO, Fairtrade Labelling Organisation.

Reilu kauppa on vain yksi esimerkki niistä lukemattomista järjestelmistä ja aloitteista, joilla työoloja ja ympäristön suojelua yritetään kohentaa. Mutta Suomessa ei ole päästy vielä alkua pidemmälle tuotanto-olosuhteiden tarkistamisessa.

Suomen julkinen sektori ostaa tuotteensa ja vaatteensa mistä vain. Eettisiä vaatimuksia ei aseteta. Vaatekauppiaat ja vaatteiden tilaajat eivät pääsääntöisesti kiinnitä huomiota työntekijöiden asemaan tai ympäristön tilaan valmistajamaissa. Kuluttajat eivät kysele tuotteiden alkuperää. Nämä asiat paljastuivat viime vuonna kahdessa FinnWatchin raportissa.

Sertifioinnit "hirveä viidakko"

Mutta ohjaako sertifiointi yhtiöiden kaikkea toimintaa? Mitä sertifiointi todellisuudessa takaa?

- Sertifioinnit ovat vaikea, työläs ja kallis tie, sanoo Kemianliiton tutkija David Seligson.

Hänestä ensimmäinen ongelma on se, että ne ovat "hirveä viidakko".

- Yhtiöiden omat yhteiskuntavastuut, code of conduct -ohjeistot eivät auta. Enronilla oli erinomainen eettinen ohjeisto. Se ei estänyt Enronia kaatumasta maailmanhistorian suurimpana yritysruumiina.

- SA8000 on kallis ja kömpelö, vaikka sinänsä ihan hyvä. BSCI on laimennettu SA, ja ay-liikkeen mielestä huono.

- Kiinalaiset yrittävät lyödä läpi omaa CSC 9000T-ohjeistustaan, joka on BSCI miinus järjestäytymis- ja sopimusvapaus.

Kiinan kohdalla on muistettava vielä se, että arvioiden mukaan kaksi kolmannesta kiinalaistehtaista käyttää kaksinkertaista työaikakirjanpitoa. Tietokoneissa on yksi ohjelma ulkopuolisia ja auditoijia varten, toinen ohjelma todellisten työaikojen laskentaa varten.

Seligsonin mielestä kansainvälisen standardisointijärjestön piirissä valmisteltu, vuonna 2009 voimaan tuleva ISO26 000 merkitsee muutosta.

- ISO-järjestelmä on niin tunnettu ja vaikutusvaltainen, että se pystyy todellakin ehkä standardoimaan ohjeistusta. Se tulee vaikuttamaan kaikkiin muihin.

Lilliputtien jatkettava yhteistyötään

Kaupalla on ehdottomasti suurin valta vaikuttaa työntekijöiden oloihin.

- Vaatemyynti on kauppavetoista. Ydinongelma eivät ole pienet hikipajat Bangladeshissä, vaan suuret brändiyritykset, jotka näitä hikipajoja käyttävät.

- Muutaman vuoden kuluessa vaatteiden tuontihinnat EU-maihin ovat laskeneet noin 20 prosenttia. Vain Britanniassa vähittäismyyntihinnat ovat laskeneet, Seligson kertoo.

EU-kuluttajia houkutellaan ostamaan "eurooppalaisia" vaatteita kovaan hintaan, vaikka todellisuudessa ne on tehty halpavientimaissa.

Seligson kuvailee, että kaikkien lilliputtien - kuluttajien, ammattiyhdistysten, Reilu peli, samat säännöt -kampanjan aktiivien ja niin edelleen - on jatkettava yhteistyötään. Vain siten jättiläismäiset, monikansalliset yritykset saadaan jonkinmoiseen järjestykseen.

- Kansainvälinen lainsäädäntö ei pysty niitä nyt hallitsemaan.

Kauppa vastustaa viimeiseen asti ehdotusta siitä, että vaatteisiin saataisiin EU:ssa alkuperämerkinnät, vaikka Yhdysvallat ja Japani ne jo vaativat. Tuottajille tämä ei ole tekninen ongelma, vaikka kauppa esittää tämän esteenä toteutukselle, Seligson sanoo.

Hän ravistelee myös suomalaista kuluttajaa.

- Kuluttajien on kysyttävä alkuperää. Jokaisen kuluttajan on mietittävä vaateostoksille mennessään, kannattaako ostaa ne kymmenen euron housut. Miten paljon siitä todellakaan voi jäädä työntekijälle?

Seligson hämmästelee sitä, miksi Suomi EU-politiikassaan vastustaa esimerkiksi edellä mainittuja alkuperämerkintöjä ja noudattaa legalistista, orjallisesti pisteitä ja pilkkuja noudattavaa sääntöpolitiikkaa.

- Todellisuudessa EU-säännökset sallivat laadun ja sopivuuden, ei vain hinnan käytön kilpailuttamisessa. Suomen äärimmilleen viety kilpailutuspolitiikka vie mahdollisuudet pitkän aikavälin kehitykseen.

Pauligilta uusi sertifikaattikahvi

Paulig ryhtyi viime syksynä myymään suurtalouksille Utz Kapeh -sertifioitua kahvia, jota kuvataan "vastuullisesti viljellyksi kahviksi". Sertifikaatin nimeksi on nyt muutettu Utz Certified. Paulig lanseeraa tämän kahvin vähittäismyyntiin toukokuussa.

Oy Gustav Pauligin Ab:n toimitusjohtaja Pekka Pirinen muistuttaa, että Pauligin suuret merkit ovat sekoituksia monista tuottajamaista ostetuista pavuista. Tämä on yksi syy siihen, miksi on päädytty Utziin.

- Raaka-aineella on hyvä saatavuus niin Etelä-Amerikasta, Keski-Amerikasta kuin Afrikasta, mistä me ostamme muutenkin. Utz Certified sertifioi sekä isoja että pieniä tiloja. Me olemme tyytyväisiä tähän järjestelmään. Se on mielestämme läpinäkyvä. Se on ulkopuolisten, riippumattomien tahojen tarkastama.

Paulig ostaa eniten kahvia Brasiliasta. Muita tärkeitä tuottajamaita yhtiölle ovat Kolumbia, Nicaragua, Guatemala, Kenia ja Etiopia.
Kolumbia on ollut esimerkiksi Amnesty Internationalin tutkimusten mukaan jatkuvasti maailman vaarallisimpia maita ay-liikkeen edustajille. Vuonna 2005 maassa murhattiin 70 ammattiyhdistysaktiivia.

Pekka Pirisen mukaan Pauligilla on pitkät kauppasuhteet kaikkiin ostomaihin. Niissä olevilta yhteistyökumppaneilta vaaditaan yhtiön omien eettisten ohjeiden mukaista työntekijöiden kohtelua ja ympäristön suojelua. Utz Cerfied -kahviin siis kuuluu tuotanto-olojen auditointi, mutta muuten Paulig ei kehitysmaissa riippumattomia tarkastuksia käytä.

- Kartoitamme asiaa aika ajoin. Käymme jatkuvasti tuottajamaissa ja teemme havaintoja. Nyt tunnemme kaikki viejät, ja pystymme jäljittämään jo 86 prosenttia tuotantolaitoksista ja 36 prosenttia viljelijöistä alkuperämaissa.

Pirinen uskoo, että kehitysmaiden viljelijät pystyvät tuntuvasti nostamaan tulojaan kehittämällä viljelytapoja ja satsaamalla satoisuuteen ja laatuun.

"Kuluttajat ratkaisevat"

Pauligia ja muita Euroopan unionin paahtimoita suojelee tällä hetkellä muualta tuodusta, paahdetusta kahvista kannettu tulli.

- Se on 7,5 prosenttia, enkä usko että se ratkaisee, Pirinen sanoo.

Hänestä kehitysmaiden paahtimot eivät pystyisi sellaiseen toimitusvarmuuteen tai tuoreuteen, jota kauppa ja kuluttajat länsimaissa vaativat. Myös logistiikkakustannukset nousisivat, jos sekoituksiin tarvittavia laatuja kuljetettaisiin eri mantereiden välillä. Pirinen muistuttaa, että sertifioitujen ja muiden erikoiskahvien vähittäismyynti on Suomessa edelleen alle kaksi prosenttia.

- Kuluttajat nämä asiat lopulta ratkaisevat omilla valinnoillaan.

Suunnistusopas sertifikaattiviidakkoon