Pääkirjoitus

Reiluuden markkinoilla

Jukka Pääkkönen

Onko vaikeampaa kuin olla kaupankäynnissä reilu? Ennen oli reiluuden mittana se, että kauppias antoi alennusta ja että laatu oli sitä, mitä luvattiin. Tänään muistetaan myös tekijät: ei ole reiluutta ilman säädyllisiä työoloja ja kohtuullista korvausta tavaran valmistajille.

Kaikkien vaikeinta on kääriä reiluin ja halvin samaan pakettiin. Siksipä valtaosa tuottajista ja kauppiaista pitääkin edelleen kiinni vanhasta. Esitetään reilua hakemalla halvinta.

Yhä useammalle kuluttajalle vanha ei onneksi enää riitä. Eettisyydestä on tulossa myyntivaltti, ja Reilusta kaupasta Suomen tunnetuin eettinen brändi, jonka myynti kasvaa nopeammin kuin missään muualla Euroopassa.

Kun oikeasti reilua vaativien asiakkaiden kriittinen massa on saavutettu, on vastahankaistenkin yhtiöiden pakko peesata. Vähittäiskauppojen hyllyille ilmestyy Fair trade -tuotteita toisensa perään. Juuri äsken kaksi tunnettua suomalaista tekstiilibrändiä lanseerasi omat tuotesarjansa, joiden puuvilla on Reilun kaupan sertifioimaa. Kun Reilun kaupan kahvi onnistui murtautumaan suurtalousmarkkinoille, kiirehti myös uuteen brändiin johdonmukaisen penseästi suhtautunut Paulig esittelemään oman, vastuulliseksi ristityn vaihtoehtonsa.

Eettisyysbuumin myötävirrassa asiat näyttävät etenevän siten kuin oli tarkoitettukin. Enemmän kuin mitään muuta Reilu kauppa on ollut suuren yleisön yhteisvastuullisuutta ja inhimillistä hyvän tekemisen halua herättelevä valistuskampanja. Se on onnistunut puhuttelemaan ihmisiä siellä missä viesti menee tehokkaimmin perille: jokaisen omassa ruokapöydässä.

Jo tässä vaiheessa Reilun kaupan projekti on täyttänyt merkittävän osan tarkoituksestaan. Osana muita, yhtiöiden vastuullisuutta valvovia kampanjoita ja verkostoja se on auttanut ajamaan suuret kuluttajatuotteiden valmistajat ja kauppiaat liikkeelle. Kehitysmaiden työntekijöiden ja köyhien tuottajien kannalta tuolla prosessilla voi olla monin verroin suuremmat myönteiset vaikutukset kuin sillä suoralla avulla, joita Reilun kaupan järjestelmä itse sisältää.

Kun Reilu kauppa on vakiintunut menestyväksi tuotemerkiksi, se voi odottaa myös liiketoiminnan ja tuotevalikoiman edelleen kasvavan. Valitettavasti tämä ei lupaa eettiselle kaupankäynnille helpottuvia aikoja.

Menestys houkuttelee reiluuden markkinoille lisää kilpailua - niin vakavasti otettavia aloitteita kuin aallonharjalla ratsastelijoitakin. Sekä Reilu kauppa että muut maailmalla toimivat eettiset järjestelmät joutuvat käymään jatkuvaa rajanvetoa kilpailijoittensa ja yhteistyökumppaneittensa kanssa siitä, mitä eettisyyden osaa kenenkin valvontajärjestelmä painottaa ja minkä jättää vähemmälle huomiolle.

On kokonaan toinen asia valvoa tuotannon eettisyyttä pienessä mittakaavassa, yksittäisillä osuustoimintatiloilla, kuin globaalissa teollisessa tuotantoketjussa, jossa yksi lopputuote voi sisältää kymmenien alihankkijoiden työpanoksen. Tämän on jo kipeästi havainnut esimerkiksi Reilun kaupan kansainvälinen sertifiointijärjestö FLO, joka parhaillaan pohtii, uskaltautuako sertifioimaan tekstiilituotantoa pitemmälle kuin itse raakapuuvillan tuotantoon.

Kun todellista reiluutta punnitaan, paremmuuden ratkaisee lopulta valvontajärjestelmä: sen toimivuus, uskottavuus ja läpinäkyvyys. Useat suuret yritykset uskovat edelleen itseriittoisesti pystyvänsä huolehtimaan tuosta kaikesta omin voimin, päästämättä "ulkopuolisia" osallistumaan prosessiin. Yhtiöiden kanssa kansainvälisiä raamisopimuksia tavoitteleva ammattiyhdistysliike on realistisempi: se on jo havainnut, ettei ay-liikkeen verkosto yksinään selviä sopimusten käytännön valvonnasta, vaikka itse sopimus olisi kuinka hyvä.

Sekin ihme on jo maailmalla nähty, että monikansallinen merkkiyhtiö pyytää kampanjaverkostolta apua uuden, entisiä eettisemmän sopimusvalmistajan etsintään. On helppo ennustaa, että valvonnan vaikeus pakottaa vastuullisia yrityksiä, ay-liikettä ja kampanjaverkostoja solmimaan yhä uusia yhteistyösuhteita. Niitä olisi ennen pidetty epäpyhinä alliansseina. Tässä tapauksessa ne voivat koitua siunaukseksi niin kehitysmaiden työntekijöille kuin hyvinvointivaltioiden kuluttajillekin.