Salla Nazarenko
Turvatiimin pääluottamusmiehen Markku Saikkosen mielestä solidaarisuustyö on jokaisen velvollisuus. Vakaumus vahvistui viime vuonna, kun Saikkonen matkusti Kolumbiaan kertomaan paikallisille kollegoille työstään. Saikkosen työ kiinnosti kolumbialaisia valtavasti, ja molemmin puolin esitetty kysymys kuului: miten tuollaista voi olla?
Kolumbia on maailman ehkä epäkiitollisin paikka edistää ay-toimintaa. Ay-aktiiveja boikotoidaan työpaikoilla ja he joutuvat usein myös fyysisen väkivallan kohteeksi. Järjestäytymisaste on alhainen, tilastotietoa ei ole olemassakaan ja yhteinen edunvalvontapolitiikka on heikkoa. Lisäksi turvallisuusala on hengenvaarallinen ammatti maissa, joissa järjestäytynyt rikollisuus on syvään juurtunutta.
Markku Saikkonen matkusti Kolumbiaan osana Palvelualojen ammattiliiton PAMin ja SASKin hanketta, jonka tavoite on edistää viiden Andien alueen maan turva-alan työntekijöiden järjestäytymistä ja liittojen koordinaatiota. Saikkonen kävi Bogotassa keväällä 2006 kertomassa pääluottamusmiehen työstä käytännössä.
Eikö Kolumbian tilanne satoine vuosittaisine ay-aktiivien murhineen lannista sitkeimmänkin solidaarisuusaktiivin?
- Totta kai työtä on mieletön vuori. Turva-ala on valtavan iso bisnes Latinalaisessa Amerikassa. Samalla se on matalapalkka-ala ja työnantajat pelkäävät ay-aktivismin johtavan palkkojen nousuun. Toisaalta jostakin täytyy aloittaa.
Saikkonen myöntää, että matka toi suhteellisuudentajua omaankin työhön. Pääluottamusmiehen työ on joskus epäkiitollista ja raskasta Suomessakin, mutta globaalisti ajatellen eivät ne asiat aina niin huonosti ole.
Seminaarissa oli osanottajia Kolumbian lisäksi Chilestä, Paraguayusta, Perusta, Venezuelasta ja Panamasta. Saikkosen työ kiinnosti niin paljon, että hänen esitelmään käyttämänsä aika kaksinkertaistui kysymystulvan vuoksi. Paikallisten oli vaikea ymmärtää, että Saikkonen oli päätoiminen pääluottamusmies.
- Heille oli käsittämätöntä, että esimieheni maksaa minulle palkkaa, vaikka en enää tee varsinaista vartijan työtä vaan hoidan ay-kysymyksiä, Saikkonen hymyilee.
Hämmästeltävää riitti Saikkosellakin. Kerran lounastauolla eräs kollega alkoi kysellä, minkälaisia aseita vartijat Suomessa käyttävät. Kun Saikkonen sanoi, että eivät minkäänlaisia, kolumbialaiskollega kertoi, että hän on joutunut useamman kerran aseelliseen yhteenottoon.
"Velvollisuutemme on auttaa ja jakaa tietoa"
Markku Saikkosen matka vartijasta pääluottamusmieheksi ja solidaarisuusaktiiviksi oli sattumien sanelemaa. Pari vuotta sitten Turvatiimin silloinen pääluottamusmies löi hanskat tiskiin, ja uutta vapaaehtoista oli vaikea löytää. Edeltäjä vielä kyseli Saikkoselta, ainoalta vapaaehtoiselta, että oliko tämä nyt aivan varma haluavansa vaikeaan pestiin.
Yhteiset asiat kuitenkin kiinnostivat, ja varoituksista huolimatta Saikkonen vastasi kyllä.
Kolumbiaan Saikkonen päätyi, kun PAM kyseli vartiointialan päätoimisilta luottamusmiehiltä kiinnostusta asiaan. Nyt Saikkonen on vakuuttunut, että kerta ei jää viimeiseksi:
- Meidän velvollisuutemme on auttaa, jakaa tietoa, opastaa ja ohjata. Oma ammattiosastoni tukee solidaarisuustyötä Virossa. Lähialueyhteistyö on myös tärkeätä.
Saikkonen myöntää, että solidaarisuustyö ei välttämättä ole juuri nyt muotia.
- Pitäisi muistaa, että ei se niin paljon meiltä vaadi. Työtä voi tehdä pienemmässäkin mittakaavassa, vaikka oman maan rajojen sisäpuolella. Asiat pitäisi hoitaa oikeudenmukaisesti.
Kuva: Denis Nazarenko